2.4) Joulusaarnoja

2021 jouluyö – Tämä on merkkinä (koronan vielä vaikuttaessa)

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

    Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Sadut alkavat sanoin ”Olipa kerran” tai esimerkiksi ”Kauan kauan sitten kaukana täältä”. Satujen aloitussanat ohjaavat kuulijan arkipäivän maailmasta satujen maagiseen maailmaan. Satujen ominaisuuteen kuuluu se, että ne eivät sijoitu mihinkään aikaan, ne ovat ajattomia. Satu ei varsinaisesti sijoitu myöskään mihinkään paikkaan. Mutta saduissa on silti paljon viisautta ja sanomaa. Joskus kuulee sanottavan, että evankeliumit ovat samanlaisia satuja tai sepitteitä. Evankeliumit eivät ole kuitenkaan satua. Luukas sijoittaa evankeliumin tapahtumat tarkasti historian aikajanalle. Niillä on aika ja paikka meidän todellisuudessamme. Evankeliumien Jeesus on elänyt historiassa.

Vastaus löytyy kysymykseen, milloin tämä tapahtui: Keisari Augustuksen väestölaskennassa verovelvolliseksi kirjautumisen aikana sekä Quiriniuksen hallinta-aikana. Vastaus löytyy myös kysymykseen missä: Syrjäinen kolkka Rooman imperiumissa. Jouluevankeliumi alkaa Nasaretista ja päätyy Betlehemiin, Jerusalemin lähelle eläinten suojaan. Tapahtumien ajankohtaa on pidetty niin tärkeänä, että länsimainen ajanlaskun keskus on sijoitettu Jeesuksen syntymään.

Kristinusko ei siksi ole vain ajattomia elämänviisauksia. Se ankkuroituu historian tapahtumiin. Se ei ole satujen fantasiamaailma, jolla olisi vain jotakin viitteellistä ja vertauskuvallista voimaa, vaan jotakin todellista on tapahtunut juuri tässä maailmassa, jossa elämme, iloitsemme, kärsimme ja kuolemme. Asia, joka esitetään, koskee meitä syvemmin. Evankeliumi onkin ennen kaikkea Jumalan tekoja ei sanoja. Niillä teoilla on jokaista ihmistä koskeva merkitys.

Evankeliumissa on kaksi kerrosta: toinen on kirjoitusten inhimillinen taso ja toinen se, mikä ylittää inhimillisen. Kirjoitukset kertovat asiasta, missä taivaallinen tulee keskelle inhimillistä ja tavallista elämää. Jumalallinen astuu tämän maailman näyttämölle.

Hän ei tullut maailmaan jylinällä. Hän tuli hiljaisesti mutta ei salaa. Enkeli tuli siitä ilmoittamaan paimenille jouluyönä. Tässä kohtaa kerronta avautuu uskonnolliselle alueelle. Taivas laskeutui enkelien myötä maan päälle. Mutta vielä enemmän taivas laskeutui maan päälle Jeesuksessa. Hän on Jumalan Poika. Tapahtuman ainutlaatuisuus on siinä, että Jumala tuli ihmiseksi. Luoja tuli osaksi luomaansa maailmaa elääkseen ihmisen elämän, tuodakseen maailmaan, jotakin sellaista, mikä meiltä peruuttamattomalla tavalla oli menetetty – iankaikkisen elämän.

Kun enkelit ilmestyivät paimenille, he eivät vain kertoneet lapsen syntymästä. He ohjasivat paimenet lapsen luo, ja kertoivat, mistä he tunnistavat hänet. He saivat merkin: Lapsi makaa seimessä. Tuosta merkistä he tiesivät tulleensa oikeaan paikaan. Samalla se, että paimenet löysivät vastasyntyneen kapaloituna seimessä, oli merkki siitä, että heidän kokemuksena enkelin vierailusta oli aito: Enkeli-ilmestys ei ollut unta tai harhanäky. Heitä oli puhutellut Jumalan enkeli. Erikoinen tapahtuma pelotti ja hämmästytti heitä. Mutta perillä asiat olivat juuri niin kuin enkeli sanoi. Se oli merkki myös siitä, että kaikki oli totta, mitä enkelit sanoivat! Betlehemissä on syntynyt profeettojen ennustama messias kuningas, Vapahtaja ja Herra. Hän on kuningas siitä huolimatta, että syntyi eläinten suojaan, siitä huolimatta että lapsen syntymisestä ilmoitettiin halveksituille paimenille eikä Jerusalemin hallitsijoille. Siinä oli Mariallekin ihmettelemistä

Miksi juuri tällainen merkki annettiin? Seimi – Oliko se sattumanvaraista, oliko se vain käytännöllistä, vai oliko siinä myös jokin ajatus taustalla? Merkkihän olisi voinut olla jokin muu – yliluonnollinen ilmiö. Erääksi vastauk-seksi on ehdotettu Jesajan ennustusta. ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua.” (Jes. 1:3). Jouluseimen ympärille tätä Raamatunkohtaa mukaillen sijoitetaan yleensä aasi ja härkä.

Aasi tuntee isäntänsä seimen, aasi tuntee hänet, jolta saa ruokansa, mutta Jumalan oma kansa oli aasia tyhmempi, koska Israel ei tuntenut Jumalaansa. Johanneksen evankeliumi sanoo saman tapahtuneen Jeesuksen kohdalla. Hän tuli omiensa joukkoon, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Israel ei tuntenut omistajansa seimeä. Jeesusta pidettiin elämänsä aikana liian halpa ja vääränlainen, liikaa syntisten ystävänä, liian vähän sotilaallisena. Hän ei vastannut kansan yleviä odotuksia. Mutta aasi ei tuntenut isäntänsä seimeä eikä omaa nälkäänsä.

Jo Jeesuksen syntymässä käy ilmi, minkälaisesta kuninkaasta on kysymys. Hän tuli etsimään kadonneita lampaita. Niitä, joiden elämä huusi pelastusta. Hän tuli etsimään myös niitä, joilla kaikki oli näennäisen hyvin, mutta olivat kuitenkin sokeita. Hän tuli niin rikkaiden kuin köyhien luo. Mutta se, että hän valitsi köyhät ja syntiset ystävikseen jo syntymässään kertoo paljon Jumalasta, joka lähestyy meitä.

Nimenomaan tässä lapsessa Jumala lähestyy meitä. Hän lähestyy meitä niin, että emme pelästy hänen suuruutta ja voimaa. Hän tulee keskelle meidän elämäntodellisuutta – niin kuin seimi ja eläinten suoja on paimenten maailmaa.

Kun me paimenien kanssa menemme seimen ääreen, menemme hänen luo, jolta me viime kädessä saamme ruokamme ja kaikkemme.

Minkä merkin sinä tarvitset, jotta kulkisit saman matkan paimenien kanssa – epäilyksestä uskoon ja iloon? – että enkelien viesti koskisi myös sinua. ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Tänään on sinulle syntynyt Vapahtaja. Tämä on totta jokaisena päivänä: sinulle on syntynyt vapahtaja. Jokainen päivä voi olla joulu, jolloin saa vapahduksen ja meitä sitovat kahleet kirpoavat. Toiselle se voi olla rikkaus ja toiselle köyhyys. Se voi olla mitä vain syntiä, mikä saa meidät käpertymään itsemme ympärille.

Merkki tuskin on tänäänkään mikään yliluonnollinen. Se on merkki, josta tunnet mistä sinulle viimekädessä kaikki hyvä tulee. Aasin tavoin tunnet silloin isäntäsi seimen.

Ehkä se on vain sitä, että huomaat kuinka mikään maail-massa ei poista sinulta elämäsi syvintä janoa tai kaipausta. Mutta tämän lapsen luona Jumalan kasvot tulivat meidän katsottavaksemme. Ne olivat ensin vastasyntyneen kasvot. Ne ovat tänään Vapahtajan kasvot, joka tuntee sinun elämäsi, kipusi, kysymyksesi. Jumala etsii sinua ja katsoo sinua – ei syyttäen vaan armahtaen.

Silloin kun löydät vastauksen kaipaukseesi, evankeliumi tulee sinulle todeksi, eikä vain historialliseksi kertomukseksi, vaan ilosanomaksi ja vapauttavaksi voimaksi.

2020 oli koronajoulu

Teimme silloin youtubeen nauhoituksen joulujumalanpalveluksesta. Tallenne on olemassa, mutta seurakunnan Teostolta hankkima mediapienlupa antoi mahdollisuuden sen esittämiseen vain rajallisen ajan. Siksi sitä ei löydy enää youtubesta.

Saarna oli toteutettu niin, että evankeliumin eri kohdille oli eri lukijoita ja tulkintoja. Minulla oli seuraava kohta:

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Jouluevankeliumissa Jeesuksen syntymätapahtuma kerrotaan hyvin lyhyesti parilla lauseella: Tuli synnyttämisen aika, Maria synnytti pojan, ensimmäinen lapsensa.

Ja tätä syntymää seurasi tapahtuma, josta tunnistamme kertomuksen jouluevankeliumiksi. Lapsi kapaloitiin ja laitettiin seimeen.

Voiko lapsi ja äiti hyvin synnytyksen jälkeen? Siitä ei kerrota mitään; ei myöskään lapsen pituutta ja painoa. Ne ovat asioita, joita nykyään halutaan tarkistaa. Mutta tässä kertomuksessa se ei ollut tärkeää. Tärkeää oli, että lapsi syntyi.

Minkälainen se paikka oli, jossa Jeesus syntyi? Meillä saattaa olla siitä tarkkoja mielikuvia. Mutta evankeliumissa sitä kuvaa vain yksi sana: Seimi. Se on eläinten ruoka-astia, mihin lapsi laitettiin makaamaan. Se antaa vihjeen, että kaikki tapahtui eläimille tarkoitetussa suojassa, mikä oli ehkä vain jonkinlainen katos.

Kapaloitu lapsi seimessä. Siinä on pelkistyneenä kuva joulusta. Se kuva kertoo oleellisimman. Kaikkein korkein ja ylhäisin Jumala on saapunut alas maailmaan keskelle sen kovia elinehtoja. Hän asettui ihmisen asemaan aivan sen heikosta alusta lähtien.

Hän tuli pieneksi, jotta et pelkäisi ottaa häntä syliisi – jotta uskaltaisit lähestyä häntä, sen sijaan että juoksisit karkuun.

Jouluna Jumala tuli maailmaan etsimään sinua, koska merkitset hänelle jotakin. Hänen syntymänsä on tarinan alku. Mutta jo siinä hän osoittaa suurta myötätuntoa, että hän ei pelkää asettua heikkojen asemaan.

Hän etsii sinua ja haluaa voittaa sinut puolelleen rakkaudella, uskollisuudella ja uhraavaisuudella. Hän on rukousvastaus kipeimpään ja syvimpään huutoosi. Sitä joulu on: vastaus rukoukseen.

musiikki

Jouluyön messu 2019

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      – Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.

Nyt kun jouluaaton pakolliset tehtävät on saatettu loppuun, on mahdollisuus rauhoittua ja hiljentyä. Tämä on siihen hyvä paikka ja hyvä hetki. Jouluna korostuu suomalainen tapa olla kirkossa. Meitä on täällä monta, mutta jokainen on kuitenkin yksin. Kysymys on yksityisen ihmisen sielun matkasta kohti perimmäistä, kohti Jumalaa. Silti on tärkeä huomata, että kirkossa suunta on myös toinen – ja sitä joulu erityisesti korostaa: Jumalan matkasta ihmisen luo. Sitä on kristinusko: Jumalan matkaa ihmisen luo.

Joulun kertomuksessa on monia yksityiskohtia ja varmaan jokaiselle korostuu vuosittain erilaisia asioita kertomuksesta. Kun jouluevankeliumin äärellä viettää aikaa, oppii huomaamaan, että se on tyhjentymätön. Raamatun alkukertomusten tavoin jouluevankeliumiin tiivistyy hyvin suuria asioita. Kertomuksessa ei ole mitään ylimääräistä. Siinä ei esiinny mitään sattumalta. Kaikella kerrotulla on tarkka paikkansa ja merkityksensä. Minua on kiehtonut tänä jouluna enkelien ja paimenten kohtaaminen. Ensimmäisenä jouluyönä Herran enkeli ilmestyi paimenille, jotka valvoivat ja vartioivat lampaita.

Kaikki tapahtui yöllä. Yö on pimeyden aikaa. Pimeys, mikä vallitsi Jeesuksen syntymän hetkellä, kuvaa ihmiskunnan tilaa. Se eli pimeydessä ilman valoa ja tietä ulos. Tilanne oli toivoton. Jeesuksen syntymä merkitsi valon saapumista Jumalan luota juuri niin kuin profeetta Jesaja sanoi: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Maailma ilman Jeesusta on edelleen pimeä, vaikka usein emme halaisi ajatella niin. Jouluna toisinaan korostetaan ihmisten hyvyyttä sanoen, että maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Enkelit eivät laulaneen näin. Se laulu oli toisenlainen. – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Enkelit laulavat Jumalan hyvyydestä ihmisiä kohtaan. Se ilmenee juuri siinä, että hän jumalallisesta kirkkaudestaan tulee tähän maailmaan syntymällä pieneksi lapseksi. Hän tulee pelastamaan ihmisiä, vaikka nämä ovat kääntyneet pelastajaansa vastaan. Evankeliumin mukaan ihminen on pahuutensa vankina, elää pimeydessä ja tekee pimeyden tekoja. Meillä ihmisillä on hyvää tahtoa olemassa vain rajallisesti. Silti Jumala rakastaa ihmisiä. Siksi hän tuli meidän pimeyteemme, koska emme kyenneet itseämme auttamaan. Raamattu ei kaunistele ihmiskunnan tilaa vaan paljastaa sen kaikessa karuudessaan. Meiltä kysyy rohkeutta nähdä pimeytemme. Mutta kun se paljastuu, pääsemme joulun tarinan aivan ytimeen. Jumalan armoon. Jumala tulee luoksemme. Hän tuo pimeään maisemaan valon ja pelastuksen toivon. Valossa me tulemme nähdyksi ja autetuksi. Hän ei jätä meitä yksin.

Nyt siihen enkeliin ja paimeniin. Miksi enkeli ilmestyi juuri paimenille? Miksei esimerkiksi sille majatalon isännälle, joka käännytti Joosefin ja Marian ovelta? Miksi enkeli ei huutanut koko Betlehemin kylän asukkaita hereille, vaan kävi salaisesti ilmoittamassa asiasta jossakin syrjässä, huonossa työsuhteessa oleville paimenille?

Herran enkeli ilmestyi paimenille siksi, koska he valvoivat, kuten heidän tehtäväänsä kuului. Mutta tähän sisältyy vielä jotakin mielenkiintoista. Enkeli ilmestyi paimenille ennen kaikkea siksi, että nämä paimenet johdatettiin todellisen Hyvän paimenen luo. Sen paimenen, joka sanoo meitä ihmisiä laumansa lampaiksi. Jeesus sanoi itsestään myöhemmin, että hän on hyvä paimen ja me olemme hänen laumansa lampaat. Paimenet kohtasivat vastasyntyneenä tuo ylimmäisen paimenen, joka kaitsee kansoja. Hän ei ole suhteessa ihmisiin sotaherra tai tyranni, vaan paimen, joka huolehtii laumastaan.

Tilanteeseen on vielä toinenkin näkökulma, mikä liittyy juuri näihin Betlehemin paimeniin. Betlehemin seudun paimenet hoitivat Jerusalemin temppelin lampaista. Temppeli omisti lampaita suuret määrät. Nimittäin Jerusalemin temppelissä toimitettiin päivittäin eläinuhreja. Se kuului tuolloin juutalaiseen uskontoon. Näiden lampaiden joukosta pyhiinvaeltajat ostivat itselleen lampaan uhraamista varten. He olivat ehkä kulkeneet jalkaisin 70 km ja tulleet varta vasten uhraamaan Jumalalle lampaan, jotta saisivat oman elämänsä tasapainoon. Jerusalemin temppeli oli juutalaisille ainoa paikka tällaista uskonnollista uhraamista varten. Siksi Betlehemissä kasvatettiin lampaita. Näille paimenille enkeli ilmestyi. Hän ohjasi paimenet seimen luo – siellä he eivät vain löytäneet Hyvää paimenta vaan myös virheettömän Jumalan karitsan. Jeesuksen koko elämä tähtäsi siihen, että hän antaa henkensä uhriksi lampaan tavoin, jotta kaikki maailman ihmiset saisivat syntinsä anteeksi. Jotta he todella pääsisivät pimeydestä valoon ja vapauteen ja saisivat elämänsä tasapainoon. Kun Johannes Kastaja aikanaan näki Jeesuksen, hän osoitti tätä ja sanoi ihmisille: katsokaa Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Tämän tähden Jeesus on Vapahtaja.

