6) Uudenvuoden päivä

Teemoja

– Jeesuksen nimi (joulun oktaavi)
– Jeesuksen ympärileikkaus ja nimenanto
– Jeesuksen nimessä rukoillaan, siihen uskotaan sitä kiitetään ja ylistetään, se nimi meidät pelastaa.
– nimipäivätön päivä. Tänä päivänä ei kukaan vietä nimipäiväänsä, Jeesuksen nimen rinnalle ei ole asetettu muuta nimeä.
– lain alaiseksi ottaminen
– ihmiseksi tullut Jumalan Poika on lain palvelija voidakseen olla Jeesus, eli Vapahtaja lain kirouksesta
– kristittyjä ei ympärileikata
– mitä on sydämen ympärileikkaus
– uusi vuosi on armon vuosi. Jeesus-nimi julistaa armoa, joka pyyhkii pois menneiden päivien velan.
– eteenpäin Jeesuksen nimessä 1) anteeksiantamuksen perusteella 2) siunauksen turvissa 3) kohti pyhityksen päämaalia.

Jeesus-nimi vuosien vaihteen otsikkona
1) Katsellessamme mennyttä vuotta näemme paljon syntiä ja velkaa.
2) Katsoessamme eteenpäin näemme tuntemattoman, epäselvän tulevaisuuden.
3) menneisyydessä velkoja tulevaisuudessa pelkoja. Tänään on tehtävä tiliä. Jos me emme tee sitä turvautumalla Jeesukseen taakat eivät kirpoa eikä pelko hellitä otettaan.

Ensimmäisen kerran
Joskus kohdallemme sattuu ensimmäinen kerta. Elämässämme on kohdattu ensimmäinen elinpäivä, ensimmäinen koulupäivä, ensimmäinen ihastuminen, ensimmäinen työpäivä.

“Onnellista Uutta vuotta!”
Miten uusi vuosi voisi tulla onnen vuodeksi.

Uudenvuodenpäivä 2022 – Jeesuksen nimessä

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Luuk. 2:21

Kun lapsemme syntyivät – tai itse asiassa jo odotusaikana, mietimme pitkään ja hartaasti, mikä lapselle nimeksi. Minkä nimen hänelle annamme? Tämä on kaikille vanhemmille tuttu tilanne. (lapsillekin, jotka saavat antaa nimen lemmikille) Nimen antaminen lapselle on iso asia. Nimestä tulee osa meidän persoonaa. Sen on sovittava koko elämän ajaksi. Nimen on sovittava hänelle, siinä on hyvä olla merkitystä ja rakkautta. Siksi isovanhempien nimet usein kuuluvat toisen ja kolmannen nimen joukkoon. Lapsi kantaa heidän nimeään ja niitä hyviä asioita, joita nimeen liittyy. Päivä jolloin he virallisesti saivat nimensä, oli heidän kastepäivänsä. Silloin heidän nimensä ja koko heidän elämänsä liitettiin suuremman nimen suojaan. Heidät kastettiin Kolmiyhteisen Jumalan nimeen, niin kuin meidätkin silloin kun me saimme oman nimemme.

Tänään evankeliumissa Jeesus on kahdeksan päivän ikäinen ja hänelle annetaan nimi Jeesus. Juutalaisen perinteen mukaan poikalapsi ympärileikattiin kahdeksanpäiväisenä ja samalla hänelle annettiin nimi. Lapsi sai vain yhden nimen. Jeesuksen kohdalla nimeä ei otettu suvusta. Nimi oli jo päätetty taivaassa ennen lapsen syntymää. Enkeli oli sen ilmoittanut hänen vanhemmilleen, sekä Marialle että Joosefille. Heidän tuli antaa lapselle nimi Jeesus – Jeshua, koska hän pelastaa kansansa. Mikä tahansa nimi ei kelvannut. Jeesuksen nimi on käytännössä sama kuin Vanhassa testamentissa Joosua. Hän oli se, joka johdatti kansan erämaavaelluksen jälkeen Luvattuun maahan. Mooses sitä ei saanut tehdä. Jeesus on se, joka johtaa kansansa pimeästä valoon, kuolemasta elämään takaisin Jumalan yhteyteen.

Jeesus merkitsee pelastajaa. Sitä maailma odotti. Sekava ja rauhaton maailma sai rauhan ruhtinaan. Mutta Jeesuksen mukana ei tullut maailmanrauhaa. Sotia käytiin edelleen ja levottomuuksia oli – hän toi sisäisen rauhan myrskyn ja levottomuuden keskelle. Siellä missä hän oli, ihmisten sydämet sai todellisen rauhan. Hän toi pelastuksen, mutta ei hyökyaaltona koko maailman yli. Vaan niin, että se kasvaisi ja leviäisi ihmiseltä toiselle sydämestä sydämeen sytyttäisi uskon tulia ja siten muuttaisi myös maailmaa.

Nimistä puhuvat myös muut päivän lukukappaleet. Apostolien teoissa Jeesuksen nimen ainutlaatuisuus korostaa nimen sanomaa. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla. Vanhan testamentin lukukappaleessa meidät siunataan Jumalan nimeen.

On mielenkiintoista, että Raamatun historiassa Israelin kansan oli pitkään ilman Jumalan nimeä, yksilöivää erisnimeä. Heillä oli Jumala, mutta ei nimeä hänelle. Jumala oli valinnut Aabrahamin ja kasvattanut hänestä suuren kansan. Mutta Jumalalle ei ollut olemassa nimeä, jolla kutsua häntä. Nimettömyys oli myös sitä, että ihminen ei voinut käyttää väärin hänen nimeään. Nimetöntä Jumalaa ei voinut pilkata eikä kirota. 400 vuotta Egyptin orjuudessa he palvoivat Jumalaa, jolle ei ollut nimeä.