Näin katsottuna Jouluyö pitää sisällään vihjeitä koko Jeesuksen elämänkaarta ajatellen.

Tänään jouluyönä me olemme kuin nuo paimenet, jotka sielumme näyttämöllä tulemme katsomaan vastasyntynyttä lasta. Katseessamme on hivenen arkuutta ja häpeää, sillä katsomme samalla häntä, joka ottaa meidän pimeytemme kantaakseen, kun me itse emme siihen pystyneet.

Mutta muistaessamme enkelin sanoman, pelkomme ja pälyilymme vaihtuu iloon. Enkelit toivat paimenille ilosanoman – suuren ilon. Sitä meidän uskomme Jumalaan on, iloa hyvyydestä, joka on kohdannut meitä. Jumalan armo ja anteeksiantamus pyyhkii pois pahuutemme ja antaa meille uuden alun. Sitä merkitsee, että Jeesus Hyvä paimenemme on syntynyt.

Jouluyö 2018

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      – Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.

Hyvät ystävät. Tänään olemme tulleet yhteen joulua juhlimaan. Joulurauha on julistettu ja joulun vietto alkanut. Lahjoja on vaihdettu ja nyt on aikaa pysähtyä jouluevankeliumin äärelle. Voisinkin kysyä sinulta tai lähinnä pyytää miettimään:

Mikä joulussa on sinulle kaikkein tärkeintä? Jouluruuat, sukulaiset, perhe, ystävät, lahjojen antaminen ja saaminen. Nämä ovat kaikki tärkeitä, mutta erityisesti jouluna minulle tulee mieleen ajatus, että tässä ei ole kaikki. Jouluun liittyy jotakin enemmän: rauhoittuminen, hiljentyminen ja samalla ennen kaikkea herkistyminen sisäisille äänille, sydämen puheelle – joka ilmoittaa itsestään. Sielu kaipaa ravintoa.

Jouluun sisältyy jotakin sellaista, mikä nostaa hengellisiä asioita ihmisten sisimpään. Meillä on jokin sisäinen tarve kokea niitä perimmäisiä merkityksiä, jotka liittyvät koko olemassaoloomme. Jouluyön kirkko on hyvä hetki tällaisen aistimiselle. Joulun kertomuksiin tuntuu liittyvän niin enkelien taivas ja avaruuden kosmiset mittasuhteet kuin Rooman imperiumin peräkylän tallinhajussa oleva pieni seimi, jossa makaa köyhän perheen lapsi. Ne kaikki kutsuvat meitäkin pohtimaan omaa paikkaamme maailmankaikkeudessa tänä yönä – vaikka tähtien tuike ei pilvien läpi taida juuri näkyä.

Vexi Salmi runoilee tutussa joululaulussa ”Sydämeeni joulun teen” saman suuntaisesti, että jouluyö saa ihmisen virittymään jouluntuntuun. Joulua halutaan viettää myös sisäisesti sydämen tasolla eikä jäädä vain ulkoisten joulun merkkien äärelle. Jouluna meissä tapahtuu siis jonkinlaista virittymistä.

Mutta täällä kirkossa on tänään monta ihmistä, monta erilaista elämäntarinaa, eri tavalla ajattelevia ihmisiä, erilaisista taustoista tulevia, erilaisin elämänkokemuksin. Jokaisen sielu on virittyneenä ja kaipaamassa vastauksia – jotta lähtisi rikkaampana kotiinsa kuin oli tänne tullessaan. Riittääkö kaikille ihmisille sama vastaus heidän elämänkysymyksiin? Voiko se pieni pojanrääpäle 2000 vuoden takaa tallin seimessä olla vastaus jokaisen ihmisen kysymykseen ja hengelliseen etsintään?

Mikä tässä joulun tarinassa on se juttu? Miten se voisi koskettaa kaikkia, kun kysymykset ovat kuitenkin erilai-sia? Tietenkin on mahdollista, että jonkun kysymykset ja jouluevankeliumissa tai Jeesuksen tarinassa annetut vastaukset eivät tuosta vain kohtaa. Kysymysten erilaisuus ei sinänsä ole este. Sillä olen oppinut, että kaikkein henkilökohtaisimmissa jutuissa me olemme hyvin samanlaisia. Kaikkein henkilökohtaisin on yleispätevää. Kirjailijat tietävät tämän. Se, minkä me koemme henkilökohtaisimpana asiana, yhdistää meitä. Mitä haavoittuvampana he laittavat itsensä tekstiin, sitä syvemmältä he puhuttelevat kaikkia lukijoita ympäri maailman. Näitä henkilökohtaisia asioita ovat ennen kaikkea omat haavamme ja puutteemme, pelkomme ja arkuutemme: ihmisen osamme, inhimillisyytemme.

Joulun yksi ydin on siinä, että se on henkilökohtainen. Se tulee esille enkelien sanoissa: Tänä yönä on TEILLE syntynyt Vapahtaja. Jeesus-niminen lapsi ei ole vain syntynyt jonnekin. Hän ei myöskään syntynyt vain Marialle ja Joosefille. Enkelin viesti paimenille painotti sitä, että ”hän on syntynyt teille”. Myös tälle väelle, joka on kuullut evankeliumin luettavan. Sinulle on syntynyt Vapahtaja, hän on Kristus, Herra. Sitä me jouluna muistelemme. Siksi joulua vietämme täällä Suomessa asti. Joulun ilosanomalla on henkilökohtainen ulottuvuus.

Mikä hänessä sitten on niin erikoista, että täytyy juhlia vielä kahden tuhannen vuoden jälkeen? Se liittyy siihen, kuka hän on. Jumala itse tulee keskellemme syntyen ih-mislapseksi maailmaan. Enkeli sanoo, että hän on Vapahtaja, Kristus, Herra. Kun häntä sanotaan Kristukseksi, tarkoitetaan erityistä kuningasta, josta Vanha testamentti ennustaa. Kun sanotaan Herra, tarkoitetaan lapsen jumalallista alkuperää. ”Minä olen Herra sinun Jumalasi.” sellainen herra siis. Hän on Jumalan Poika, taivaan kuningas. Kun sanotaan Vapahtaja, tarkoitetaan jotakin, mitä hän tekee meidän puolestamme. Hän tuo vapauden.

Jumala ei tullut kertomaan vain sitä, että hän on olemassa. Hän tuli poistamaan pelkomme, parantamaan haavamme, särkemään kahleemme ja rakentamaan sillan kuolemasta elämään.

Taivaallinen viesti on siinä, että todellista joulua ihminen ei rakenna itse, siivoamalla, ruokia laittamalla, olemalla hyväsydäminen. Ne ovat hyvä asioita juhliessamme joulua. Mutta todellisen joulun on Jumalan tehnyt meille, jotka emme ole olleet hyväsydämisiä, jotka emme ole täyttäneet hyvän ihmisen mittaa. Joulu on alkua armon ja anteeksiantamuksen sanomalle. Se tarkoittaa sitä, että Jumala on nähnyt sinut, niin kuin enkeli näki paimenet. Hän tuntee sinut kokonaan. Hän katsoo sinua rakkauden katseella. Hän hyväksyy sinut haavoinesi ja haluaa auttaa. Hän tekee sen, mihin ihmisvoimat eivät ole riittäneet. Hän tuo sisimpäämme rauhan.

Jouluevankeliumin vastauksella on syvempää merkitystä koska se ei ole vain ihmisten pähkäilemä filosofinen ja eettinen viisaus tai elämänohje. Sellainen vastaus ei kantaisi pitkälle. Se ei kestäisi elämämme totuuden painoa – > syyllisyyttämme ja pimeyttä, johon olemme sotkeutuneet. Me emme tarvitse vain viisautta, vaan armoa. Joulu, Jeesuksen syntymä on Jumalan vastaus ihmiselle. Häneltä joka on luonut taivaat ja maan. Hänellä on vastaus, mikä ulottuu sielusi sisimpään kaipaukseen. Hän, jolla on valta antaa syntejä anteeksi, on syntynyt maailmaan. Sitä viestiä kannattaa kuunnella.

Ja kun se murtaa epäilyksemme, se avaa meidätkin kiitokseen.

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Nousemme tunnustamaan uskomme

Saarna jouluaattona 2017

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.                       Luuk. 2: 1-14

Hyvät ystävät. Joulurauha on julistettu. Elämme keskellä joulun ihmettä.

Joulun ihmeaika herkistää suomalaisia perimmäisten kysymysten äärelle. avaa sisintämme ikuisuuden äänille – Jumalan katseen alla kysymme itseltämme, mitä minulle kuuluu? Minkälainen mies tai nainen olen läheisilleni? Tunnemme väsymyksemme ja haavamme, tunnemme ilon läheisistämme ja ne hetket jolloin olemme onnistuneet. Tänään ja tässä hetkessä heitetään syrjään maalliset murheet ja katsotaan jouluun. Jokaisella on toiveita joulun suhteen. Jouluna sisimpämme huutaa toiveen täyttymistä. Jotakin joulusta on onnistuttava. Jos joulu on iso pettymys, se rikkoo meitä enemmän kuin muulloin. Siksi olisi tärkeää, että emme ainakaan kenenkään toisen joulua tee raskaammaksi.

Joulu on aikaa, jolloin lahjoja annetaan. Lahjoihin liittyy myös erityisiä toiveita.

Minäkin olen saanut lahjan. Lahjoja on kiva saada ja lahjoja on kiva antaa. Mitäköhän täällä on? Oikea lahjapussi ja sieltä löytyy kova paketti. Nyt on jouluaatto, niin voin kai avata tämän. (repii paperit laatikon ympäriltä – mutta laatikossa…) – Täällä on vain tiskirätti ja käytetty ruuvimeisseli. – Toivottavasti tämä ei ole ainoa lahja tänä jouluna.

Lahjojen on tarkoitus ilahduttaa lahjan saaja ja saada hyvä mieli myös lahjan antajalle. Lahjat syventävät suhdetta ihmisten välillä. lahjan saaja tietää, että toinen on ajatellut häntä. Joskus lahjat tuottava pettymyksen.

Iltasanomissa oli pari päivää sitten juttu epäonnistuneista lahjoista. Siinä ihmiset olivat kertoneet huonoimpia lahjoja, joita olivat saaneet. Eräs nainen kertoi saaneensa mieheltään tiskirätin, joku sai roskakorin ja kolmas isoäidiltään jätesäkkejä.

Mitä tällaisesta tiskirätistä pitäisi ajatella? Tällaista ei ole mukava saada lahjaksi vuoden suurimmassa juhlassa. Lahja on aina enemmän kuin pelkkä esine. Vaikka tiskirätti olisi kuinka hienosti paketoitu, sisältö paljastaa kaiken siitä, mitä lahjan antaja toisesta ajattelee. On väistämätöntä, että ihminen loukkaantuu.

On mahdollista, että lahja tulee väärinymmärretyksi. Käytettyyn tiskirättiin ei oikein voi keksiä merkityksiä, mitkä ilahduttaisivat mieltä. Mutta en ole pahoillani. Yksi väärinymmärretty lahja on se, minkä Jumala on antanut meille. Jouluun kuuluu Jumalan lahja ihmisille – se on varsinainen joulun ydin. Toisin kuin tiskirätti Jumalan lahja on kallis, mutta se on paketoitu halpaan kääröön. Se näyttää halvalta, mutta on oikeasti arvokkainta, mitä ihminen voi saada.

Joulu kertoo siitä, kuinka Jumala antoi itsensä. Jumala tunsi ihmisen syvimmän kaipauksen – kaipauksen tulla puhtaaksi kuin lumihuntuun pukeutunut maa. Jumala vastasi tähän kaipaukseen: jouluna Jumala tuli taivaasta siivoamaan ihmisten sotkut. Pyhä Jumala tuli keskelle tätä langennutta maailmaa, jossa ihmiset olivat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja heidän sydämensä oli vallannut pimeys. Taivaallinen valo tuli pimeyden keskelle, Jumala näki maailman onnettomuuden, toivottomuuden, pimeän ja pahan. Sellainen elämä ei voi päättyä hyvin, jos elää erossa Jumalasta.

Hän tuli auttamaan – ensin syntymällä ihmiseksi ja elämällä ihmisen elämän. Mutta vielä enemmän, kärsimään sen pahuuden tähden, jota emme voi voittaa itsessämme. Mitä tahansa teenkin, en tule täysin puhtaaksi. Jotakin on sillä tavoin rikki, että vain Jumala voi korjata. Tämän Jumala tiesi. Siksi hän tuli puhdistamaan ja korjaamaan.

Kurkistetaan vielä hetkeksi evankeliumiin. Paimenet tekivät jouluyönä arkista vuorotyötään kedolla. Siellä heidän osakseen tuli yllättäen pyhä hetki. He kohtasivat enkelien joukon ja heidät ohjattiin katsomaan vastasyntynyttä lasta. Tilanne seimen luona on herkkä ja pyhä, vaikka ulkoisesti tapahtuma on riisuttu pyhyydestä. Se on kuvattu hyvin arkisena tilanteena. Jeesus syntyi yksinkertaisiin olosuhteisiin, vaatimattomasti taivasalla, eläinten suojassa. Se ei vaikuttanut ylevältä tapahtumalta. Siinä itsessään ei ollut mitään merkillistä tai taivaallista. Enkelit eivät olleet seimen luona, ne vierailivat paimenten luona kedolla ja sitten lähtivät pois. Ainoa merkki oli se, että lapsi laitettiin kapaloituna  makaamaan eläinten syöttökaukaloon, seimeen. Se oli merkki paimenille. Siitä he tiesivät, että tämä on se lapsi, josta enkelit ilmoittivat. Paimenet eivät ehtineet laittaa pyhävaatteita ylleen, eivät siistiytyä ja siinä he kumarsivat Vapahtajaa, kuningasta. Kaikkein Pyhin on astunut keskelle maailman halpoihin raameihin. Tapa jolla Jumalan tulee maailmaan, jolla Jeesus syntyy, on tunnus-omaista kristinuskolle. Ylhäinen ja alhainen, pyhä ja arkinen sekoittuvat. Siksi kaikkein yksinkertaisin ja halpa-arvoisinkin asia voi kätkeä sisälleen pyhän.

Tiskirätti on lahjana arkinen ja huono. Mitkään jouluun liittyvät odotukset eivät voi täyttyä. Silti myös siivouksen keskellä, tiskirätti kädessä voi kokea jotakin pyhää, kuinka Jumala on läsnä. Jouluna ihminen kaipaa puhtautta, syvempää puhtautta kuin saunan jälkeen. Siksi katsomme joulun lapsee

Me olemme nuo paimenet tänään. Väärin pukeutuneita, huonot lahjat annettavana – ehkä vain se tiskirätti tai ruuvimeisseli. Mutta hän ei pahastu.

Jeesus on tullut siivoamaan ja puhdistamaan sitä, mikä on likainen, korjaamaan ehjäksi sitä, mikä on mennyt rikki. – likainen ja rikkinäinen on ihminen. Hän tuli maailmaan sinun ja minun tähteni. Siksi jokainen joulu on erikoinen. Jeesuslapsessa näemme hänet, joka puhdistaa meidät ja tekee ehjäksi. Hän on Jumala ja ihminen yhtä aikaa. Hän yhdistää taivaan ja maan niin, ettei sitä kukaan voi enää muuksi muuttaa. Me olemme maata ja maan tomua, mutta Jeesuksessa katselemme pelastustamme; hänen kauttaan olemme saaneet katoamattoman arvon. Hän on ottanut meidän kipumme kannettavakseen, mutta hän on myös ottanut meidän syyllisyytemme kannettavakseen – meidän pimeytemme, pahuutemme ja epäuskomme, sen mikä meidät likaa. Hän haluaa antaa anteeksi. Jeesuksen syntymästä alkoi tapahtumasarja, mikä ratkaisee meidän kohtalomme.

Mitä tahansa jouluna toivommekin ja kuinka täydellisiä lahjat ovatkaan, mikään maan päällä ei täytä lopullisesti toiveitamme. Yksikään lahja ei tuo sellaista turvallisuutta, jota mikään ei uhkaa; ei sellaista rauhaa, jota mikään ei riko. Kaipauksemme syvyys ei tyydyty millään pukinkonttiin laitetulla lahjalla. Vain lahja, mikä tulee ylhäältä, minkä Jumala antaa, täyttää syvimmän kaipauksen.

hän ei anna ruuvimeisseliä tai tiskirättiä, vaan hän tekee meidät ehjäksi ja pesee meidät puhtaaksi, jotta voisi antaa meille taivaan perinnöksi.

Tänään jos milloinkaan on Harjavallan kirkon kellojen syytä soida. Kirkonkelloja tehtäessä niihin on samalla valettu enkelien viesti jouluyönä: Gloria in excelsis Deo! Pacem in terris! – Jumalan on kunnia korkeuksissa – maassa rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

(tämän saarnan/puheen olisi voinut päättää jo ennen kuin kurkistettiin paimenten touhuja – niin puhe olisi ollut ehyempi)

2016 jouluaatto – hiljainen ilo

Eilen luin iltalehden nettiartikkelista, että ruotsalaiset ovat naureskelleet suomalaisille joulunviettotavoille. He kun osaavat omasta mielestään ottaa juhlasta ilon irti. Me taas viemme kynttilöitä haudalle, ruoskimme itseämme koivunoksilla joulusaunassa, kuuntelemme kiltisti joulurauhanuhkauksen, jonka mukaan olemme raskauttavien asianhaarojen vallitessa syypäät rangaistukseen, jos olemme liian kovaäänisiä jouluna. Lisäksi suosituin joululaulumme kertoo pienenä kuolleesta pojasta, josta on tullut varpunen. Eikä siinä vielä kaikki: jouluruokamme ovat kamalia, ja joulutortutkin hakaristin näköisiä. Naapurimaiden välistä mielipiteenvaihtoa kannattaa aina välillä harrastaa. Heidän tekemänsä huomiot saattavat naurattaa meitä itseämmekin.

Oliko tuossa kuvassa jotakin tuttua ja todellista? Antavatko he aiheen itsetutkisteluun? Eivätkö suomalaiset osaa iloita edes jouluna? Kyllä me osaamme iloita, vaikka ilomme onkin hiljaisempaa ja salatumpaa. Suomessa joulu merkitsee hiljentymistä ja sellaistakin asiaa, jota sanotaan hartaudeksi. Tarkoitan sitä, että joulu ohjaa meitä ikuisuusasioiden äärelle. Jouluna pyhyys on läsnä. Kaikkein syvimmät sitoumukset, joita meillä on olemassa, nousevat pintaan. Emme ole tyhjän naureskelijoita. Joulu kutsuu meitä olemaan totuudellisia suhteessa itseemme. Me etsimme sitä todellista joulua. Jotta sen löydämme, meidän on lähdettävä tavoittamaan sielunpohjaamme. Siitä kaikki alkaa: rehellisyydestä, kuka minä olen ja miten se sopii yhteen evankeliumin kanssa. Tällainen kohtaaminen alkaa rehellisyydestä. Se ei ole pelkkää tanssimista kuusen ympäri. Jouluun kuuluva ilo kulkee tämän matkan syvälle sydämeen ja takaisin. Ei tietenkään kaikilla näin mene. Mutta useimmilla suomalaisilla sieluun sisään rakennettu joulumekanismi on valmiina aktivoitumaan tällä tavoin. Sitä tuo ruotsalaisten naureskelu osoittaa.

Me olemme kansa joka osaa olla hiljaa ja kansa, joka ymmärtää hiljaisuuden kielen ja sen vivahteet. ”Kel onni on se onnen kätkeköön.” Suomalainen vie jotakin onnestaan hiljaisuuteen – ilmeisesti myös jouluna. Vaikka joulua vietetään isommallakin joukolla, niin jossakin vaiheessa mieli etsiytyy toiseen tilaan, jossa maailman äänet häipyvät. Silloin olet hiljaa ja kiitollisena Jumalan edessä. Se on hiljaista onnellisuutta siitä, että kaikki on sittenkin hyvin. Jumala ei ole hylännyt tätä kansaa eikä sinua. Hän on meidän Jumalamme, hän on vapahtajani. Tänäkin jouluna löydämme hänen seimensä luota Rauhan.

Sitä joulu meille myös kertoo. Se kertoo Jumalasta, joka näkee ihmiskunnan onnettomuuden ja ihmisten kyvyttömyyden korjata tilannettaan. Se kertoo Jumalasta, joka kuulee hädän ja tulee auttamaan. Jotakin tästä joulusta on edelleen siivilöitynyt koko suomalaiseen mielentilaan siitä, minkälainen joulu on. Se on oman ihmisyytensä kohtaamista paljaimmillaan ja Jumalan armon vastaanottamista. Pieni joulun lapsi herättää sen. Ei siksi, että hän lapsen herkkyydellä puhuttelee meitä, vaan siksi, että hänessä Jumala lähestyy meitä. Hänessä Jumalan rakkauden katse seuraa meitä. Ensin pienenä ja alhaalta päin. Myöhemmin ylhäältä ristiltä alaspäin.

Seimi kertoo jotakin Jumalan tavasta hahmottaa maailman tilannetta. Kun kaikkein korkein tuli ihmiseksi, se oli riisuutumista pyhyydestä, alentumista mitättömäksi olennoksi. Hänen enkelihovinsa ei seurannut mukana eivätkä enkelit palvelleet häntä. Enkelit lähtivät paimenten kedolta takaisin taivaaseen ilmestymättä enää Marialle ja Joosefille. Kun Taivaan kuningas tuli ihmiseksi, hän hakeutui johonkin hyvin mitättömältä vaikuttavaan paikkaan. Kovinkaan paljon vaatimattomampaan sänkyyn häntä ei olisi voitu laittaa. Kuningas eläinten syöttökaukalossa.

Paras selitys, minkä seimelle olen kuullut, tulee eräältä ortodoksipapilta.

Kun ihmisen lankeemus liittyy syömiseen – myös pelastus yhteys Jumalaan toteutuu uudestaan syömisen kautta. Se alkaa eläinten syöttökaukalosta. Jatkuu siinä, kun Jeesus sanoo itse olevansa elämän leipiä. Asettaa ehtoollisen, jossa leivän ja viinin kautta syömme ja juomme hänen ruumiinsa ja verensä. Siinä hän antaa meille itsensä, jotta pelastuisimme. Jeesus on tullut maailmaan ravinnoksi iankaikkisen elämän nälkäämme. Sitä nälkää on edelleen

Vaikka tuoreen kyselyn mukaan, kun suomalaisilta on kysytty heidän uskosta Jumalaan, tutkimuksen mukaan 50% sanoo, että eivät usko mihinkään Jumalaan ainakaan kirkon opettamaan. Luulen kuitenkin tai ainakin toivon, että vastaus on järjen tasolla annettu. Usko on syvemmällä kuin sen kieltäminen haastattelutilanteessa. Toivon niin. Opetuslapsi Pietari kielsi Kristuksen, muutkin oppilaat juoksivat pakoon. Kun Jumala pelastaa ihmisen, ihminen hangoittelee Jumalaa vastaan, kun muuta ei voi. Samaan aikaan syvällä sisimmässämme soi kiitos. Ja silmissä kimaltelee pelastetun kyyneleet. Jumala tulee meidän luoksemme. Hän etsii meitä, hän rakastaa meitä luopuneita ja eksyneitä lampaitaan. Ja hän pelastaa meidät. Siksi hänen nimensä on Jeesus Vapahtaja.

Jouluyön messu 2015

Kaksi tuhatta vuotta sitten yöllä Beetlehemin väki oli mennyt nukkumaan niin kuin yön edellä on tapana. Mutta eräs nuoripari valvoi. He olivat kulkeneet pitkän matkan ja saaneet lepopaikakseen eläinten suojan. Väsymyksestä huolimatta valvomiseen oli syynsä. Naisen synnytyspoltot kävivät taajemmin ja ilmoittivat synnytyksen alkavan. Hän on kaukana kotoa eikä oma äiti tai ystävät olleet auttamassa.

Evankeliumi sanoo näin: Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika. Synnyttäminen käynnistyi, kun oli sen aika. Lapsi syntyi tähän pimeään maailmaan. Se oli tapahtuma, mikä oli samalla kertaa luonnollinen ja ihmeellinen. Luonnollinen niin kuin muutkin syntymät ja synnytykset. Miljoonat naiset ovat synnyttäneet ennen häntä. Ihmeellinen se on siksi, että siinä vastaanotetaan uusi elämä. Elämä on itsessään ihme. Sen saman ihmeen ovat kaikki vanhemmat kokeneet, kun lapsi on syntynyt maailmaan. Siinä on pieni ihmisen taimi, jolla on kaikki kasvamisen mahdollisuudet. Ihmisen taimi, joka voi onnistua elämässä paremmin kuin vanhempansa. Ihmisen taimi, joka voi myös eksyä hyvästä elämästä ja särkeä vanhempiensa sydämen.

Tällä kertaa tässä syntymän ihmeessä oli sellaita syvyyttä, mitä aikaisemmin ei ole ollut kenessäkään lapsessa. Lapsi oli muutakin kuin vain yksi ihmislapsi maailmaan syntyneiden pitkässä sarjassa. Hän näytti ihan tavalliselta lapselta ja sellainen tavallinen lapsi hän myös oli – ja toisaalta hän ei ollut ollenkaan tavallinen. Hänen ulkonäkönsä ei eronnut mitenkään muista lapsista. Hän itki, nukkui ja tuhisi niin kuin muutkin lapset ja tarvitsi rintamaitoa. Mutta se, kuka hän oli, poikkesi kaikista muista lapsista. Enkelin taivaasta piti laskeutua ja kertoa tästä syntymästä paimenille, jotka hekin ammattinsa vuoksi valvoivat. Enkelit kertoivat, että lapsi, joka syntyi, on Vapahtaja, hän on Kristus, hän on Herra. Lapsi poikkesi alkuperänsä puolesta kaikista muista lapsista.

Siksi kun paimenet menivät katsomaan pientä lasta, he katsoivat Jumalan Poikaa, joka oli tullut heidän todellisuuteensa, heidä maailmaansa. He katsoivat Jumalan Poikaa joka oli ottanut ihmisluonnon ja tullut sen lakien alaiseksi – syntymisen ja kasvamisen; nälän, janon, ruumiillisen heikkouden, ja ruumiillisuuden rajoitteiden alaiseksi; he katsoivat Jumalaa joka oli tullut pieneksi. Ihme oli siinä, että Jumala tuli ihmiseksi, ihgme oli siinä, että hän tuli niin pieneksi ja haavoittuvaksi.

Tuossa lapsessa paimenet katsoivat tietämättään jotakin niin puhdasta, mitä maailma ei ollut milloinkaan kantanut päällään. Hetki olikin ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma luomisen jälkeen. Mutta vaikuttaa siltä, että meille se on vuosittain toistuva harmiton tarina lapsen syntymästä ja enkelien laulusta. Luultavasti paimenetkin pitivät enkelin kohtaamista jännittävämpänä. Mutta tuo lapsi oli isompi juttu. Hänen pienessä sydämessään sykki koko maailmankaikkeuden sydämenlyönnit – Tällä pienellä planeetalla, pienen kansan suurkaupungin lähiössä, Betlehemin karjasuojassa oli tuona hetkenä Jumalan syvin salaisuus ihmisten katseltavana. Jumalan salaisuus alkoi paljastua.

Me olemme tottuneet ajattelemaan ajasta, että aika kulkee eteenpäin tasaisena virtana. Aika virtaa tasaisesti joka hetki, sitä ei voi pysähdyttää. Se on tavallinen tapa ajatella aikaa. Mutta joidenkin asioiden kohdalla on tapa sanoa, että aika täyttyy. Evankeliumi puhui ajan täyttymisestä. Silloin aika kulkee jotakin kohti – ajan nollahetki lähestyy.

Jouluevankeliumissa on kysymys ajan täyttymisestä. Se on läsnä kahdellakin tavalla.

Maria odotti lasta ja Betlehemissä tuli lapsen synnyttämisen aika. Aika täyttyi lapsen syntymää varten. Odotus päättyi. Mutta Jeesuksen syntymässä täyttyyi myös toisenlainen aika. Ei vain Marian synnyttämisen aika. Maailma siirtyi ihmiseksi tulleen myötä pelastuksen aikaan. Täyttyi aika, jonka jälkeen ihmisen elämää arvioidaan suhteessa Jeesukseen. Enkeli todisti siitä sanomalla – Tänään. Tänä yönä on tapahtunut se, mitä koko ihmiskunnan kaipaus salaisesti odotti. Tänään on syntynyt teille Vapahtaja.

Tuossa hetkessä lapsen syntyessä aikakausi vaihtui toiseen – nimenomaan Jumalan kellossa. Se, että meillä ajanlaskun alku on sijoitettu tuohon tapahtumaan, on hyvin perusteltua. – Jumalan luoman maailman aikataulussa tapahtui merkittävä liikahdus. Jeesuksen syntymässä tapahtuu aikakausien vaihtuminen. Sen jälkeen maailma ei ole enää ollut entisensä. Ihmiskunnan pimeyteen on koittanut ennen näkemätön valo. Elämme aikaa jälkeen Jeesuksen Kristuksen.

Hän ei olisi tullut tänne, jos Jumala ei rakastaisi ihmisiä. Hän ei olisi tullut tänne, jos ihmiskunnan hätä ei huutaisi taivaaseen. – jos me emme kaikkein syvimmin kaipaisi pelastusta.

Kaksi tuhatta vuotta sitten aika täyttyi koko ihmiskunnalle. Runsaan kahden vuosituhannen takaa muistelemme näitä tapahtumia.

Ne voivat jäädä meille vain kauniiksi tarinaksi hämärässä historiassa. Mutta tuo enkelin sana: Tänään – voi tulla todeksi sinun nykyhetkessäsi. Se on katoamattoman toivon sanoma Jumalasta, joka ei hylkää sinua. Tänään, tässä hetkessä, teidän kuultenne, teille kerrotaan hyvä sanoma: Sinulle on syntynyt Vapahtaja. Sinun todellisuuteesi on astunut kirkkauden Herra. Hän ei ole läsnä vaatimuslistan kanssa. Hän ei ole tullut suurieleisesti. Se on jotakin pientä ja heikon oloista, lähes huomaamatonta. Mutta sinne minne Kristus tulee – heikkona, pienenä ja vaatimattomanakin, siellä epätoivon muurit särkyvät. Siellä versoo uusi elämä.

Mitä seimen lapsi pienillä käsillänsä sinulle tänä yönä viittoo? Jumal katsoo sinua armon ja rakkauden katseella. Se katse kutsuu sinua hänen seuraansa ottamaan uskon askeleita hänen jäljessään.

Jouluaaton hartaus 2014 – enkeli pyörtyi

Johdantosanat

Hyvät ystävät. Tervetuloa vastaanottamaan kanssamme joulun salaisuutta. Yli 2000 vuotta sitten syntyi lapsi, jota juhlimme tänään. 2000 vuotta on pitkä aika. Se on todella pitkä aika.

Jos silloin köyhälle perheelle syntyi lapsi, jota juhlimme vielä tänään, lapsen täytyi olla aivan erityinen. Ketä muuta noin kauan sitten elänyttä juhlimme näin isosti. Jokainen joulu – kaikki sen perinteikkäät yksityiskohdat julistavat ja kertovat tuon sykähdyttävän tarinan erityisestä lapsesta.

Lapsen syntymää juhlitaan siksi, että sillä on merkitystä jokaiselle ihmiselle sen jälkeen. Maailma ei ole ollut enää entisensä. Se koskee meitä syvällisellä tavalla.

Jumala joka on luonut koko maailman, kaiken näkyvän ja näkymättömän – taivaan tähdet, maat, meret ja kaiken elämän. Hän on tullut meidän keskellemme tuon lapsen syntyessä. Hän tuli poistamaan esteet ihmisen ja Jumalan kohtaamiselta. Hän tuli vapahtamaan meidät synnin vallasta. Suuri ilo tulee suurimman surumme paikalle kun tunnustamme syntimme ja saamme ne Jeesuksen tähden anteeksi.

Jouluevankeliumi

Hei!

Minun nimeni on Jaakob. Olen Betlehemin paimenia. Melkoinen yö on takana. Muut paimenet nukkuvat tuolla kedolla. Me olemme hyviä kavereita lapsesta asti: Joosua, Abel, Saul ja minä. Joosualla oli syntymäpäivä ja oli oikeastaan aika hauskaa, että saimme valvoa koko yön yhdessä, kun olimme paimentamassa lampaita. Siinä samalla juhlimme Joosuan 19-vuotis synttäreitä.

Olimme poikien kanssa järjestäneet yllätyslahjan Joosualle. Mietimme pitkään, mikä voisi olla sellainen lahja, johon meillä köyhillä paimenilla oli varaa, joka kuitenkin olisi jotakin suurta tai tuntuvaa, jonka hän muistaisi. Lopulta keksimme sen – Teimme hänelle kauniin laulun. Parhaat lahjat eivät maksa mitään muuta kuin aikaa – ystävyyttä, välittämistä, huomioimista. Joosua vihitään keväällä avioliittoon ja teimme hänelle rakkauslaulun, jonka aiomme esittää myös hääjuhlassa. Muistelimme menneitä ja kerroimme juttuja. Ilta olisi mennyt näinkin ihan hienosti, mutta nämä synttärit saivat kuitenkin oudon käänteen. Siis todella oudon.