Toisessa Mooseksen kirjassa Jumala vihdoin paljastaa Moosekselle nimensä, mutta ei kasvojaan: Hän sanoi nimekseen ”Minä olen se, joka olen” Jahve. Jumalan nimessä on heprean kielessä neljä kirjainta: J H W H. Meillä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka tuo nimi pitäisi lausua. Juutalaiset ottivat hyvin tarkasti toisen käskyn, joka kieltää nimen lausumisen turhaan. ”Älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä.” He lakkasivat lausumasta nimeä lainkaan, jotta eivät olisi rikkoneet käskyä. Sen sijaan käyttivät kiertoilmaisua Adonai, Herra.

Ylipapilla oli oikeus lausua Jumalan varsinainen nimi Jahve vain lausuessaan Herran siunauksen seurakunnalle. Samaan siunaukseen päättyy meidänkin jokainen jumalanpalveluksemme. Me puhumme Herran siunauksessa ja käytämme siis sanaa Herra. Mutta heprean kielessä siinä on Jumalan nimi Jahve. Siinä lausutaan Jahven nimi kolme kertaa. Käyttämämme sana ”Herra” jää siunauksessa ehkä hieman etäiseksi.

Yhtä hyvin voisimme siunata Herran siunauksen sanomalla: Jumala siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Jumala kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Jumala kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Ehkä näin ei pääsisi unohtumaan, että henkilö tai seurakunta siunataan Jumalan nimessä.

Siunaus ei tule papilta, vaan se tulee Jumalalta, niin kuin Jumala Moosekselle sanoi: Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.

Siunaaminen tässä on sitä, että en anna jotakin omastani, vaan häneltä, jonka nimessä toimin. Minut on valtuutettu jakamaan eteenpäin sitä hyvää, minkä Jumalan on antanut. En toimi omissa nimissäni.

Me olemme astuneet uuteen vuoteen. Vanha on jäänyt taakse ja katsomme eteenpäin aavistellen, mitä vuosi tuo tullessaan. Uusi vuosi herkistää mielen. Toiveita, haaveita ja odotuksia on mielessä, ehkä jopa suunnitelmia. Mutta kun katsoo päivän lehtiä ja uutisvirtaa ei voi välttyä tietoisuudelta, että tietty epävarmuus tämän ajan yllä vallitsee. Kaksi vuotta on kuljettu pandemian kanssa. Emme vielä tiedä kuinka kauan tämän kanssa taistelemme. Kuinka kauan pidetään maskeja ja turvavälejä. Erilaisia muunnoksia voi tulla lisää. Epävarmuus on ihmisten seurana nykyään enemmän kuin ennen eikä vain tartuntataudista johtuen. Maailman poliittinen tilanne on muuttunut. Kiina on vahvistunut, Amerikka on maailmanpolitiikassa heikentynyt ja sisäpolitiikassaan jakautunut kahtia, Venäjä uhittelee, Eurooppa etsii itseään. Uusia kansainvaelluksia pelätään. Mitä tahansa voi tapahtua. Tällaista epävarmuutta on ilmassa.

Epävarmuus tulevasta on luultavasti maailman historiassa ollut pysyvämpi olotila. Meidän rauhan, vaurauden ja hyvinvoinnin aika on ollut kohtalaisen pitkä. Tuntuisi hyvältä, että se voisi sellaisena jatkua. Se on varmasti useimpien kansakuntien tavoite, mutta tilanteen säilyminen ennallaan ei ole itsestään selvyys – varsinkin jos valtaa on tarjolla – kun Amerikka on vetäytynyt maailman kriisipesäkkeistä. Epätietoisuus edessä olevasta on varmasti aito huoli monella ihmisellä. Siksi nyt ehkä enemmän kuin aikaisemmin rukous tulee tärkeäksi, siunaus tulee tärkeäksi, tulee tärkeäksi alkaa vuosi Jeesuksen nimessä. Tajuamme kuinka syvästi ja vahvasti tarvitsemme sitä rauhaa, jonka Jeesus voi antaa.

Kol 3:17 Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

Kun me astumme uuteen vuoteen kristittyinä, meillä on joitakin henkilökohtaisia tavoitteita. Tavoite elää tuleva vuosi Jeesuksen opetuslapsena. Suurin vaaramme on se, että lankeamme uskosta ja käännymme maailman puoleen. Se vie meidät mennessään, jos emme tee mitään. Siksi me kilvoittelemme. Siksi luemme Raamattua, siksi käymme jumalanpalveluksissa ja nautimme ehtoollista, luemme iltarukouksen jne. Ne auttavat matkalla säilyttämään sydämemme tuoreena, uskomme elävänä. Meidän on kasvettava kristittyinä, juurruttava Kristukseen, huolehdittava siitä, että olemme siellä, missä uusi elämä saa tarvitsemaansa ravintoa. Ilman elävää ravintoa hengellinen elämä näivettyy. Vain näin voimme olla myös toivon merkki rauhattomassa maailmassa.

Henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi meidän on katsottava itsestämme ulospäin. Unohdettava itsemme ja huomattava, mitä tämä maailman taritsee. Rukoiltava rauhan puolesta, yhteiskunnan kestävien rakenteiden puolesta, että mitkään hajottavat voimat eivät luo sekasortoa, väkivaltaa tai kapinaa.  Meidän on tehtävä tekoja, jotka vahvistavat ihmisten välistä luottamusta. Tuotava rauhaa sinne, minne menemme. Vietävä Kristus mukanamme sinne, minne me menemme. Ikään kuin aloittaisimme kristillisen vaikuttamisen alusta alkaen.

Mitä vuosi tuokaan tullessaan, me voimme lopulta vain antaa itsemme Jumalalle. Niin kuin meidät kasteessa on kerran annettu hänelle.

Sillä oma voimamme ei riitä sillä polulla, jota kuljemme. meidän voima ei riitä muuttamaan maailmaa paremmaksi. Mutta me voimme olla osa sitä muutosta, mitä Jumala maailmassa tekee. Meidän voima ei riitä edes taisteluun henkilökohtaisia kiusauksia ja syntiä vastaan. Ne ovat meitä voimakkaampia. Meidän on tämä tiedostettava. Juuri siksi käymme uuteen vuoteen Jeesuksen nimessä. Pyytäen voimaa häneltä, jonka varassa kaikki on. Edeltävät sukupolvet ovat kulkeneet läpi vaikeampia aikoja kuin se, mitä me olemme kohdanneet. He luottivat Jumalaan. He luottivat siihen, että hän pitää heistä huolen. Niin kuin on pitänytkin. Siksi epävarmuudenkin edessä sanon sinulle: Älä pelkää, Jumala on sinun kanssasi. Pelastaja, rauhan ruhtinas kulkee vierelläsi. Eikä hylkää sinua.

Uudenvuoden päivä 2011

Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.” Joh. 14: 12-14
(joh 14 Jeesus korostaa yhteyttä isäänsä. –  jälkeenpäin Jeesus rukoilee Isää antamaan Pyhän Hengen puolustajaksi.

Vuosi on vaihtunut. Se merkitsee krisityille samalla uutta armon vuotta, Herran vuotta 2011. Katsomme vaellustamme taaksepäin siinä on ollut ilonsa ja surunsa, onnistumisia mutta myös lankeemuksia. Jotakin jätämme taaksemme.- se on hyvä asia. Olemme edistyneet matkallamme, olemme lähempänä päämäärää. Vaikka en tiedä ajatteleeko kukaan elämäänsä enää tällä tavoin – sillä ihmiselämään mahtuu niin paljon erilaisia asioita.
Mutta isossa mittakaavassa siitä elämän taipaleessamme on kysymys. Kirkko tekee matkaansa täältä ikuisuuteen ja me olemme osa tuota suurta kulkuetta. – Olemme kuin israelin uppiniskainen kansa, joka jätettiin autiomaahan harhailemaan neljäksi kymmeneksi vuodeksi ennen kuin pääsivät perille luvattuun maahan. Meidän harhailumme kestää pidempään. Se on kestänyt monta sukupolvea – kaksi tuhatta vuotta. Emmekä me tiedä milloin kirkon matka tulee siihen luvattuun päätökseen – että seurakunta kohtaa herransa kasvoista kasvoihin. Joskus tuntuu myös, että kristityt ihmiset täällä suomessa niin helposti kadottvat päämääränsä ja suuntansa jopa tietoisuutensa siitä suuresta matkasta, millä ovat.
Joka tapauksessa vuosi 2010 voidaa laittaa mappiin ja historiankirjoihin. Kristus ei tullut takaisin. Kirkon matka jatkuu eteenpäin.
Aloitamme vuoden jumalanpalveluksella: kokoonnumme yhteen ja pyydämme tälle vuodelle Jumalan siunausta ja voimaa matkallemme. Elämä ja koettelemukset ovat toivottavasti opettaneet sen, että omassa voimassa me emme pärjää vaikka haluaisimme. Tässä myös tavallinen kristitty alkaa olla harvinainen kummajainen maailmassa. Ihminen, joka uskoo Jumalaan ja haluaa kulkea hänen siunauksensa alla – ei ole jokapäiväinen näky kristityssä Suomessa. Hyvinvointivaltion ajalliset turvarakenteet ovat niin vahvat, että Jumala on helppo unohtaa ja työntää syrjään. – Eli monesti on käynyt niin, että elämässä ei vain suunta ole hukassa, mitä kohti me teemme matkaa. Matkaa on tehty niin kauan, että on kadonnut myös taju siitä, keitä me olemme ja mistä me tulemme. Joukossamme on todellisia harhailijoita.

Tulee mieleen tilanne, jossa Jumala oli kyllästynyt uppiniskaiseen kansaansa, jonka oli juuri pelastanut Egyptin orjuudesta. Hän oli aikeissa jo hylätä kansan, Mooses kuitenkin taivutteli Jumalan puolelleen. ”Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme.”