Juhlastamme tuli toisenlainen syntymäpäivä.

Aivan yllättäen aurinkoa kirkkaampi valo häikäisi meidät täydellisesti pimeässä yössä. Kuulimme valon keskeltä olennon lausuvan meidän nimemme: Jaakob, Joosua, Abel, Saul. Olisin varmaan huutanut pelosta suoraa huutoa, mutta olin kauhusta niin kankea etten voinut sanoa sanaakaan. Meistä kukaan ei ollut pelännyt koskaan niin paljon, emmekä koskaan olleet kokeneet mitään vastaavaa. Oli aivan selvää, että jos tuo olento edes puhaltaisi meitä päin, kuolisimme siihen paikkaan – niin pelottava se tilanne oli. Mutta se sanoi: ”Älkää pelätkö. Minä olen Jumalan enkeli ja kerron teille maailman mahtavimman uutisen.”

Toinen, paljon pienempi valo-olento, enkeli, tuli siihen vierelle ja alkoi jotakuinkin hysteerisenä huutaa.

”… siis tajuutteko te, tajuutteko te. Siiis haloooooo. Tää on aivan käsittämätöntä… ennen kuulumatonta. mmmieletöntä. Mää en kestä, en kestä tätä … tää onnnniin … tää onnnniiinn sanoinkuvaaaamatontaaa.”

Ennen kuin sain sanottua mitään, isompi enkeli sanoi tiukasti: Giguel!

Ihmisistä sanotaan joskus että se ei pysy nahoissaan. Tämä enkeli ei ilmeisestikään pysynyt omissa nahoissaan. Siitä singahteli valosäteitä hallitsemattomasti. Se kikatti ja kiljui ja ehkä taisi pyörtyä, koska se ei enää puhunut.

Mutta sitten se isompi enkeli jatkoi. Se sanoi, että profeettojen ennustama Messias kuningas on syntynyt tässä lähellä. Olen isän usein kuullut keskustelevan messiaasta kylän miesten kanssa. Hänen ilmestymistään odotettiin ja ajan merkkejä tutkittiin ja pyhiä kirjoituksia luettiin. Rehelllisesti sanottuna minua on kiinnostanut enemmän Naapurikylän Salome ja pienen maatilan hankkiminen ja todella reteetä olisi ratsastaa hevosella. Joten oli vähän outoa, että enkeli ilmestyi juuri meille eikä esimerkiksi isälleni.

Sitten alkoi tapahtua lisää – pian tuntui kuin taivaan joka suunnalta olisi viuhunut enkeleitä siihen meidän nuotiopaikalle ja ne alkoivat laulaa kiitoslaulua tuosta lapsesta. Siis koko taivaan täydeltä enkeleitä lauloi meille – paimenille. Siis ne lauloi Jumalalle ylistystä, mutta tuli meidän luo sitä laulamaan. Se ei ollut enää pelottavaa. Siinä oli jotakin todella kaunista ja käsittämätöntä. Saatiin olla mukana tuossa hetkessä.

Kesti hetken aikaa sulatella tuota tilannetta. Meidät kutsuttiin toisenlaiseen syntymäjuhlaan. Lahjaa meidän ei tarvitse hänelle keksiä. Enkelit olivat tehneet hänelle jo laulun. Me menimme tuon laulun kanssa etsimään lasta. Ja löysimmekin hänet niin kuin enkeli sanoi: kapaloituna seimessä makaamassa.

Kerroimme heille enkelien viestistä ja lauloimme enkelien laulun niin hyvin kuin osasimme. Ensin ajattelin, että he pitävät meitä hulluina, mutta kun he sitten kertoivat omat enkelikokemuksensa olimme pian kaikki hyvin hiljaa tuon seimen äärellä.

Lapsi on siis ennustusten kuningas, pelastaja. Mutta hän syntyi köyälle pariskunnalle eläinten suojassa ja enkelit ilmoittivat hänestä paimenille. Vaikka en tajua pyhistä asioista ja ennustuksista niin kuin isäni, sen minä tajuan kuitenkin, että tässä on jokin suurempi salaisuus käsillä kuin koskaan on kerrottu. Samalla kun ajattelin, että en ole tarpeeksi arvokas ja puhdas ihminen todistamaan tätä pyhää hetkeä – silti tuntui hyvältä ja turvalliselta olla siinä –

Tässä lapsessa on jotakin enemmän kuin vain kuningas. Tuntuu siltä, että tuo Jumalan lahja on vielä ikään kuin avaamatta lahjakääreissään. Lahjan salaisuus ei ole vielä paljastunut. Jonakin päivänä tulemme tietämään, mitä hänen nimensä tarkoittaa.

Mitä enemmän ajattelin tuota lasta, sitä enemmän sen pikkuenkeli Giguelin riemu sai minussakin tilaa. Toivon, että jotakin tuosta piekkuenkelin riemusta löytää sijaa myös teidän joulussanne.

Jouluaatto perheille 2013 – Älä häiritte

tarvitaan:

  • Luukas = kertoja eli minä
  • Augustus (Mauri Paavilainen),
  • Joosef (Esa Klankki)
  • Maria (Hanna Ollila),
  • paimenet (Vekaroita)
  • enkeli ja enkelikuoro (Vekaroita)

Lapsi: Miksi jouluna juhlitaan vastasyntynyttä vauvaa? Miksi hänen syntymäpäivänä kaikki juhlivat?

TL – Silloin kun sulla on kaverisynttärit, kutsut parhaat kaverisi paikalle. Jeesus on jokaisen ihmisen paras ystävä ja kaikkien kaveri. Siksi vietämme sitä kaikki yhdessä.
Mutta katsotaan tätä juhlaa pienen tarinan kautta. Luukas on kirjoittanut niistä.

Saarnatuolin ja urkujen väli

TL -Luukas, missä Luukas on? Luukas?

Hetkinen. Luukas ei päässyt tulemaan, mutta minulla on häneltä tämä. Kirje tai kirjoitus, josta selviää kaikki.
TL – Mihin aikaan tää juttu tapahtui? Mitä maailmankello silloin näytti?
TL – Luukkaan mukaan   Se oli keisari Augustuksen aikana – ja sillo ko Kvirinius oli Syyrian käskynhaltija
TL – Onko keisari Augustus täällä?

Keisari Augustus – Täällä olen. Kuka häiritsee minua (käskevästi).

TL – heh heh. Minä tässä vaan. Olit antanut jonkin määräyksen. Mitä pitää siis tehdä?
Keisari Augustus – Laittaa koko maailma verolle.
TL – niin … mutta minkä takia?
Keisari Augustus: – Tarvitsen lisää rahaa rakennushankkeisiin ja armeijan yllä pitämiseen (valtateiden rakentamiseen)

TL – Peritäänkö veroa ihan kaikilta?

Keisari Augustus – Niinhän minä sanoin. koko maailma – kaikki jotka valtakuntaani kuuluvat.
TL – Täytyykö tuon köyhän Joosefinkin ryhtyä veroa maksamaan?
Keisari Augustus – Kyllä. Ei mitään poikkeuksia.

                Saarnatuolin juurella
TL – Nasaretin Joosef, se on sitten lisää rahahuolia. (Joosef pakkailee reppuaan) Mitäs pakkailet? Minne te menette?
Joosef – Juudean Beetlehemiin.
TL Miksi sinne asti?
Joosef – Se on esi-isäni Daavidin kaupunki. Pitää mennä omaan kaupunkiin.
TL: Sinne on pitkä matka
Joosef – Mennään aasilla. Tai Maria menee. Minä kävelen
TL – Pitäkää kiirettä. Moni muukin on menossa. Voi olla vähän täyttä siellä.
Joosef – Ei tässä juoksemaan ruveta. Kyllä Jumala meistä huolen pitää.
TL –  Jumala hyvästi matkanne siunatkoon
Joosef – Katsotaan mitä tässä vielä tapahtuu. Lapsenkin pitäisi syntyä pian.

TL – Aivan. Mariahan odottaa lasta. Maria, kylillä puhelevat raskaudestasi?

Maria – Toivottavasti hyvää. Olen pilkkaakin kuullut.

TL – Niin puheita on aina monenlaisia, mutta se, mitä kuulin ei ollut ihan tavallista. He puhuivat  jotakin enkelistä.

Maria – Kuulit oikein. Lapsen yllä on erikoinen siunaus. Enkeli ilmestyi minulle ja kertoi että tulen äidiksi. Enkeli sanoi myös että lapselle tulee antaa nimeksi Jeesus.

TL- Ihmeellistä. Mutta en viivytä teitä enempää. Hyvää matkaa.

Joosefin ja Marian matkatessa Beetlehemiin aasin kanssa Vekarat laulaa

: Jeesus syntyy.
Beetlehemissä: Lukupulpetin ja kastemaljan luona

TL – Maria ja Joosef lähtivät pitkälle matkalle Beetlehemiin. Paljon ihmisiä oli liikkeellä eikä missään majatalossa ollut heille tilaa. Luukas. Onneksi löytyi edes karjasuoja, talli – sillä oli tullut Marian synnyttämisen aika.
TL – Maria. Kuinka sää voit?
Maria: Älä häiritte. Mää en nyt kuule jaksa mitään uteluita.

TL – Okei. Menen syrjään. Kuten huomasitte tilanne alkaa olla aika hermostuttava – paras mennä ihan syrjään. Mitäs tuolla näkyy – lampaita.
Onkohan siellä paimenia.
TL – He eivät pane pahakseen jos menemme juttelemaan – tässähän voisi oikeastaan laulaa jotakin.

Seurakunta laulaa Vk 21:1-3
Kertoja kulkee paimenten luo – sillä aikaa Maria ottaa lapsen syliinsä ja laittaa hänet virren aikana seimeen.

Paimenet lähellä urkuja
TL – Mitäs porukkaa täällä on?
Paimenet – Ollaan paimenia ja vartioidaan temppelin lampaita.

Enkeli tulee paikalle (muut häikäistyy ja pelästyy)
Minä olen Jumalan enkeli – Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” (Voi lukea tämän suoraan paperista)

Enkeleitä tulee lisää laulamaan kuoroon:
TL: Noustaan kaikki yhdessä laulamaan ennkelien kanssa Vk 21:10: ”Nyt Jumalalle kunnia kun antoi ainoon Poikansa. Siit enkelitkin riemuiten veisaavat hälle kiitoksen. ”

TL – käsittikö teistä kukaan äskeisestä enkelin viestistä mitään?
Paimenet (2)  –          Joo. Enkeli ilmestyi meille

TL – tuliko se veroja keräämään

Paimenet –   Ei, vaan kertoi hyvän uutisen. Kauan odotettu kuningas on syntynyt. Makaa nyt seimessä.

TL: – Jaa. Taidankin tietää missä se paikka on. Joosefin Maria on synnyttänyt.
Paimenet: –   Mennään kiiruusti katsomaan ja kertomaan mitä meille tapahtui.

Beetlehemissä seimen luona

Kuorolaiset tulleet seimen luo laulamaan: Suuren suuri uutinen

Päätössanat:
Jokaisena jouluna muistamme Jeesusta. Jumala itse syntyi maailmaan pelastaakseen meidät. Jumalan taivas laskeutui luoksemme. …

Evankeliumi: Jeesus syntyy

Keisari Augustus määräsi, että jokaisen oli mentävä syntymäkaupunkiinsa. Siellä kaikkien nimet merkittiin kirjoihin veronmaksua varten.

Myös Maria ja Josef noudattivat käskyä. He lähtivät kotoaan Nasaretista Betlehemin kaupunkiin. Matka oli pitkä ja hankala varsinkin Marialle, joka oli raskaana. Marian synnyttämisen aika oli lähellä.

Betlehemissä oli paljon ihmisiä. Maria ja Joosef eivät mahtuneet majataloon. Heidän oli yövyttävä tallissa.

Maria synnytti tallissa lapsen. Lapsi oli poika, ja hänelle annettiin nimi Jeesus.

Oli yö. Paimenet vartioivat niityllä lampaita. Äkkiä paimenten eteen ilmestyi enkeli. Enkeli sanoi:

– Älkää pelätkö! Minulla on iloinen uutinen. Jeesus, ihmisten auttaja ja Jumalan poika, on syntynyt. Menkää katsomaan häntä!

Paimenet lähtivät heti Jeesuksen luo. He löysivät tallin, jossa Jeesus-lapsi nukkui. Paimenet kumarsivat hartaina. He olivat iloisia.

Paimenet kertoivat kaikille, että Jeesus, ihmisten auttaja ja Jumalan poika, oli syntynyt.

Yön tähdet loistivat kirkkaina. Maria istui ja kuunteli yön ääniä. Maria oli hämmästynyt. Hänen poikaansa tervehdittiin kuin kuningasta!

Kaikki tämä tapahtui maailman ensimmäisenä jouluyönä.

Luukas 2:1 – 20

Yläkoulun yökirkko 20.12.2013 – Kaksi joulun lasta

Hyvät ystävät. Tänään on erikoinen yö, kun vietämme sitä täällä kirkossa.

Evankeliumia on luettu useammalla kielellä tänään. Jeesus itse puhui sanansa aramean kiellellä. Se on arabian ja heprean sukuinen kieli. Mutta evankeliumit Jeesuksesta ovat alkujaan kreikankielisiä. Silloin kreikan kieli tavoitti laajemman lukijakunnan. Se vastasi samaa kin englanti tänään. – kuulimme sen suomeksi ja osia siitä ruotsin, englannin ja saksan kielillä. Näinä päivinä evankeliumin sanoja luetaan sadoilla kielillä.

Minusta on hienoa, että kuulimme sen tänään muullakin kuin suomen kielellä. Joulun sanoma kuuluu kaikille kielille ja kaikille kansoille. Se on hyvä sanoma Jumalalta ihmisille. Se on ikuinen sanoma Jumalan hyvyydestä ihmistä kohtaan. Kaikkein kiteytyneimmässä muodossaan tämä evankeliumi on tiivistetty yhteen Raamatun jakeeseen, jonka moni teistä osaa ulkoa: Se kertoo saman asian: Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoa Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.
Jumalan rakkaus on suurinta mitä maailmassa on olemassa. Se näkyy siinä, että hän antaa meille jotakin. Hän antaa itsensä: ensin Beetlehemin seimeen, sitten aikanaan ristille. Se on sitä, että Jumala antaa poikansa.

Se mitä vierailla kielillä kuulimme oli ENKELIEN LAULUA. Kun enkelit ilmestyivät tuona yönä paimenille, he pelästyivät.

En ole koskaan nähnyt enkeliä. Raamatussa enkeli herättää pelkoa. Alkukielissä eli kreikankielisessä Raamatussa, paimenien pelko oli megaluokan pelkoa, fobos megas – mega-fobia. Paimenet pelkäsivät kuolevansa siihen paikkaan. He pelkäsivät että nyt tuli noutaja. Jumala ei kestänyt kuulla enää heidän rivoja juttujaan, joilla he yrittivät pitää itsensä hereillä. Ilmestys oli niin vavahduttava – koetteli heitä sydänjuuria myöden. Enkeleissä Jumalan voima oli aistittavissa. Silloin kun ollaan lähellä äärettömän suurta voimaa, ihminen tajuaa pienuutensa ja pelkää tuhoutuvansa. Luonnon myrskyvoimat voivat saada tällaista pelkoa aikaiseksi. Tuohon aikaan ihmisillä mielikuva Jumalasta toimi usein tällä tavalla: mitä lähempänä Jumalaa, sitä pelottavampaa on.

Enkelin ensimmäiset sanat oli: älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon (kharan megaleen) – megapelon tilalle tuli megaluokan ilo. Enkelien viesti oli ilosanoma eli evankeliumi.

Tätä viestiä he olivat odottaneet pääsevänsä kertomaan. Jumala on Jeesuksessa tullut niin pieneksi, että kenenkään ei enää tarvitse tuntea pelkoa Jumalan lähellä. – Ei ole niin pahuuteen eksynyttä ihmistä, etteikö hänkin voisi katsoa tätä enkelien ilmoittamaa seimen lasta ja löytää siinä anteeksiantamuksen uuden alun.

Meillä pahuudesta on tänä jouluna yksi karmea kotoinen esimerkki. Olette lukeneet siitä uutisista. Eräs 17-vuotias nuori mies löysi 2-vuotiaan itkevän lapsen ulkona kylmässä vain vaippaan puettuna – hylätty ja pahoinpidelty.

Aika monen isän ja äidin sisuskalut kääntyivät ympäri, kun he kuulivat tämän uutisen. Sitä ei voinut ymmärtää. Jumalan suurta armoa on se, että lapsi löytyi ja pelastui. Mutta se, että tuo pienokainen oli pahoinpidelty ja hylätty ilman vaatteita pakkaseen on käsittämätöntä julmuutta ja piittaamattomuutta. Me emme tiedä mitä on tapahtunut. Lapsen isä on löytynyt kuolleena. Sitä en tiedä onko hän tämän takana vai joku muu.

Tuo avuton lapsi lienee monen ajatuksissa tänä vuonna jonkinlainen joulun lapsi. Hänessä me näemme sen pimeyden, mihin ihminen huonoimmillaan pystyy. Näin nämä kaksi joulun lasta kertovat yhdessä koko joulun tarinan.

(Jos tuota kuvaa haluaa laajentaa, hylätyssä, itkevässä kylmissään olevassa lapsessa voi nähdä ihmiskunnan ilman Jumalaa.)

Silti jos tämäkin pahantekijä katsoisi Jeesukseen, siihen lapseen, joka syntyi kaksi tuhatta vuotta sitten, hän voisi saada anteeksi – Jumalalta vaikka kukaan ihminen ei hänelle anteeksi ehkä pystyisi antamaan. Joulun sanomassa on siis aika isot mittasuhteet. Se on sanoma vapahduksesta, mikä koskee kaikkia ihmisiä.

Hänessä Jeesuksessa me näemme syvälle Jumalan sydämeen. Se on rakatava sydän. Mutta kunniaansa hän ei anna muille.

Siitä enkelit lauloivatkin. Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Enkelien viesti ei kertonut kuolemasta vaan pienen lapsen syntymästä – se kertoi siitä, että Jumala on olemassa
Hän on suurempi kaikkia ihmisiä,
mutta hän on kiinnostunut luomistaan ihmisistä.
Rakkaus saa hänet tulemaan heidän luokseen, jotta he löytäisivät uudelleen pimeästä valoon.
Jotta he löytäisivät elämän hänessä, joka rakastaa ihmisiä.
Kun sinä sielusi silmin katsot seimen lasta. Et katso vain itkevää pienokaista. Katsot koko maailman muuttaneeseen rakkauden lähteeseen. Sellaiseen rakkauteen, jolla on valta sulattaa sinunkin surusi, syntisi ja kipusi pois.
ja antaa sinulle elämääsi uusi suunta. — pimeästä valoon.

Jouluaatto perheille 2012

Lasten kuorolaiset Valon Vekarat olivat pukeutuneet paimeniksi. Tietäjiksi oli pukeutunu kolme aikusta.
Tiedättekö, että kauan sitten kaukana etelässä asui köyhä pariskunta Maria ja Joosef. He asuivat pienessä kylässä nimeltä Nasaret. Harjavaltakin on sitä paljon isompi. Se oli ehkä Hiirijärven kokoinen paikka. Joosefin ja Marian oli lähdettävä sieltä pitkälle matkalle jalkaisin ylös vuorille ja kuljettava siellä yli sata kilometriä ennen kuin pääsivät perille Betlehemiin.  Matkaa meni useampi päivä, sillä Marian oli vaivalloista kulkea. Hän odotti vauvaa ja synnyttäisi pian sen.

Perillä heidän täytyi mennä kirjoittamaan nimensä veroluetteloon. Keisari määrää ihmiset maksamaan itselleen veroa. Joosef ja Maria lähtivät pitkälle matkalle ylös vuorille kulkevaa tietä.

Ja perille päästyään heidät ohjataan lepäämään talliin. Majatalo on täynnä. Mutta nyt he saivat sentään katon päänsä päälle. Ja siellä tuo lapsi syntyy. Lapsi pestiin, hierottiin suolaa lapsen ihoon ja kiedottiin tiukkaan kangaspakettiin – eli kapaloitiin. (israelilainen tapa oli hieroa vastasyntynyttä suolalla)

II
Asiassa ei olisi mitään outoa, mutta läheisellä kedolla on samana yönä paimenia. Heidän tehtävänsä on valvoa ja pitää huolta lammaslaumasta. Lampaat eivät olleet aitauksessa kotonaan vaan kedolla yöllä. Paimenet pitivät lauman yhdessä kasassa ja hätistivät petoeläimet pois niiden luota. He eivät pelänneet mitään: eivät pimeää eivät hämähäkkejä, käärmeitä, sutta tai karhua, vaan osasivat toimia ja häätää pedot pois. Paitsi tuona iltana isot miehet pelkäsivät, – muistatteko miksi he pelkäsivät: kun Jumalan enkeli ilmestyi heille.

Keskellä pimeää yötä tuli yhtäkkiä kirkasta. Jumalan enkeli kertoi paimenille Jeesuksen syntymästä. Lapsi ei ole mikä tahansa lapsi, vaan jo satoja vuosia sitten ennustettu lapsi, josta tulee suuri kuningas. Ennustus täyttyy. Pian koko taivas oli pullollaan enkeleitä – enemmän kuin he pystyivät laskemaan ja kaikki lauloivat ja kiittivät Jumalaa.

Paimenet saivat ohjeen mennä etsimään tuo lapsi. Mutta mistä paimenet tunnistaisivat lapsen? Varmasti siellä oli paljon muitakin vauvoja kapaloissaan. Miten he löytäisivät oikean? – Lapsi makasi seimessä – aasin ja härän ruokakaukalossa. Koirilla ja kissoilla on oma ruokakuppinsa. Niin myös aasia ja härkää varten tarvittiin ruokaa varten jokin riittävän iso astia. Täällä kirkossa on nyt myös paljon lapsia. Mahtaako paimenemme löytää lapsen, joka makaa seimessä? (onko täällä lapsi joka makaa seimessä). – paimenet lähtevät kiertämään ympäri kirkkoa ja lopulta löytävät seimen ja lapsen.

Lopulta paimenet löysivät lapsen ja kertoivat Joosefille ja Marialle, mitä enkelit olivat lapsesta sanoneet. Lapsi on Vapahtaja, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra – enkeleitä suurempi, Jumalan Poika.

III
Aikaa kului ja paimenet muistelivat ihmeeellistä jouluyötä. Mutta pian kohtistiin vähän muustakin. Kylällä oli nähty erityisen arvokkaita vieraita kaukaiselta maalta. Kolme hienoa herraa etsivät samaa lasta, jota paimenetkin kävivät katsomassa. Tähden johtamana he olivat saapuneet kaupunkiin. Kun tarpeeksi asiaa hämmästeltiin niin pian jo sanat muuttuivat lauluksi:
(Paimenet laulavat: Kolme hienoa herraa saapui kaupunkiin. Tietäjät saapuvat laskemaan lahjat seimen luo.)

Kolme hienoa Herraa saapuu kaupunkiin
Etsivät he lasta, uutta kuningasta.
Kolme hienoa herraa saapuuu kaupunkiin

Kolme hienoa herraa seuraa tähteä
Tähti johtaa talliin, luokse lapsen kalliin
Kolme hienoa herraa seuraa tähteä

Kolme hienoa herraa lasta kumartaa
Lahjat kalliit kantaa, lapsi ilon antaa
kolme hienoa herraa lasta kumartaa.

Nyt ovat tietäjät antaneet lahjansa. Me olemme kaikki joulun seimen äärellä. Jumala on antanut meille itsensä ja samalla taivaan lahjat. Meillä ei ehkä ole lahjoja hänelle. Mutta me voimme antaa kuitenkin hänelle jotakin. Voimme antaa kiitoksen, kunnioituksen, ylistyksen, rukouksemme, voimme antaa sydämemme ja sisimmän uskomme. Voimme antaa ne tunnustamalla uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.

Joulu & syöminen & seimi 2011

Meillä oli joulukuvaelma, jossa minä oli paimenen roolissa. Saarnan paikalla rooli jatkui paimenen miettein joulun tapahtumiin.

Hei minä olen Beetlehemin kedon paimen Daniel ja olen matkustanut vuosisatojen halki.  Silloin ensimmäisenä jouluyönä – Vapahtajan syntymäyönä. Minä näin enkelin kirkkauden ja pelästyin sydänjuuriani myöten.

Ja nyt minut lennätettiin tänne outoon maahan outojen ihmisten keskelle. Olen hämmästynyt, että tuota yötä muistellaan vielä kahden tuhannen vuoden jälkeen. Kyllä tiesin, että jotakin suurta tapahtui sinä yönä. En osannut arvata, että sillä on niin valtava vaikutus.

Nyt olen nähnyt tämän ajan joulut. Kovin oudolta ne näyttävät köyhän paimenen näkökulmasta. Lampaita en ole nähnyt lainkaan – enkä aaseja, en lehmiä, en kanoja enkä vuohia. Ihmiset kulkevat oudoissa vaatteissa ja vielä oudommissa vaunuissa, joita hevosten ei tarvitse edellä vetää.

Mutta tänä iltana juhlitaan Jeesuksen syntymää. Sen ymmärrän ja siitä iloitsen minäkin. Siihen juhlaan haluan osallistua.

Ja kun on juhla, syödään hyvin. Ja kyllä sitä täällä teidän juhlissa syödäänkin ja monenlaisia herkkuja.

Lahjoja annetaan ja saadaan. Se on kaunis tapa.

Kun ajattelen sitä ensimmäistä joulua. Sitä kun Maria synnytti esikoisensa, –  niin kyllä se oli aika vaatimatonta. Heillä oli raskas matka takana. He eivät olleet omassa kodissaan eivätkä edes sukulaistensa luona. Heillä ei ollut kunnon majapaikkaa. Eläinten tallissa saivat suojan, missä Maria synnytti pojan. Siinä oli heidän joulunsa.

Minä toin heille viestin enkelin ilmestymisestä – ja kyllä se sitä ihmettelivät ja iloitsivat. Murheista huolimatta Jumala oli kaiken aikaa heidän kanssansa.

Oli muuten oma konstinsa oli löytää paikalle. Tunnen kaikki Beetlehemin talot ja tallit, mutta enkeli ei sanonut kenen tallissa perhe majaili. Enkeli ilmoitti tarkan paikan hieman erikoisella tavalla. – se liittyy tähän (näytä seimeä). Tiedättekö mikä tämä on? Seimi… se on eläinten ruokakaukalo.

Kun Maria synnytti esikoisensa, hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen. Jeesuksen sänkynä oli, eläinten ruoka-astia. Tavallisesti aasi ja härkä kävivät siinä syömässä heiniä, mutta nyt siinä nukkui pieni lapsi.

Enkeli sanoi minulle, että tämä seimi oli merkkinä minulle. Siitä tiesin, että he olen löytänyt etsimäni, kun näen kapaloidun lapsen makaamassa seimessä.

Se oli aika erikoinen järjestely Jumalan puolelta. Olen ajatellut tuota merkkiä usein ja pitkään. Mielestäni se ei ole yhdentekevä sattuma. Vaan sillä on merkitys, miksi se on juuri seimi.

Se oli merkki minulle ja samalla se oli merkki kaikille muille. Se on merkki siitä kuka Jeesus on. Se että Jeesus laitettiin lepäämään seimeen, eläinten ruoka-astiaan, muistuttaa meitä siitä, että hän, Taivaan kuningas, tuli meille taivaalliseksi ravinnoksi. Tämä saattaa kuulostaa oudolta.

Mutta sama Jeesus sanoi myöhemmin aikuisena: “Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään. Joka juo sitä vettä, jota minä annan, ei koskaan ole janoissaan.”

Jeesus tulee tänä jouluna luoksemme. Hän muistuttaa meitä toisenlaisesta nälästä ja janosta, jota tunnemme. Siitä jota tavalliset jouluruuat eivät poista – vaikka sitä olisi kuinka paljon.

Eikö meillä ole myös Jumalan nälkää ja iankaikkisen elämän janoa? Se varmasti on syvin kaipauksemme, että saisimme syödä sitä ravintoa, joka antaa meille iankaikkisen elämän. – ravintoa joka puhdistaa meidät.

Siitä ne enkelitkin puhuivat. Hän on vapahtaja. Hän vapauttaa meidät kuoleman vankilasta ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän ja rauhan Jumalan kanssa.

Minä sain tulla seimen luo todistamaan enkelin viestiä. Nyt olen tässä yksin ja tiedän, että tämä lapsi oli vastaus syvimpiin ja kipeimpiin rukouksiini. Tuomion ja rangaistuksen pelko on vaihtunut Jumalan rakkauteen minua, sinua ja kaikkia ihmisiä kohtaan.

Seimen luona sinäkin olet tänään toisaalta yksin ja toisaalta yhdessä. Jokainen sisimmässään ja sydämessään on yksin Jumalan kanssa. mutta samanaikaisesti se ilosanoma, jossa löydän oman vapauteni ja Jumalani on yhteinen ja kuuluu kaikille.

Jumalan on kunnia korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä joita hän rakastaa.

Jouluyö 2010

Joululahjat on jo avattu ja jännitys siltä osin on hellittänyt. Mitä muuta joulujuhlalla voisi olla tarjottavanaan? Nyt voi rauhoittua jouluhälinältä ja antaa juhlan hiljaisille äänille tilaa. – on aika avata kalenterin viimeinen luukku tai oikeastaan luukku kalenterin viimeisen luukun jälkeen. Se luukku on sinun sisimmässäsi. Mitä sen luukun takaa löytyy?

Koko adventin aika on ollut matkaa tälle viimeiselle luukulle. Joulukalenterin viimeisen luukun jälkeen avaamista odottaa vielä joulua juhlivan ihmisen sydän. Joulua kohti on kuljettu kalenterin luukku kerrallaan,  joulua on valmistettu – koti on laitettu kuntoon: kuusi, kynttilät ja kultanauhat, ruuat valmistettu, läheisiä muistettu kortein ja viestein, paketit hankittu ja jaettu. Juhla ei ole kuitenkaan vielä valmis ennen kuin sydämesi luukku aukeaa.

Jos joulunviettoosi on kuulunut lapsia, heidän ilonsa ja puuhansa on ollut mukavaa katsottavaa – mutta joulupukkijoulu on kuitenkin vain askel ennen tuota viimeistä luukkua. Siinä on ollut sen verran hyörinää ja vilskettä, että aikuinen toivoo saavansa aikaa hiljentymiseen. Vasta kun lapset on laitettu nukkumaan ja jouluhyörinä on tauonnut siinä hiljaisuudessa hengelliseen jouluun voi paremmin syventyä – tämä on samalla matkaa viimeiselle luukulle: mitä avautuu, minkälainen kaipaus, minkälainen rukous sisimmästä nousee.

Tänään aamulla joulukalenterissa luukun takaa on luultavasti paljastunut Jeesus-lapsi seimessä. Se ei varmaankaan ollut yllätys. Se on joulun tuttu kuva. Tavallisuudestaan huolimatta se on aika mielenkiintoinen luukku, sillä oikeastaan se on luukku, josta katsomme suoraan Jumalan sydämeen: siinä näkyy syvä rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Jeesus seimessä makaamassa on kuva kahden tuhannen vuoden takaa. Silti voidaan sanoa että siinä näkyy, kuinka Jumala on sinua etsinyt ja sinut löytänyt. Hän on tullut luoksesi.

Kaksi tuhatta vuotta sitten vietettiin ensimmäistä joulua. Tuo päivä muutti maailman. Tuohon päivään asti Jumala oli ihmisille käsittämätön ja pelottava.

– Tuonpuoleinen Jumala, ääretön, näkymätön, sanoinkuvaamaton,

– kirkkaudessa ja pyhyydessä asuva Majesteetti, jonka edessä ihminen on tomua ja tuhkaa,

– Luoja, jolla on ehdoton valta kaikkeen olemassaolevaan, hän tulee enkeleidensä keskeltä alas syntyäkseen köyhän perheen pojaksi seimeen laskettavaksi. Tuo päivä muutti maailman.

Evankeliumit kuvaavat, kuinka enkelien ilmestyessä paimenet pelästyivät taivaallisen kirkkauden tähden. He pelkäsivät kuolevansa ja joutuvansa tuomiolle. Se on ihmiseltä luonnollinen reaktio Jumalan pyhyyden edessä. Syntinen ihminen vapisee hänen edessään. Mutta enkelin viesti paimenille oli: älkää pelätkö. Jumala jolla on ehdoton valta, hän tulee luoksemme pienenä lapsena, niin hauraana kuin ihmislapsi vain voi olla. Hän tulee rakkauden tähden. Ottaakseen osaa ihmisen elämään ja kipuihin. Jumala on paljastanut itsensä toisenlaisena kuin olimme oppineet hänet tuntemaan – hän paljasti itsensä ei pelon tai tuomion Jumalana vaan Jumalana, joka tulee rinnallemme ja sitoutuu ehdottomaan rakkauteen luotujaan kohtaan. Siksi maailma muuttui. Siksi katsomme seimen lapsessa suoraan Jumalan rakastavaan sydämeen. Jeesuslapsessa – ja hänen elämässään ja kohtalossaan lapsessa Jumala paljasti meille sisimpänsä. Entä sinä? Oletko sinä paljastanut itsesi hänelle?