Voisiko tässä olla myös tälle vuodelle jonkinlainen ajatus. Ellet Jumala itse ole kanssamme, meidän matkamme on turha ja mieltä vailla. Luulen kuitenkin viimevuodesta oppineeni sen, että yhä useammin kohtaamme ulkopuoleltamme väitteitä ja haasteita, jotka väittävät matkaamme mielettömäksi ja uskoamme turhaksi. Uskoon ja kirkkoon liittyvät asiat ovat olleet viime vuonna näkyvästi esillä ja niistä on keskusteltu. Samalla myös herkkyys sulkea usko koko elämästä ulkopuolelle on voimistunut. Uskoon liittyville sanoille vaaditaan katetta. Onko meillä sitä antaa?
Päivän evankeliumi nimittäin antaa aseen ateistin käteen: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen

Ateistin näkökulmasta tässä tarjoutuu todiste uskoa vastaan. Evankeliumin sanoissa luvataan paljon sellaista mikä on jäänyt toteutumatta. Jeesus sanoo, että hänen seuraajansa tekevät suurempia tekoja kuin hän ja lisäksi hän toteuttaa sen rukoilijan toiveet, joka lähetsyy Jumalaa Jeesuksen nimessä. Tokihan kristityt ja uskovat ovat rukoilleet, nälähädän, sotien, lapsiin kohdistuvan väkivallan, terrorismin, luonnonmullistusten tähden. Ja kuitenkin pahoja asioita edelleen tapahtuu.

Elon laskuopin mukaan joko pyynnöt eivät olleet tarpeeksi hartaita, tai sitten evankeliumissa luvattiin vähän liikaa. Mutta eikö näiden avulla Jumalan nimi olisi tullut kirkastetuksi? eivätkö näiden ongelmien ratkaisut olisi olleet niitä vielä suurempia tekoja kuin Jeesuksen teot? Meillä ei taida olla esittää tekoja, jotka vakuttaisivat kyselijää. Rukousvastauksia moni on saanut, mutta mittakaava on toinen kuin evankeliumissa.
Kristityt rukoilevat silti ja edelleen samojen ongelmien tähden. Jeesuksen lupaus vetoamisesta hänen nimeensä rukouksen yhteydessä kokee pienen tappion. Voisin toki yrittää selittää ja tulkita tekstiä niin, että ristiriitaa ei jäisi. Mutta sekin olisi väärin. Me elämme evankeliumin jännitteiden keskellä.

Voisin sanoa,että apostolien ja alkukirkon aikana ihmeitä vielä tapahtui, mutta suurempia ihmeitä ja tunnustekoja ei tapahdu enää siitä syystä, että ihmiset ovat hyvin itsekkäitä. Niitä voisi tapahtua, jos niillä kirkastettaisiin Jumalan kunniaa, mutta ihmiset ryöstäisivät tuon kunnian itselleen. Jeesus lupasi täyttää pyyntömme, jotta Isän kirkkaus tulisi julki. mutta tällä tavalla selittäen ongelma kierretään.

Voisin myös sanoa, että me olemme saaneet jo kaikkein suurimman asian, mitä voimme Jumalalta saada. Ei ole enää mitään suurempaa, mitä voisimme saada: olemme saaneet Pyhän Hengen. Tämä pitää toki paikkansa, mutta päivän evankeliumi ei silti tulisi riittävästi kohdattua.
Jumala on nähnyt hyväksi jättää meidät hämmennykseen. Meitä rohkaistaan luottamaan Jumalaan ja pyytämään paljon. Jeesus on puolustajamme Isän luona. Hänen nimeensä me vetoamme rukouksessa. Hän on antanut meille jo paljon.

Sen sijaan, että kannamme Jumalan kunnian kruunua, meidät on pyydetty kantamaan Jeesuksen ristiä.
Matt 16:24-26 ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?

Voi olla, että emme saa ateistia vakuutetuksi voimallisilla teoilla tai väkevillä rukousvastauksilla. Ehkä nöyryys ja rakkaus voivat todistaa
Mutta me aloitamme tämän vuoden Jeesuksen nimessä. Turvaudumme Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä meille Pojassaan. Hän on Vapahtaja. Tai niin kuin Matteuksen ensimmäisessä luvussa kerrotaan: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel — se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Jeesuksen seurassa kulkien Jumala on kanssamme.
On niitä jotka väittävät matkaamme turhaksi. Syädmemme todistaa meille muuta. Jumala on – ja hän puhuttelee meitä Jeesuksen kautta.

Uudenvuoden päivä 2008
Jumala rusentaa vuoren painollaan

Joh. 14: 12-14
Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”

Hyvät ystävät. Evankeliumi on tänään äkkiä luettu. Ensilukemalta minun mieleeni siitä jäi kaksi hätkähdyttävää asiaa: ensiksi se, että uskova tekee samanlaisia tekoja kuin Jeesus; toiseksi se, että Jeesus toteuttaa pyynnöt, jotka hänen nimessään esistetään. Mutta kun tekstiä vähän pöyhii, siinä näkyy muutakin.

Evankeliumissa näyttäytyy valtava kosminen liike, jonka keskiössä on Jumalan kirkkaus tai kunnia. Hepreankielessä se ilmaistaan sanalla kabod tai kabod adonai – ja kreikankielessä sanalla doksa. Nuo sanat esiintyvät toistuvasti Raamatun lehdillä. Lukemassani evankeliumin kohdaassa se näkyy Mitä ikinä pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.