Mitä löytyy kalenterin viimeisen luukun jälkeen sinun sydämesi luukusta: Viimeisen luukun takana on oma itsemme vailla selityksiä, vailla puolustuksia. Kuka ja minkälainen se ihminen on? Tunnetko itsesi rehellisesti? Kuka sinä olet, jos mitään ei peitellä tai salata. Onko jotakin, mitä et haluaisi valoon ja nähtäväksi? Yleensä jokaisella on jotakin ja pidämme sen omana tietonamme, jos vain mahdollista. Tietoisuus siitä kuitenkin kuluttaa meitä. Luulen, että tämä itsetuntemuksen luukku jää usein avaamatta. Pelkäämme sen olevan kuin Pandoran lipas, josta ryöpsähtää hallitsemattomat voimat. Jos olet sitä raottanut, tiedät että syvällä sydämessämme asuu kaipaus. Sitä voidaan kutsua jumalakaipuuksi tai siitä voidaan sanoa, että se on sielun puhtaudenkaipuuta.

Tuo sydämen ovi kannattaa avata. On jouluyö emmekä jää yksin, oman onnemme varaan.

Sillä tänään kuvaan kuuluu myös Joulun lapsi. Nuo kaksi viimeistä luukkua ovat rinnatusten. Avoimena on tuo luukku, josta näemme Jumalan rakastavaan sydämeen – siis tuon seimen lapsen kautta – ja avoinna on meidän sydämemme sellaisena kuin se vain voi olla. Näiden kahden kohtaamisessa tapahtuu ihme. Se mikä meissä on likaista, puhdistetaan – se mikä meissä on alastonta puetaan, se mikä meissä on haavoilla sidotaan ja parannetaan. Pyhän edessä tuntemamme pelko ja häpeä vaihtuu luottamukseen ja iloon. Sinut on nähty, sinut on hyväksytty ja sinua rakastetaan ikuisella rakkaudella. – sitä joulu on. Joulun sanoma haluaisi tulla syvälle sydämeesi asti – niin että Jeesus voisi olla Vapahtaja myös sinulle.

Siksi tuo enkelien viesti on hyvä ja iloinen uutinen myös tänä jouluna.

“Älkää pelkää! Minä ilmoitan sinulle ilosanoman… sinulle on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Jouluaaton perhepalvelus 2009

Saarnaaja pukeutunut albaan, (paimenen asuun päähine  ja sauva), esillä myös lammas, jonka suden purema takajalka on sidottu.

Evankeliumin lukeminen

Terve. Minä olen paimen Joosua ja tämä lammas tässä on nimeltään Orpo. Me olemme hyviä kavereita.

Ihmettelette ehkä miksi sen nimi on Orpo. Sen nimi on Orpo, koska se on oikeasti orpo. Minä olen antanut sen nimen. Olin paikalla kun Orpo syntyi. Siinä oli paljon vaikeuksia ja Orpon emo kuoli pian synnytyksen jälkeen. – Orpo jäi vaille emoa. Niinpä minä olen pitänyt sitä sylissä ja ruokkinut silloin kun se oli pieni ja silittänyt sen päätä. Minusta tuli sille emo, jonka perässä se kulki. Nyt vanhempana, kyllä se laumaansa kuuluu.

Me olemme vähän samanlaisia Orpo ja minä. Meidät on molemmat paiskattu tähän kylmään maailmaan eikä meillä ole ketään sellaista, joka olisi huolehtinut meistä. Minun vanhempani menehtyivät kulkutautiin, kun olin 10-vuotias. Siitä alkaen, minun on pitänyt elättää itseni.

Onneksi setäni Efraim on rikas mies. Hänellä on paljon lampaita ja minä pääsin silloin heti paimeneksi. Se on ollut mukavaa työtä. Onneksi meitä silti on useampia paimenia, koska laumakin on aika iso.

Paimenen työssä olen nähnyt monen lampaan syntyvän. Olen ollut tällä paimensauvalla hätistämässä susia pois lampaiden läheltä. Olen oppinut sitomaan myös lampaiden jalkoja, kun ne olivat loukkaantuneet.

Itset asiassa juuri eilen aamuna jouduin tekemään Orvolle siteen, kun sudet hyökkäsivät laumaamme. Ne olivat saaneet paljon tuhoa aikaan. Saimme sudet lopulta häädettyä, mutta yksi susi oli saanut hampaansa jo Orvon reiteen. Orpo haavoittui sen verran, että olen joutunut sitä kantamaan sylissäni tai harteillani koko päivän. Onneksi ei ole tarvinnut paljon tänään vaeltaa. Mutta olen silittänyt sitä päästä niin kuin silloin kuin se oli pieni. Siitä se tykkää.

Mutta tämä ei ollut vielä asia, jota teille tulin kertomaan. Viime yö on ollut elämäni ihmeellisin. Paimenena minunhan on usein valvottava öitäni. Silloin olen aina katsellut tähtitaivasta. Yöllä tähdet näkyvät kirkkaasti. Mutta viimeaikoina taivas on ollut jollakin tavalla levoton. Ja sitten viime yönä – voitteko kuvitella – TSÄDÄM. Keskellä pimeää yötä tuli äkkiä hohtavan kirkasta. Niin kirkasta että oli vaikea pitää silmiä auki. Jumalan enkeli oli laskenut taivaasta alas.

Toiset paimenet huusivat pelosta. Syöksyivät maahan ja huusivat ”Armoa!” He luulivat varmasti kuolevansa siihen paikkaan. En ole koskaan nähnyt kenenkään pelkäävän niin paljon.  – He luulivat varmaankin, että enkeli tuli tuomitsemaan heitä varkauksista ja rikoksista, joita he olivat tehneet. Että nyt on tullut maailman loppu ja viimeisen tilinteon aika.

Minä olin enemmän hämmästynyt ja ihastunut kuin peloissani. Mutta enkeli ei tullut tuomitsemaan. Enkeli sanoi ensi sanoikseen: ”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilon.”

Enkeli rauhoitteli miehiä. – meille ilmoitettiin lapsesta, joka oli syntynyt. Sitten siinä samassa siinä oli lopulta kokonainen enkeliarmeija kaikessa loistossaan sitä todistamassa – ei mikään maailman mahti kykenisi voittamaan tuollaista joukkoa.

Koko tuo taivaallinen sotajoukkojen ohimarssi ja mahtavuuden osoittaminen vain siksi, että yksi pieni lapsi on syntynyt maailmaan. (silloin kun minä synnyin, siitä käytiin naapurissa kertomassa, mutta ei siitä isompaa meteliä pidetty) Lapsi oli enkelien mukaan tärkeämpi kaikkea maailmassa. Se oli heidänkin valtiaansa, koko sotajoukkojen herra, Jumalan oma poika ihmiseksi syntynyt. Joten sen täytyi olla kovin ihmeellinen asia.

Ne, joilla alkoi vahtivuoro, jäivät lampaiden luo, mutta me muut saimme lähteä katsomaan ihmettä. Minä lähdin myös, mutta en päässyt yhtä nopeasti kuin toiset paimenet. Minun oli pidettävä huolta pikkulampaasta. En voinut jättää sitä yksin aamun tapahtumien jälkeen. Kannoin lammasta harteillani. Välillä lepäsin.

Lopulta saavuin minäkin Orvon kanssa perille. Toiset paimenet olivat jo lähteneet. Talli, jossa lapsi seimessä makasi oli hiljentynyt.

Lapsi nukkui ja lapsen äiti valvoi vierellä. Olin sanomassa enkeli-ilmestyksestä lapsen äidille Marialle. Hän nyökkäsi. Toiset paimenet olivat jo kertoneet enkelistä.

Maria sanoi hänellekin enkelin kerran ilmestyneen.

”Mutta miksi kansojen ruhtinas syntyy tällaiseen paikkaan?” Ihmettelin.

Maria vastasi minulle tavalla, jota jäin miettimään (sinäkin voit miettiä): Ehkä juuri siksi, että sinäkin pääsisit häntä tervehtimään. Ehkä siksi, että hänen luokseen ei tarvitse tulla pukeutuneena kalliiseen pukuun, että hänen luokseen voi pelkäämättä tulla kuka tahansa ihminen.

Maria jatkoi vielä: ”Olen huomannut, että hetki lapsen vierellä voi puhua paljon ihmiselle, jolla ei ole kiire pois. Hänen kaikkein syvimmät rukouksensa ja kaipauksensa tulevat kuulluksi. Ja niihin vastataan. Maria sanoi ja väistyi peremmälle.

Laskin Orvon sylistäni. Lapsi nukkui rauhallisesti.

Orpo näykkäsi heinän seimestä ja nuuhki vastasyntynyttä lasta ja tiedättekö mitä. Piittaamatta hiukkaakaan hetken pyhyydestä se sanoi kovaan ääneen: MÄÄ, MÄÄ

Arvaatte varmaan mitä tapahtui. Lapsi heräsi, ja minä olin kauhuissani, mitä Orpo oli mennyt tekemään. Mutta sen sijaan että lapsi olisi pelästynyt tai itkenyt se hyrisi iloisena ja silitti Orvon päätä, kun Orpo nuppinsa sinne seimeen laittoi.

Sen jälkeen minäkin laitoin sormeni seimen kehtoon ja tuo pyhä lapsi silitti pienin sormin kättäni ja minusta tuntui kun hän samalla olisi silittänyt kaikki suruni ja kipuni pois. Niin siinä kävi.

Kävellessämme takaisin leiripaikallemme sanoin: Kuule Orpo. Luulen, että me emme enää ole orpoja.

Kaiken aikaa lähellämme on hän, joka maailmaa hallitsee.

Jouluaatto 2008

Kuulimme juuri jouluevankeliumin. Tutut lauseet seurasivat toisiaan: Joosef ja Maria saivat pitkän matkan jälkeen paikan eläinten suojasta. Lapsi syntyi ja paimenet enkelin lähettämänä tulivat sitä katsomaan ja enkelin viestiä kertomaan.

Luultavasti kuunnellessasi evankeliumia, joulun tapahtumat välähtelivät kuvina mielessäsi. Ehkä jokin tuttu maalaus tai seimiasetelma kantoi sitä oikeaa ajatusta ja tunnelmaa, siitä mitä joulu sinulle on tai mitä haluaisit sen olevan. Luulen, että meillä on jokaisella odotuksia siitä, minkälainen joulun pitäisi olla, minkälainen on hyvä tai oikea joulu.

Oletko jo löytänyt joulusi, sen mitä joululta haet ja odotat vai onko matkasi vielä kesken? Toiset löytävät joulunsa helpommin, toisille taas se on pidempi matka. Se löytyy ihmisille eri tavalla. Toinen löytää sen joululauluista, toinen taas joulutervehdysten lähettämisestä, joku kodin siivoamisesta ja koristelemisesta joulukuntoon, joulun hämyisistä valoista, joku lasten hyörinästä kuusen ympärillä, joku vasta silloin kun saa lapset nukkumaan ja asunto hiljenee. Toiselle joulun tuoksut tai kuusenhaku riittävät. Nämä useimmille meille ovat niitä asioita, jotka virittävät mieltämme etsimään joulua.

Haluan kanssasi tehdä yhden joulunhakumatkan. Se on hieman samanlainen kuin kuusenhaku, jossa mennään metsään tai peltojen laitamille, valitaan mieluista kuusi, sahataan ja kannetaan se kotiin ja koristellaan kun aika on.

Vaikka joulun hakumatka on aina matka omaan sisimpään, ei kuitenkaan riitä se, että sitä etsitään vain mielikuvituksen, tunteiden ja ajatusten metsästä. Joulukuustakin hakiessa on mentävä oikeaan metsän saappaat jalassa ja saha kädessä. Pelkkä ajatus täydellisestä joulukuusesta ei ilahduta.

Joulunhakumatkalla meidän oikea metsämme on Raamatun kertomukset ja sieltä olemme löytäneet joulukuuseksemme Luukkaan evankeliumin sanat.

Nuo sanat johdattavat meidät tiettyyn historian ajanjaksoon 2000 vuoden taakse siihen aikaan, jolloin keisari Augustus antoi käskynsä.

Luukkaan mukaan tuo aika oli sijoittuu keskelle keisari Augustuksen verotusuudistusta, silloin nasaretin Joosef joutui lähtemään kotikaupunkiinsa Betlehemiin kihlattunsa kanssa kirjoittautumaan veroluetteloon. Nuo pienet tyhjänpäiväisiltä kuulostavat sanat sijoittavat Jeesuksen syntymän todelliseksi osaksi maailman historiaa. Sieltä kahden tuhannen vuoden takaa joulua etsitään.

Mutta siitä historian tapahtumasta, Jeesuksen syntymästä, voi tulla meidän joulumme ja ”joulukuusemme” vain siten, että kannamme sen kotiin. Niin kuin joulukuustakaan ei jätetä metsään vaan se tuodaan kotiin, samoin raamatun kertomusten metsästä tuodaan kotiin enkelien ilmoittama sanoma. Se ei jää siis historian hämärään, se ei jää myöskään vain raamatun lehdille, vaan kuuluu meille ja meidän jouluumme.

Lukemamme evankeliumi on huomioinut myös tämän näkökulman. Jeesuksen syntymä on tapahtunut kerran historiassa, mutta se on samalla ikiaikainen uutinen, uusi jokaisena vuotena. Enkelien viesti kuuluu yhä edelleen: Tänään teille on syntynyt Vapahtaja.

Sana ’Tänään’ sopii myös meidän hetkeemme. Voisiko sinun elämässä jumalallinen hetki olla juuri tänään: niin, että tänään kumarrut ihmiseksi syntyneen Jumalan edessä. Voitko tänään tunnustaa, että Jumalan rakkaus on ihmeellinen. Tänään kiittää häntä pelastuksesta. Voiko tänään pettymys, katkeruus, viha tai suuri tyhjyys ja ilottomuus vaihtua kiitokseen ja joulun rauhaan: Sinulle on syntynyt Vapahtaja.

Enkelien viestissä päästiin keisari Augustuksen kahden tuhannen vuoden takaisesta käskystä ajattomaan nykyhetkeen: tänään. Myös paikka Betlehemistä ja tallin seimestä on vaihtunut. Evankeliumin kertomuksessa olemme käyneet katsomassa paimenten tavoin seimen lasta. Mutta niin kuin Maria, mekin kätkemme kuulemamme sydämeen tai mieleemme. Se on joulun lopullinen paikka ja koti, jossa enkelin sanoja tutkitaan.

Joulunhakumatkamme on onnistunut, jos Joulun sanoma kohtaa sisimpämme ja se saa siellä aikaan uskoa, iloa ja rauhaa. Mutta sitä ei voi tapahtua, jos sydämemme asukas on poissa kotoaan. Joulukuusestakaan ei ole kenellekään iloa, jos se viedään tyhjään taloon, jossa kukaan ei ole sitä katselemassa.

Meidän on tultava itse paikalle, riisuttava roolit ja panssarit yltämme, löydettävä myös itsemme siinä hetkessä. Seimessä makaa vastasyntynyt lapsi, maailmankaikkeuden luoja Jeesus, meidän Herramme. Kun sielun silmin katsomme seimen lasta, mitä se meissä herättää.

Kun katsomme joulun viatonta lasta,huomaan, Jokin osa meissä haluaisi olla viattoman lapsen kaltainen vailla aikuisen murheita ja vastuuta, vailla aikuisen pelkoja, turhautumista ja toivottomuutta, vailla väärien valintojen historiaa, vailla syyllisyyttä. Saisimme silloin lapsen lailla olla äidin sylissä, joka hyssyttelisi meidät suloiseen uneen. Mutta todellisuus muistuttaa meitä itsestään. Viattomuutemme on menetetty kauan sitten . vaikka uskottelisimme itsellemme jotakin muuta.

Meillä nimittäin on suuri tarve uskoa ihmisen hyvyyteen, suuri tarve uskoa siihen, että ihmisen itsekkyyden ja suoranaisen pahuuden rinnalla ihminen voi löytää sielustaan kosketuskohdan hyvään ja epäitsekkääseen rakkauteen. Aika ajoin siihen toki pystymmekin. Erityisesti joulun viatonta lasta katsottaessa tämä elämän kauniimpi puoli pyritään löytämään.

Ilosanomaksi viesti Jeesuksesta tulee silloin, kun meille kirkastuu sen yksinkertainen viesti. Jumala on rakastanut sinua silloinkin, kun kaikki on mennyt pieleen ja elämäsi on särkynyt tavalla tai toisella.

Juuri siksi Joulun lapsi on tullut keskelle tätä sotien, orjuuden, kärsimysten, synnin ja syyllisyyden maailmaa, mutta olematta kuitenkaan itse osallinen siitä pimeän ja kuoleman mahdista, joka vaikuttaa maailmassa ja virtaa meidänkin suonissamme.

Ilosanomaa ei ole se, että me osaamme joskus olla kilttejä. Ilosanoma on siinä, että Jumala on rakastanut meitä ja lähettänyt meille viattomuuden menettäneille vapahtajan ja pelastajan. Joulun lapsessa on tallella meitä varten kaikki se, minkä olemme maailman tuulissa menettäneet.

Jouluaatto 2007 – Jeesus lunastaa aasin

Muistatko kuinka ensimmäisenä adventtina Jeesus ratsasti pienellä aasilla Jerusalemiin? Kun tuo pikkuaasi Viki Vikkelä palasi kotiinsa, se kertoi pihan vanhoille aaseille seikkailustaan kuninkaan ratsuna. Kaikki muut aasit kuuntelivat sitä ihmeissään.

Vanhin talon aaseista oli 40-vuotias Varma – lempinimeltään ”Vaitelias”. Joskus aasit elävät niinkin vanhoiksi.

Hän löntysteli hiljaisesti paikalle ja kysyi. ”Kuulinko puhuttavan nöyrästä kuninkaasta – Daavidin pojasta, joka saa ihmeitä aikaan”

Vuosiin Vaitelias Varma ei ollut puhunut kenenkään kanssa. Siksi häntä sanottiinkin vaiteliaaksi. Mutta nyt hän jatkoi. ”Minusta tuntuu, että minä olin silloin Betlehemissä siinä tallissa, jossa hän syntyi.” ”Se oli ihmeellinen yö. Totisesti Jumala on viisaudessaan ylittämätön, kun hän valitsee suuriin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja vaatimattomia eläimiä.”

Muut aasit pyysivät ja vaativat Vaiteliasta kertomaan Jeesuksen syntymästä. ”Ehkä minä kerronkin”, sanoi Vaitelias Varma – tosin hieman epäröiden.

Kun hän aikaisemmin oli kertonut siitä muille, hänelle naurettiin. Sen jälkeen hänen ei ole tehnyt mieli muistella ääneen sitä ihmeellistä yötä. Se oli salaisuus, jonka hän säilytti omassa mielessään kaikkeista kalleimpana aarteenaan. ”Välillä tosin mietin, onko tuo kaikki todella tapahtunut.”

”Niin. Siitä on jo hyvin kauan aikaa”, aloitti Vaitelias Varma. ”Kuuluin siihen aikaan vielä toiselle isännälle.” ”Se oli ankara ja julma isäntä. Ruoska tuntui heti lavoissani, jos vähänkin horjahdin raskaan kuorman alla. Vieläkin vuosienkin jälkeen minulla on selässäni ja nahassani jäljellä arpia muistutuksena iskuista ja kiusaamisesta.

”Toden totta” muut aasit sanoivat ”Olemme ne kyllä huomanneet, mutta emme koskaan tohtineet kysyä”. Vaitelias jatkoi: ”Onneksi minun ei tarvitse enää sellaista kokea.”

”Sinä päivänä olin tehnyt taas paljon töitä ja saanut monia, monia iskuja. Isäntä piiskasi yhä kovempiin suorituksiin. Tuona päivänä isännän katseessa oli samanlainen kiihko kuin silloin, kun veljeni oli kuollut taakkojensa alle, eikä enää koskaan noussut.

Minä en halunnut kokea samaa kohtaloa, vaan lähdin karkuun. Kuljettuani pitkän aikaa, löysin lopulta hiljaisen tallin majatalon läheltä, josta kukaan ei osaisi etsiä minua tai arvata kenelle kuulun. Talli oli lähes tyhjillään. Siellä oli ennestään vain yksi härkä.

Hiljaisesti kävin varjoon makuulle ja nukahdin saman tien väsyneenä suloiseen uneen.

Kahden tunnin kuluttua säpsähdin hereille. Kuulin ihmisten ääniä. Sen verran olin oppinut (Varma sanoi), että milloinkaan en nukkunut niin syvää unta, ettenkö olisi heti herännyt ihmisten ääniin. Se oli minulle aina vaaran merkki. Jos se kamala isäntä tulee minua jälleen lyömään. Varma sanoi.

Mutta äänet olivat toisenlaisia. Nyt oli kysymys jostakin muusta. Mies ja nuori nainen tulivat talliin lepäämään. Mies teki naiselle makuupaikan. Nainen piteli vatsaansa ja aina tasaisin väliajoin puri hammasta ja voihkaisi.

Vaitelias Varma: ”Tiesi hyvin pian mistä on kysymys. Olin nähnyt monen aasin ja lampaan synnyttävän. Nyt näkisin ensimmäisen kerran ihmisen syntyvän.” ”Muuten siinä kaikki tapahtui samalla tavalla kuin meillä aaseilla ja muilla eläimillä, mutta ihmislapset eivät vain nouse heti jaloilleen. Makaavat viikkotolkulla paikallaan ja huutavat paljon enemmän.”

Mutta äitinsä rinnoilla tämänkin lapsi pian rauhoittui. Lapsen vanhemmat olivat onnellisia ja huojentuneita. Heidän nimensä olivat Joosef ja Maria.

Jos tarina olisi tässä, siinä ei ehkä olisi mitään ihmeellistä, sanoi Varma Vaitelias. Mutta tuotapikaa etäältä alkoi kuulua lampaiden ääniä. Hengästyneet paimenet juoksivat pitkin kylää, kunnes joku heistä tuli tallin kohdalle, jossa olimme – hän vihelsi ja huusi ystävilleen: ”Täällä! Tulkaa tänne!” Luulin ensin, että heiltä on lampaat karanneet, mutta he olivatkin etsimässä tuota pientä lasta.

Silmät suurina, ilmaan viittilöiden he selittivät nähneensä enkelijoukon. Ei siitä sekasortoisesta puheesta tainnut kukaan saada tolkkua. Mutta kun he tarpeeksi monta kertaa ja rauhassa selittivät, niin aasikin ymmärsi mistä on kysymys. – Enkeli oli heille ilmoittanut, että Kuningas on syntynyt. Paimenet polvistuivat lapsen edessä ja toisivat sanoja: Kristus kuningas, Daavidin poika.

Vaitelias Varma jäi miettimään paimenien puheita. Ei lapsi mikään kuningas voi olla. Mikä kuningas se sellainen on, joka syntyy tallissa? Yhtä vähän aasit syntyvät palatseissa. Nuo paimenet ovat valvoneet liikaa ja puhuvat omiaan. Ei heidän näkyjään voi uskoa. Tämä talli ei kerta kaikkiaan ole kuninkaan arvolle sopiva paikka.

Mutta pian talliin tuli pian lisää vieraita. Vaitelias hämmästyi. He olivat oikeita kuninkaita, siitä ei voinut olla epäilystäkään. Tuollaisia kuninkaat juuri ovat. Mutta mitä kuninkaat tekevät täällä? Tämä talli ei kerta kaikkiaan ole kuninkaan arvolle sopiva paikka. Mutta paimenten tavoin hekin kumartuivat lapsen edessä laskettuaan ensin kruunun päästään. Sitten he osoittivat Joosefille ja Marialle vuoroin taivaalta oudon kirkasta tähteä ja vuoroin lasta. Ennen lähtöään he antoivat lapselle kalliita lahjoja.

– Jos kerran kuninkaat käyvät tätä lasta kumartamassa, ehkä paimenetkin puhuivat totta. Mutta minkälainen kuningas hän mahtaakaan olla?

Lopulta talli hiljentyi. Yö oli kylmä. Joosef ja Maria yrittivät suojata lastaan ja suojautua itse. He hakeutuivat talliin peremmälle Härän läheisyyteen ja taluttivat minutkin vierelleen – jotta minä saisin lämmittää kuningasta.

Yö oli kulunut pitkälle. Vanhemmat hoitivat lastaan ja minä mietin, mitä minulle tapahtuu ja minne menen – olinhan lähtenyt pakomatkalle. – Silloin kuulin sen äänen, jota olin kaikkein eniten pelännyt. Tuo ilkeä omistaja löysi minut. En tiedä miten, mutta siinä hän oli.

”Se, mitä sitten tapahtui, en unohda sitä koskaan.” Kuin pyörremyrsky isäntä lähestyi minua keppi kädessään. Hän tarttui riimuuni ja kiskoi minut jaloilleni. Mutta silloin… silloin tuo lapsi alkaa itkeä. Hän itkee niin kovaa, että kaikki keskeyttävät toimintansa.

Sitä kesti hetken aikaa. Kun lapsi oli rauhoittunut, isäntäni muisti jälleen mitä oli tekemässä. Hän alkaa väkisin vetämään minua tallista ulos ja iskee minua lujasti kepillä. Jälleen Jeesus itkee niin kovasti, että kaikki lopettavat toimintansa.

Jeesus itkee ja itkee eikä rauhoitu enää ollenkaan. Kaikki ovat ihan ihmeissään. Hänen ei voi olla nälkä, hänet on juuri ruokittu, eikä kapaloakaan tarvitse vaihtaa, se tuntuu ihan kuivalta. Mutta itku ei lakkaa. Lapsi vain itkee.

Kun muut kauhistelevat Jeesuksen itkua, Vaitelias Varma tunsi jotakin sisimmässään. Hän kääntyi Jeesusta päin. Hän oli aivan varma siitä, että tuo lapsi itkee hänen itkuaan, hänen kipuaan, hänen surujaan ja pelkojaan. Jeesus itki kaikkea sitä pahaa, mitä Varmalle oli tehty. Kepiniskuja, kiusaamista, huonoa kohtelua. Tuo kuningas on kovin toisenlainen kuin kukaan muu kuningas. Hän on varmaankin sydänten kuningas ja lohduttaja.

”Jeesus-lasta rauhoiteltiin. Kaikkea yritettiin tehdä itkun lopettamiseksi, mutta mikään ei auttanut. Vasta kun Joosef talutti minut Jeesuksen viereen, tuo itku lakkasi.”

Joosef katsoi isäntääni ja antoi hänelle yhden kultarahan niistä lahjoista, joita tietäjät antoivat. Sen jälkeen en ole ilkeää isäntää nähnyt. ”Ja tiedättekö, minä kuljin heidän seurassaan aina Egyptiin asti. Paluumatkalla loukkasin jalkani. He joutuivat jättämään minut tänne ja täällä olen vanhentunut.”

Kaikki aasit kuuntelivat henkeään haukoen Varma Vaiteliasta. Lopulta Varma sanoi. Jos Jeesus kuningas on tullut kaupunkiin, niin tahtoisin totisesti nähdä hänet, sillä en tiedä ketään muuta ihmistä, joka on tehnyt minulle niin paljon hyvää. Pikkuaasi Viki Vikkelä sanoi, että hän haluaa tulla mukaan.

Mutta tapasivatko aasit vielä Jeesuksen – se on kokonaan toinen tarina. Ehkäpä kuulet tarinan siitä myöhemmin.

Jouluyön messu 2006 – Jos Kristus syntyisi tänään

Hyvät ystävät

Olemme kuulleet juuri Raamatun kaikkein tunnetuimman kohdan, missä keisari Augustus käskyllään saa Joosefin ja Marian lähtemään vaikeakulkuiselle matkalle Betlehemiin. Olemme kuulleet kertomuksen jokaisena jouluna kenties useammankin kerran. Mitä me oikeastaan ymmärryksellämme jouluevankeliumien sanoista? Ovatko ne vain kuin runollista helinää? Sijoitummeko itse kuulemaamme tapahtumaan?

Mitä tästä kaikesta on iloa meille tänään? Toivon tänä yönä voivani herättää henkiin tuon evankeliumin tuhansien vuosien takaa – edes jotakin siitä. Teen yksinkertaisen kysymyksen. Mitäpä jos Jeesus olisikin syntynyt Suomessa? Ollessani viikko sitten Porin Isomäessä katsomassa harrastaja teatterin joulukuvaelmaa mieleeni tuli ajatus. Jospa joulukuvaelma sijoitettaisiin ei vain suomalaiseen maisemaan vaan myös suomalaiseen todellisuuteen: esimerkiksi Kainuun korpeen Kalle Päätalon lapsuuden maisemiin. Tällainen kuvaelma voitaisiin esittää vaikkapa Köyliön Tuiskulassa, koska heillä on siellä hieno kesäteatteri ja sen lavastukset sopisivat mainiosti aiheeseen.

Tällaisessa tapauksessa tarina olisi monin paikoin toisenlainen kuin se, jonka tunnemme Luukkaan evankeliumista. Mutta toivon, että kuitenkin, että lähdet matkalle viime vuosisadan alun vaatimattomiin oloihin.

Köyhä piika ja renki ajetaan ulos talosta laittoman raskauden tähden. He astelevat ryysyissään ulos pakkaseen ja jossakin syrjäisessä heinäladossa syntyy lapsi. Paimenia ei ole talvella vartioimassa lammaslaumaa, mutta lähimmässä savottapirtissä metsien miehet pelikorttiensa äärestä havahtuvat outoon valoilmiöön. Ja sen seurauksena lähtevät lasta katsomaan.

Tai – voisimmeko olla kuvittelussamme vielä rohkeampia? Miksi emme sijoittaisi koko tapahtumaa nykyaikaan ja tänne Harjavaltaan. Mitä jos Jeesus syntyisi tänä yönä Harjavallassa? Missä hän syntyisi täällä ja minkälaisiin oloihin? Kenelle enkelit ilmestyisivät?

Luukkaan evankeliumissa ’heillä ei ollut tilaa majapaikassa’, mutta täällä heillä varmaan olisi jokin asunto. Ehkä he asuisivat vuokralla jossakin taajaman kerrostalossa. Et tuntisi heitä, sillä he ovat vasta paikkakunnalle muuttaneet. He olisivat kenties vailla työtä tai koulut olisi vielä kesken – paremminkin keskeytyneet. Tuntuu, että Joosef ja Maria tänään olisivat liian nuoria aikuisten maailmaan – ehkä 17-vuotiaita. Joosef olisi halunnut lähteä uutta elämäntilannettaan pakoon. Sukulaiset saivat hänet kuitenkin kantamaan vastuunsa. Viikko sitten he vielä kantoivat kirpputorilta viimeisiä tavaroita ensimmäiseen yhteiseen asuntoonsa. Se ei tunnu vielä kodilta.

Maria edellisen tyttöystävä olisi nuori nainen, mutta tuskin kuitenkaan neitsyt. Vaikka lapsi olisikin siinnyt Pyhästä Hengestä, Maria päättelisi tulleensa raskaaksi poikaystävälleen. Molemmat olisivat vakavia ja kalvenneita nuoruuden päättymisestä johtuen.

Samaan aikaan enkelit ilmestyisivät niille, jotka valvovat silloin kun muut nukkuvat. Yksi enkeli ilmestyy kaupan siivoojille, jotka myynnin loputtua siistivät marketin tuhansien askelten jälkiä. Toinen enkeli ilmestyisi Satakunnan Kansan jakajalle, joka arasti koputtaa kerrostalon ovea, minne lapsi on kotiin syntynyt ennen kuin ehdittiin sairaalaan. Harjavallan sairaalassa ilmestyi yksi enkeli osaston hoitajalle ja potilaille. Yksinhuoltajaäidille ja pätkätyöläiselle, jolla työpaikan menettämisen pelossa ei ole varaa kieltäytyä aattoyön vuorosta. Kenties vielä yksinäisyydessä kuolevalle vanhukselle ilmestyy rauhan sanoman enkeli. Tai sinulle tässä kirkossa. Kaikki saisivat enkeliltä viestin lapsesta. Kaikki miettisivät kuinka toimia tuon viestin johdosta.

Olennaista tässä kaikessa ei ole miettiä suurta joukkoa yksityiskohtia heidän elämästään, vaan miettiä, mitä nyt tarkoittaa enkelien viesti: teille on syntynyt vapahtaja. Mitä tarkoittaa sanat Teille on syntynyt Vapahtaja, kun sitä ei sanota vain kaukana Betlehemissä kauan sitten paimenille, vaan tänään sinulle – sinun kuultesi.

Se mitä evankeliumeissa kuvattiin, on kerran tapahtunut historiassa kaksi tuhatta vuotta sitten. Jeesus syntyi. Jumalan Poika otti ihmisen muodon.

Mutta se mitä siellä tapahtui ei jäänyt vain Palestiinan alueelle. Siitä on tullut myös meidän historiaamme. Siitä on tullut osa meidän arkeamme ja juhlaamme.

Jumalallinen todellisuus koskettaa aikaamme, se on murtautunut meidän elämäämme. Iso ratas meidän elämässämme asettuu kohdalleen.