Kirkkaus tai kunnia ovat sanan suomenkieliset vastineet. Sillä Raamatussa ilmaistaan ennen kaikkea Jumalan olemusta, hänen ehdotonta majesteettiaan, hänen suuruuttaan ja valtaansa. Vanhan testamentin hepreankielisellä sanalla kabod on alkujaan painoa, painavuutta koskeva merkitys: mitä painavampi sen suurempi kunnia. Isoja ja suurikokoisia ihmisiä on aina kunnioitettu. Elokuvallisin keinoin jumalallisen olennon suuruutta kuvattaisiin ehkä juuri siten, että maa tärähtelee hänen jalkojen alla. Siinä on jättiläisen pelottavuutta. (vrt. Jurassic park – juomalasissa vesi tärähtelee, kun jossakin kaukana dinosaurus kävelee)

Kun Jumala ilmestyi Siinailla Moosekselle ja kansan nähtäväksi, se kuvataan juuri maan järähtelynä, maan perustukset natisevat liitoksissaan. Toisessa Mooseksen kirjassa (luku 19) Jumala sanoo Moosekselle: ”Mene Kansan luo ja käske kaikkien puhdistautua ja pyhittyä tänään ja huomenna sekä pestä viittansa… sillä ylihuomenna Herra astuu kaiken kansan nähden alas Siinaivuorelle.” ”Kolmantena päivänä alkoi jyristä ja salamoida… Siinainvuori oli kauttaaltaan savun peitossa, koska Herra laskeutui vuorelle tulessa. Vuori savusi kuin tulinen uuni ja vavahteli ankarasti. Torven ääni kasvoi kasvamistaan, Mooses puhui ja Jumala vastasi hänelle jylisten.” Tämä oli Vanhan testamentin kuvaus siitä, kun Jumalan paino koskettaa maata, kun hänen kunniansa ja kirkkautensa on ihmisten aistittavissa. Siinä on jotakin pelottavaa musertavuutta. Siksi kansa vuoren juurella sai ohjeet siitä, että ei mene säädettyä rajaa lähemmäs vuorta.

Uudessa testamentissa sanalla ’doksa’ ei ole samanlaista dramaattista voimaa ja jytinää. Se on edelleen kirkkautta, mutta kuvauksissa ei ole enää maaan vavahtelua lieskoineen. Kuvaukseen tulee mukaan Jumalan ihanuus ja kauneus.

Käsitteeseen aina liittyy kuitenknin se, että yksin Jumalan on kunnia: Jumala on ainoa Jumala, ei ole mitään tai ketään hänen vertaistaan. Koko maailma on hänen luomaansa ja hänen varassaan se jatkaa olemassaoloaan. Siksi yksin Jumalan on kunnia. Ei Jumalan sitä tarvitse keneltäkään kärttää, mutta sanomalla ’yksin Jumalan on kunnia’ ihminen ilmaiseen asioiden todellisen luonteen.

Luomisessa Jumala antoi ihmiselle osan kirkkaudestaan ja kunniastaan, kun hän loi ihmisen oman kuvansa kaltaiseksi. Päivän psalmi todistaa samasta asiasta: ”Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.”

Tämän kirkkaus ihmisellä on jumalallista alkuperää. Ihminen heijastaa Jumalan kirkkauta. Se on hänen elämänsä syvin kutsumus. Sitä varten ihminen on luotu. Siinä hän poikkeaa koko muusta luomakunnasta. Ihminen sai muun luomakunnan hallintaansa, jotta Jumalan kuvana maailmassa toimiessaan hän ilmaisisi Jumalan kunniaa. Se hyvä, mikä Jumalalla on, välittyisi ihmisen kautta luomakuntaan. Toki taivaatkin mittaamattomuudellaana julistavat Jumalan kunniaa, mutta vain ihminen voi liittyä siihen persoonallisesti. Ja yhteydessä luojaansa ihminen parhaiten heijastaa alkukuvaansa.

Lankeemus, kuten tunnetaan sai ihmisen himoitsemaan omaa kunniaansa. Hän ei halunnut enää heijastaa Jumalan kunniaa, vaan olla itse kirkkauden ja kunnian syy ja lähde. Että muut kumartaisivat ja kunnioittaisivat häntä – ihmistä. Tämä ei kuitenkaan ole kirkkautta, vaan siinä on avautunut mailman pimeyden lähde. Sielun peili, jonka pitäisi heijastaa Jumalan kirkkautta on särkynyt.

Nykyaika verrattuna aikaisempiin sukupolviin eroaa selvästi ainakin siten, että tuo Jumalaan kohdistuva kunnioitus ja kunnian tunto puuttuu miltei kokonaan. Vaikka jokaisessa messussa noustaan laulamaan Jumalan kunniaa, niin koko muussa maassa ihminen on riistänyt Jumalalta kunnian. Vai tiedättekö, että edelleen ihmiset tekevät työtään Jumalan kunniaksi. Jos Jumala mistään tulee murheelliseksi, luulen, että se on juuri tässä: savi yrittää saada savenvalajalle kuuluvan kunnian itselleen, luotu luojan kunnian.

Olemme viettäneet juuri joulua. On ollut mielenkiitoista huomata, että joulun tapahtumat evankeliumeissa ovat täynnä Jumalan kirkkautta (doksaa). Herran kirkkaus doksa ympäröi enkeleitä, kun he lauloivat Jumalan on kunnia (doksa) korkeuksissa. Enkelit lauloivat Jumalan kunniasta, kun Jeesus syntyi. Jeesus on Jumalan kirkkauden syvin ja täydellisin ilmentymä maan päällä; ”Jumalan sädehtivä kirkkaus” Hep 1:3 Hän on kunnian kuningas.

Myös Johanneksen evankeliumin joulutekstiin kuuluu kirkkauden näkyminen:- Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh 1:14. Jeesuksessa Jumalan kirkkaus on tullut ihmisille siedettävään muotoon. Sen tuhoavuus on poissa.

Jumalan pelastava toiminta Jeesuksessa tähtää siihen, että ihminen jumalan kuvana heijastaisi uudelleen sitä kirkkautta, mikä lähtee Jumalasta. Sitä varten Jumala tuli ihmiseksi ja kirkasti Jumalan itsessään täydellisesti, jotta hän voisi antaa tuon ihmiselle palautetun kirkkauden omille oppilailleen Pyhän Hengen kautta.

Jeesuksen elämäntehtävä oli Jumalan kirkkauden ilmaiseminen maailmalle, Isän kirkastaminen (Joh. 17:4). Tuo kirkastaminen tapahtui Jeesuksen opetuksen kautta ja hänen tunnustekojensa kautta – mutta ennen kaikkea kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Golgatan risti on Johanneksen evankeliumissa kirkastumisen hetki, jota Jeesus odottaa. Mutta niin seimi kuin risti ovat kirkkautta, jonka vain usko näkee.

Jeesuksessa Jumalan kirkkaus on verhoutunut, jotta se ei tuhoaisi ihmistä, vaan pelastaisi hänet.

Silti Jeesuksen kirkkaus on Jumalan omaa kirkkautta. Se on kirkkautta, joka on osallisuutta Isään. Sitä Jeesus tähdensi sanoissaan: Minä olen Isässä ja Isä minussa. Jeesus on yhtä Jumalan kanssa. Sama Jeesus antaa Pyhän Hengen oppilailleen, jotta he olisivat yhteydessä Jumalaan Jeesuksen kautta ja osallisia siitä samasta kirkkaudesta, joka hänellä on. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Joh 17:22

Palaan vielä evankeliumiin. Jeesus sanoo: ”joka uskoo minuun on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen”. Mitä tekoja Jeesus tekee? Meille tulee ensimmäisenä ehkä mieleen Jeesuksen ihmeteot: parantamisihmeet, ruokkimisihmeet, vedenpäällä käveleminen, myrskyn laannuttaminen, kuolleista herättäminen. Mutta jos Jeesuksen koko elämä tähtäsi Jumalan, taivaallisen Isän kirkastamiseen – eikö se merkitse silloin sitä, että meidänkin elämämme olisi tultava lähemmäs sen alkuperäistä tarkoitusta, jossa mekin elämällämme kirkastaisimme Jumalaa – antaisimme Jumalalle kunnian. Silloin tekisimme tekoja, joita Jeesus teki. Saattaa olla että haluaisimme tehdä myös samanlaisia ihmeitä kuin Jeesus teki – mutta jos niiden kautta etsimme kunniaa itsellemme, voimme olla varmoja, että sellaiset teot eivät olleet Jeesuksen tekoja. Hän etsi vain lähettäjänsä kunniaa, ei omaansa, kuten langenneet ihmiset.

Kun me uskomme Jumalan Poikaan, Jeesukseen. Kun meillä säilyy yhteys keskenämme ja kun tuotamme elämässämme Pyhän Hengen hedelmiä (rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä) silloin tuotamme Jumalalle kunniaa ja hänen nimensä kirkastuu ja meidän elämämme toteuttaa tarkoitustaan.

Olkoon tämä alkanut vuosi Jumalan kunnian vuosi, jolloin elämämme heijastaa Jumalan kunniaa ja kirkkautta.

Uudenvuoden päivä 1.1.2004

Luukas 2:21

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Nimen antaminen lapselle on aina merkittävä asia. Nimi on ihmiselle hänen tärkeintä omaisuuttaan. Nimi yksilöi meidät, nimen kautta ihminen tunnistaa itsensä. Nimi on merkittävä osa persoonaamme.

Raamatun ajan maailmassa nimillä oli vielä vahvempi asema kuin tänä päivänä. Nimen ajateltiin pitävän sisällään jotakin henkilön voimasta. Nimen avulla toista voitiin vahingoittaa, kirota tai myös siunata. Kun nimi tunnettiin niin siinä oli pääsy toisen sisimpään. Se oli ikään kuin avain ihmisen persoonaan.

Kun Moosekselle Jumala ilmaisi nimekseen Jahve ”minä olen se, joka olen”, Jumala säilytti nimessään vielä salaisuutensa ja arvoituksellisuutensa. Silti tämän nimen turha lausuminen kiellettiin ankarasti. Kun mainitsi Jahven nimen, Jahve oli paikalla.

Kun taas mainitsi paholaisen nimen, sai hänet seurakseen. Siitä kiroilussa eli manaamisessa on kysymys. Kysymyksessä ei ole vain tunteenpurkaus, vaikka se meistä ehkä tuntuu siltä, vaan siinä turvaudutaan sen nimen voimaan, joka on huulillamme. Ihminen käyttää voimasanoja.

Vaikka elämmekin nykyaikaa nimi on edelleen herkkä asia. Nimessä on jotakin meidän persoonastamme läsnä. Kun esimerkiksi kohtaamme pilkkaa niin mikään ei tunnu niin pahalta kuin se, että nimeämme väännetään ja käytetään sitä pilkallisessa tarkoituksessa. Siihen liitetään halventavia mielikuvia.

Nimi edustaa meitä. Omalla nimikirjoituksella, me ilmoitamme läsnäolomme vieraskirjoissa, viralliset paperit allekirjoitetaan. Siksi lapselle annetaan nimi vasta huolellisen miettimisen jälkeen. Vaikka ajattelisimme, että nimet ovat vain nimiä vailla sen ihmeempää merkitystä. Kuitenkin nimet merkitsevät jotakin eivät vain kuulosta hyvältä. Nimiin liittyy historiaa, tarinoita ja tunteita.

Usein vanhempien isovanhempien nimiä annetaan myös lapselle ainakin toiseksi ja kolmanneksi nimeksi. Silloin toivotaan, että se hyvä mitä nämä nimen vanhat haltijat edustavat ja ovat saavuttaneet, toteutuisi myös nimen uudessa haltijassa.

Uudenvuoden päivä on Jeesuksen syntymäpäivä mukaan lukien kahdeksas päivä. Se oli Jeesuksen ympärileikkauksen päivä ja nimen antamisen päivä.

Jeesuksen nimen tuntemisella on keskeinen merkitys. Jeesuksen nimen tunteminen on tie sisälle Jumalan sisimpään. Jos Jahven nimi piti sisällään vielä salaisuuden, niin Jeesuksen nimi ei salaa meiltä enää mitään. Siinä Jumalan sisin on avoinna meille. Mutta mitä tähän nimeen liittyy?

On huomattavaa, että Jeesus ei saanut nimeä maallisilta vanhemmiltaan. Joosef ei voinut antaa lapselle nimeä hienosta sukuluettelostaan.
(Ainakaan sen mukaan mikä on Matteuksen evankeliumissa – Luukkaan evankeliumissa esiintyy Jeesuksen sukuluettelossa yksi Joosua!)
Ajattelen asian niin, että se mitä aikaisemmat sukupolvet edustivat, ei tullut perintönä hänelle. Nimi ei periytynyt eikä myöskään se, mitä näihin nimiin kätkeytyi. Hän on vailla synnin perintöä. Hän on vailla sitä synnin ja pimeyden historiaa, jota hurskainkin ihminen kantaa mukanaan. Se että Jeesus syntyi neitseestä, Pyhän Hengen vaikutuksesta ja samoin se, että enkelin välityksellä lapsi sai nimen alleviivaavat molemmat samaa asiaa. Lapsi, joka syntyi on synnitön. Hän on itse vapaa siitä kirouksesta, josta koko ihmiskunta kärsii. Juuri sellainen synnistä vapaa ihminen maailmaan tarvittiinkin meitä pelastamaan.

Hän sai nimen Jeesus. Nimi Jeesus oli ollut tiedossa jo koko Marian odottamisen ajan. Samaa nimeä on historiassa kyllä ollut ennenkin. Nimi Jeesus on kreikkalainen muoto siitä nimestä, mikä Vanhassa testamentissa tunnetaan Mooseksen seuraajan nimenä Joosua. Kirjaimellinen merkitys nimelle on ’Herra pelastaa’. Kun nimi tiedettiin jo ennen syntymää, oli nimen kantajakin ulottuvilla. Pelastuksen aika oli alkanut siitä, kun pelastajan Jeesuksen nimi oli tiedossa.

Jeesus-nimi on tarkkaan valittu. Joosuan ja Mooseksen välinen ero on kristikunnassa tunnettu siitä, että Joosua vei kansansa luvattuun maahan, jonne lain edustaja Mooses ei voinut kansaa viedä. Kristitylle lukijalle tässä on merkki siitä, että laki ei voi saada täydellisyyttä aikaan. Laki ei vie meitä perille, vaan ainoastaan hän, joka meidät pelastaa ja ottaa armoliittoon.

Mistä tuo nimi meidät pelastaa. Jeesus pelastaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Me emme pelastu siksi, että Jeesus tuollaisen nimen sai, vaan siksi, että hän täytti lain puolestamme elämällä viattoman ja synnittömän elämän. Hän oli kuuliainen taivaalliselle Isälleen. Toiseksi hän otti kannettavakseen meidän pimeytemme: hän kärsi rangaistuksen meidän synneistämme. Lopuksi hän kukisti orjuuttajamme Saatanan ja julisti meidät vapaiksi.

Siksi tästä nimestä filippiläiskirjeessä sanotaan: Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus Kristus on Herra.”

Jeesus-nimestä tulee meille se ainoa nimi, jossa meillä on pelastus ja turva ja täydellinen suoja. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä ei ole annettu koko taivaankannen alla.

Tästä nimestä tulee meille niin keskeinen, että emme ryhdy mihinkään tärkeään muuten kuin Jeesuksen nimessä. Hänen nimensä suojiin kätkemme koko elämämme. ”Mitä teettekin sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä (Kol. 3:17).”

Hänen nimeensä kastetaan lapsia. Hänen nimeään tehdään tunnetuksi lähetyskentillä. Hänen nimeään me saamme rukouksessa käyttää. Jeesuksen nimessä vain voimme saarnata sovituksen sanaa ja julistaa syntejä anteeksi. Kristus itse on läsnä kun elämme, olemme ja toimimme hänen nimessään. Myös silloin kun hänen nimensä tähden saamme osaksemme pilkkaa ja halveksuntaa.

Kaikessa, mikä meitä kohtaa, Jeesus on meidän pelastuksemme ja vapahduksemme. Jeesuksen nimeen on koko elämämme kätketty. Tämän nimen turvissa me saamme aloittaa myös uuden vuoden. Se vapauttaa meidät menneisyyden painolastista ja antaa tulevaisuuden ja toivon.

Uudenvuoden päivä 1.1.1997.

ANOKAA MITÄ VAIN NIMESSÄNI, NIIN SAATTE SEN. JUMALA TIETÄÄ, ETTÄ ANOMME VAIKKA EMME MITÄÄN SAISIKAAN.

Joh 14:12-14

Päivän evankeliumi on äkkiä luettu, mutta se sisältää paljon asiaa ja sellaisia lupauksia, joita on vaikea uskoa todeksi. Jeesus sanoo, joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen ja vielä suurempiakin.

Mitä tekoja Jeesus teki? Hän paransi sairaita, herätti kuolleita, käveli vetten päällä ja tyynnytti myrskyn. Jeesus antoi myös syntejä anteeksi. Kärsi ristillä koko ihmiskunnan pahojen tekojen tähden. Mitä näistä teoista tänään näemme tapahtuvan? Sairaat eivät käskystämme parane, vielä vähemmän kuolleet heräävät henkiin. Myrskyä eivät laannuta viisaimmatkaan ihmiset. Sen sijaan on helpompi uskoa, että syntitaakat kirpoavat vaivattujen sielujen harteilta. Tästä meillä on todisteena ihmisten kertomuksia kokemuksistaan, kuinka evankeliumi on todella vapauttanut heidät uuteen elämään. (kriittinen kohta, miten tästä jatkaa saarnaa eteenpäin. alkuasetelma on onnistunut. tietenkin voisi kysyä, miksi edellisiä ei tapahdu ja jälkimmäisiä on helppo uskoa.)

Merkitseekö tämä sitä, että Jeesuksen sana on vain puolittain toteutunut, vai onko ihmisillä liian vähän uskoa?

Jeesus sanoo: ”Mitä ikänä pyydät minun nimessäni, sen minä teen.” Tässä on luvattu jälleen hyvin paljon. Luulempa, että me emme uskalla pyytää juuri mitään Jeesuksen nimessä. Ajattelemme, että kuitenkaan pyytämäämme asiaa ei tapahdu. Tai sitten emme usko saavamme sitä, mitä pyydämme.

Joissakin uskonnollisissa liikkeissä tämä pyytäminen on viety äärimmilleen asti. Kaikkea pyydetään uudesta kakkulapiosta pikkubussiin. Lisäksi kiitetään jo siitä, että pyydetty asia saadaan tai tapahtuu. Se että asiaa katsotaan ikään kuin jo tapahtuneena, saattaa kyllä lisätä uskoamme. Sillä on hyvänä puolenaan uskoa vahvistava luonne. Luonnollisempaa lienee kuitenkin kiittää silloin kun kiitoksen aihe on edessämme.

Olemme ehkä liian pettyneitä siihen, että emme ole saaneet juuri koskaan pyytämiämme asioita. Olemme pyytäneet Jumalalta Jeesuksen nimeen, mutta mitään emme ole saaneet. Meille tällaiset Jeesuksen sanat evankeliumissa tuntuvat vain kauniilta sanoilta, joissa ei ole katetta ja joita ei tule ottaa vakavasti. Sanat tuleekin usein luettua vain mieltä ylentävinä lauseina, jotka herättävät uskonnollisia tunteita.

Joskus leikittelemme tämän raamatunlauseen kanssa sanoen, voimmeko todella anoa, mitä vain – uutta Mersua ilmaisine bensoineen, etelänmatkoja ja tietenkin runsaasti käteistä. Jeesus sanoo, että kaikkea saa todella pyytää. Rukous ei kuitenkaan ole mitään pelaamista tai leikittelyä (miksei joskus leikkiä Jumalan kanssa)

Tosipaikan tullen pettämätön sydämemme kyllä tietää, mitä pitää anoa ja minkälainen on oma rukouksemme. Se rukous lähtee usein särkyneestä sydämestä ja koskee asioita, jotka ovat meille jokapäiväisen kipuilun kohde. Mutta eikö ole tavallista, että juuri näiden rukousten kohdalla, jotka joka päivä hiljaisina valituksina nousevat huuliltamme, että nämä pyynnöt eivät näytä milloinkaan toteutuvan. Mitään ei ole tapahtunut. Sokeat eivät saa näköänsä eivätkä rammat kävele, meidän sisäinen taistelummekin vain jatkuu.

Se, mikä kuitenkin on ihmeellistä – nämä ihmiset eivät koskaan väsy rukoilemaan niin itsensä kuin toistensa puolesta. He eivät useinkaan ole katkeroituneita tai pettyneitä Jumalalle siitä, että tämä ei lupauksestaan huolimatta ole kuullut heitä. Väsyneelle rukous on aina lepoa Herransa edessä. Jos ruumiin jäsenet eivät oikenekaan niin sielu kuitenkin aina virkistyy ja pysyy nuorena.

Miksi sitten sanotaan, että anokaa mitä vain ja te saatte sen? Olisi kovin outoa, jos Jeesus olisi sanonut, anokaa vain sielunne pelastusta. Ihminen on muutakin kuin hänen sielunsa. Ihmisestä löytyy ruumiillinen todellisuus. Ihminen on kokonaan Jumalan oma. Siksi saamme tuoda koko elämämme Jumalan eteen ja turvata elämämme yksin Häneen, toteutui rukouksemme sitten haluamallamme tavalla tai ei.

Kumpi on siis parempi – olla rukoilematta ja katkeroitua vai rukoilla koko elämänsä Jumalan käsiin ja iloisena luottaa häneen, joka yksin voi kaiken.

Rukoilemme.

Kaikessa lyhyydessään tämä vaikuttaa mielestäni aika toimivalta jutulta. Pientä häilyvyyttä tosin on, mutta pidän tästä saarnasta.

Pienenä huomautuksena voisi kyllä sanoa, että en liittänyt saarnaa mitenkään kirkkovuoden ajankohtaan. Vuoden aloittaminen rukouksella Jeesuksen nimessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s