Tuo elämän iso ratas on niin juuttunut paikoilleen tai joutunut pois sijoiltaan, että siihen ei enää ihmiskäsi pysty. Kokemuksesta olet oppinut, että ne rajat joiden sisälle elämä piirtyy, muodostavat lopuolta vankila. Kierrät kehää ja joka kierroksella epätoivo syvenee, jos muutosta ei ilmaannu.

Joulun sanoma tuo viestin tämän taian murtumisesta: teille on syntynyt Vapahtaja.

Jumalan Poika on syntynyt ihmiseksi, jotta sinä pääsisit Jumalan lapsen asemaan. Jotta epätoivon meri jakaantuisi kahtia edessäsi ja kyyneleesi vaihtuisivat ilon kyyneliin. Pelastus on saapuut, valo näkyy jo.

Jumala on katsonut puoleesi. Hän ei ole unohtanut sinua. Pelastajan käsi on tarttunut sinuun. Tänään se on pienen lapsen käsi seimessä. Se on Jumalan oma käsi – se ulottuu sydämeesi ja sieluusi asti.

Kristus syntyy. Kiittäkää!. Kristus syntyy kiittäkäämme Jumalaamme ja vapahtajaamme.

Nousemme tunnustamaan uskomme.

Jouluaatto 2005 – Harjavallan kirkossa

Hyvät ystävät. Yksi tärkeimmistä asioista, mitä aikuinen joululta odottaa on varmaankin joulurauha. Lasten jouluun kuuluu iloinen hyörinä, huuto ja pomppiminen. Kun on ensin saanut kokea jotakin tästä joulun metelistä, niin viimeistään lasten mentyä nukkumaan haluaisi astua sisälle omaan jouluun ja joulurauhaan – sellaiseen iloon joka on salaista onnea siitä, että suuret asiat ovat sittenkin elämässä kohdallaan.

Jotta sitä voi kokea, olisi pysähdyttävä. Jokainen joulu on pysähdyspaikka. Pysähtymättä ei joulu tule. Se ei tule pakottamalla ei lahjomalla tai uhkaamalla. Itse asiassa ei mitään arvokasta ja tärkeää sinulle voi tapahtua, jos et pysähdy ja anna mielesi rauhoittua. Anna hetki aikaa itsellesi, ettei kaikkein tärkein tänä jouluna vilahda ohitsesi.

Paimenetkin olivat paikallaan, kun he vartioivat laumaansa yön hiljaisuudessa. Vain heidät enkeli kykeni tavoittamaan. Ehkä muitakin oli hereillä, mutta he eivät olleet aloillaan ja hiljaa, että olisivat mitään kuulleet. Vain hiljentymällä voi kuulla hiljaisuuden ääniä. Vain kiireettömälle enkeli puhuu.

Laita siis arkiset huolesi syrjään. Unohda ne hetkeksi. Kun olen rauhoittunut, kaipauksen hiljaiset äänet nousevat pintaan. Joitakin hiljentyminen pelottaa. Hiljaisuus tekee heidät ahdistuneiksi ja levottomiksi. On hyvä tiedostaa, että tuo ahdistus kumpuaa samasta lähteestä. Mutta silloin kaipauksen äänet huutavat. ”Älä pelkää”, sanoisi enkeli, ja kehottaisi sinua lähtemään näiden äänten mukaan. Ne johtavat sinut joulun lasta katsomaan – paikkaan jossa oikea rauha löytyy.

Olet ehkä vastasyntynyttä lasta ennenkin käynyt katsomassa: sairaalassa tai sitten kun lapsi on tuotu kotiin. Vastasyntynyttä lasta tavataan käydä katsomassa ja onnittelemassa vanhempia. Meidän jouluumme kuuluu käynti neljä päivää sitten syntyneen lapsen luona. Vaimon veljen perheeseen on syntynyt lapsi. Me emme ole sitä pientä poikaa vielä nähneet. Oikeastaan hän ei ikäisekseen ole mikään erityisen pieni, kun painoi vähän yli neljä kiloa ja pituutta oli 54 senttiä.

Mitähän Jeesus painoi syntyessään ja kuinka pitkä mahtoi olla? Kestikö synnytys pitkään? Tällaisia tietoja pidämme tärkeänä, kun saamme tietää onnistuneesta synnytyksestä. Ne on niitä harvoja tietoja, joita lapsista siinä vaiheessa on olemassa syntymäajan ja sukupuolen lisäksi.

Jeesuksesta ei ole tärkeää tietää hänen syntymäpainoaan tai pituuttaan. Hän oli suuri, mutta hänen suuruutensa oli luonteeltaan toisenlaista kuin pituus ja paino. Aika harvasta lapsesta on kirjoitettu ennustuksia satoja vuosia aikaisemmin. Jeesuksesta oli kirjoitettu jo paljon.

Tiina luki niistä yhden. Ennustukset eivät sanoneet tarkkaan, milloin hän syntyy, ne eivät kertoneet lapsen syntymäpituutta tai painoa. Mutta ne sanoivat kyllä, missä hän syntyy ja kuka syntyy.

Ne sanoivat, että Betlehemissä syntyy kuningas Daavidin sukuun hallitsija, joka muuttaa historian kulun. Vanhassa testamentissa löytyy koko joukko muitakin kirjoituksia. Mitä ihmeellistä tässä lapsessa siis on?

Lapsi, joka syntyi, on Jumalan Poika. Hänen syntyessään taivas laskeutuu maan päälle meidän keskellemme. Syntyy yhteys Jumalan ja ihmisten välille sellaisella tavalla, jota ei ole ollut luomisen jälkeen. Jumala itse syntyi keskuuteemme. Hän asteli luonamme kuin paratiisissa kerran.

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen ajettiin ulos paratiisista eikä ihmisellä ollut sinne enää mitään asiaa. Mutta jouluna paratiisi on tullut luoksemme. Tällaista lasta menemme katsomaan. Sinne kaipuumme johtaa. Kaipaamme menetettyä paratiisia, kaipaamme päästä Jumalaa lähelle.

Me nyt olemme pysähtyneet ja me olemme tunnistaneet kaipauksemme ja kääntyneet tuota ääntä kohti. Nyt olisi vain astuttava seimen ääreen. Se ei ole kuitenkaan niin helppoa kuin ajattelimme. Jokin tuntuu estävän. Voiko sinne mennä noin vaan? Eihän minulla ole sinne mitään vietävääkään.

Lapselle tunnetusti viedään jokin lahja: pehmolelu tai jotakin vastaavaa. Ehkä mekin haluaisimme Joulun Lasta lahjoin lähestyä. Itse asiassa haluaisimme, että huomio siirtyisi lahjaan eikä meihin. Mutta joulun lapsen luona tajuamme, että meidän lahjamme ovat tarpeettomia eivätkä ne oikein kelpaa. Se olisi vähän sama asia kuin veisimme kukkakauppiaalle kuihtuneen ruusun. Tyhjin käsin on sinne kuitenkin vaikea mennä – sillä mikään ei silloin tunnu peittävän vikojamme. Emme haluaisi olla täysin pettelemättöminä hänen edessään – sillä me itse olemme kuin tuo kuihtunut ruusu.

Joulun viattoman lapsen lähellä, seimen lähellä paljastuu oma etäisyytemme viattomuudesta. Se tuo eteemme ehkä suurimman esteen. Ajattelemme, että meillä ei ehkä sittenkään ole sinne asiaa, koska olemme liian syntisiä tai kuulumme vähän niin kuin eri porukkaan. Ei minulla oikeastaan taida olla edes lupa sinne käydä. Mutta juuri siksi sinne menemme ja menemme tyhjin käsin. Meillä on sinne todellista asiaa. Jeesus ottaa vain syntisiä vastaan, vain niitä jotka ovat eksyneet, jotka ovat joutuneet kauas, jotka ovat kadottaneet pyhyytensä. Jeesus ottaa vastaan niitä, jotka tuntevat toisenlaisten voimien sitovan itseään.

Mutta Jumala ei tullut pieneksi lapseksi seimeen siksi, että me säilyttäisimme ylpeytemme, vaan siksi, että meidän olisi helpompi kääntyä ja palata takaisin elämän lähteelle.

Joulun lapsen luona löytyy rauha, sillä vain hän tuo meille vapahduksen ja anteeksiantamukseen perustuvan syvän rauhan.

Jouluaaton sanajumalanpalvelus 2004

Hyvät kuulijat. Jouluevankeliumi luetaan tänään viidessä osassa niin, että jokaisen osan jälkeen seuraa puheosuus ja vastausmusiikki, jonka jälkeen evankeliumi jatkuu. Poikkeuksellisesti evankeliumi kuunnellaan istuen.

Luuk. 2: 1-5
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

– Olipa kerran, kauan sitten, kaukaisessa maassa köyhä pariskunta, joka oli pakotettu lähtemään pitkälle matkalle naisen odottaessa ensimmäistä lastaan. Näin sadunhohtoisesti voisi olettaa joulun evankeliumin alkavan. Saduthan kertovat köyhistä kulkijoista, jotka kohoavat neuvokkuutensa ansiosta kuninkaan suosioon. Mutta evankeliumi alkaa aivan toisin kuin sadut. Se ei myöskään kerro kulkurista, joka kohoaa kuninkaan suosioon, vaan kuninkaasta, joka laskeutuu köyhien luokse. Se ei ole satua vailla aikaa ja paikkaa. Evankeliumin kirjoittaja Luukas sitoo pyhän yön tapahtumat historiaan kertomalla ajankohdan maailmanhistoriallisista asioista: keisari Augustuksesta ja hänen verouudistuksestaan.

On olemassa aika ja paikka historiassa meidän maailmassamme, jolloin Jeesus syntyi. Se ei ole jossakin sadun haavemaailmassa, vaan meidän todellisuudessa. Joulunmatka alkaa Nasaretista ja se kulkee kohti Betlehemiä.

Evankeliumissa olemme tässä vaiheessa vielä keskellä arkea. Siinä esiintyy vain maan päällisiä valtiaita ja maanpäällisiä murheita: keisari Augustus ja Quirinius käskynhaltija sekä verotuksen huolet. Ajatuksemme kuitenkin suuntautuvat jo eteenpäin siihen hallitsijaan, jonka valta on taivaasta ja joka syntyy keskelle tätä maailmaa.

Luuk. 2: 6-7
Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Meidän kuvitelmissa ja myös näkemissämme seimiasetelmissa, Jeesus syntyy hiljaisessa ja syrjäisessä tallissa, jonne kuuluu vain metsien kuiske ja eläinten äänet. Todellisuus lienee kuitenkin toisenlainen. Josef ja Maria olivat tulleet usean päivän matkan hitaasti kulkevan karavaanin mukana kaupunkiin. Kaupunki oli niin täynnä väkeä ja hälinää Jerusalemiin matkaavista pyhiinvaeltajista, että Joosefille ja Marialle ei löytynyt tilaa majapaikoista. Mutta taivasalle heidän ei tarvinnut jäädä. Heille tarjottiin eläimiä varten rakennettua tilaa, luolamaista tallia, jollainen oli melkein jokaisessa kukkulan kupeeseen rakennetuissa taloissa.

Lapsen syntymää koskevia tapahtumia ei kerrota yksityiskohtaisesti. Synnytys oli tavallinen tapahtuma eikä siitä tehty suurtakaan numeroa. Vaikka kätilöä ei ollut paikalla, niin aivan varmasti lähettyvillä oli sellaisia naisia, jotka osasivat auttaa Mariaa synnytyksessä ja lapsen hoitamisessa. Tällaisissa asioissa ei nuorta naista jätetty pulaan. Tavan mukaan syntynyt lapsen ihoon hierottiin oliiviöljyä ja kapaloitiin. Jeesus syntyi yksinkertaisissa oloissa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Meidänkin joukossamme on niitä jotka ovat syntyneet saunan lauteille ilman kätilön apua. Synnytys tallissa ei ollut erityisen poikkeavaa tai halveksittavaa.

Ennen kuin paimenet saivat tiedon lapsesta ja ennen kuin tietäjät ehtivät paikalle, siellä oli jo kanssamatkaajien kanssa jaettu iloa lapsen syntymästä. Nuotiotulelta toiselle oli kulkenut iloinen viesti, Maria on synnyttänyt pojan. Jouluyön pyhässä perheessä koettiin sitä samaa iloa ja sanoinkuvaamatonta kiitollisuutta, jota me tunnemme syntymän ihmeen läheisyydessä. Tajuamme syvästi sen, että me emme itse voi saada aikaan mitään niin ihmeellistä. Voimme olla omalta osaltamme vain varjelemassa ja suojelemassa syntynyttä elämää. Mutta elämä on syntynyt ilman omaa voimaani ja taitoani. Se on ihme ja se on suuri siunaus.

Josefin ja Marian matkan rasitukset väistyivät hetkeksi. He olivat saaneet Jumalan lahjana lapsen hoidettavakseen. Tuohon lapseen liittyi kuitenkin Jumalan salaisuus, jota koko maailma oli odottanut paljastuvaksi.

Luuk. 2: 8-12
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”

Samaan aikaan kun tallissa yöllä kapaloitiin lasta, lähiseudun paimenille, jotka työssään joutuivat valvomaan, heille ilmestyi enkeli. Enkelin viestissä lasta koskeva salaisuus alkaa paljastua. Betlehemin tallin syntymä, ei ollut vain yksi syntymä muiden joukossa. Siihen liittyi erityinen koko maailmaa koskeva suunnitelma. Lapsen syntymää oli valmisteltu taivaallisessa mittakaavassa koko ihmiskunnan historian ajan. Tuona jouluyönä lapsen syntyessä maailmankaikkeuden kellossa koitti määrähetki. Sitä enkelit lähtivät todistamaan: Tänään on tapahtunut se, mikä muuttaa historian kulun. Tänään on tullut valo ja toivo kansojen keskelle. Sillä tässä lapsessa Jumala on tullut ihmisten luokse.

Joulu, Jeesuksen syntymä on Jumalan vastaus ihmisen sanattomaan kaipaukseen. Kaipaus on ollut sitä selittämätöntä kipua, mikä meissä on, kun olemme erossa Jumalasta. Hän on tullut etsimään kadoksissa ollutta ihmiskuntaa, jotta hän voisi yhdistää ihmissydämet jälleen Jumalan puoleen. Hän on tullut vapahtajaksi ihmisille. Hän vapauttaa epätoivosta, pimeästä, synnin vallasta. Jumala ei tullut keskuuteemme valepuvussa, vaan hän tuli ihmiseksi, joka on lihaa ja verta. Hän ei ilmestynyt täysikasvuisena jollekin hämärälle kujalle, vaan hän syntyi pieneksi lapseksi.

Voiko Jumala tulla lähemmäs ihmisiä muutoin kuin syntymän kautta ja elämällä ihmisen elämän. Betlehemin syntymässä käsittämätön on tapahtunut: aineeton ja ääretön Jumala tuli pieneksi ja avuttomaksi lapseksi. Lapseksi, joka tarvitsee ravinnokseen äidin rintaa, vaatteekseen lämpimät kapalot ja turvakseen vanhempien sylin. Jumala on meidän tähtemme tullut hyvin pieneksi, jotta me voittaisimme pelkomme ja häpeämme ja uskaltaisimme tulla piiloistamme Jumalan luokse, jotta sydämemme nöyrtyisi ja alkaisi elää uudelleen sitä elämää, joka Jumalasta lähtee. Siihen tänään vietettäväkin joulu meitä kutsuu.

Luuk. 2: 13-14
Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Paimenet kuulivat enkelten laulua. Enkelien virteen mekin saamme nyt yhtyä, kun nousemme laulamaan virren 21 viimeisen säkeistön.

Luuk. 2: 15-20
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Tänä jouluna me teemme matkaa ajatuksissa 2000 vuoden taakse Betlehemiin. Me teemme matkaa seimelle paimenten mukaan. Me teemme matkaa ja yritämme löytää oikeaa joulua. Toivomme löytävämme rauhan, josta enkelit kertoivat, toivomme löytävämme ilon ja hämmästyksen, joka sai paimenet valtaansa. Toivomme pääsevämme pyhän salaisuuden äärelle ja näin saavan aikaan joulun sydämissämme.

Mutta joulun suurin sanoma ei liity kuitenkaan meidän matkaamme. Tärkein matka tänäkin jouluna on Jumalan matka meidän luoksemme. Siitä joulun hyvässä sanomassa on kysymys. Matka joka meille on liian pitkä, sen Jumala on tehnyt puolestamme. Se matka alkoi keisari Augustuksen aikana: Jeesus, taivaan kuningas, syntyi maailmaan. Jumala tuli luoksemme. Hän ei ole hylännyt meitä. Hän on etsinyt meidät ja löytänyt. Sanansa kautta hän tulee tänään meidän luoksemme: sinun ja minun jouluun.

Ja kun hän saapuu, hän tuo tullessaan lahjat runsaat rikkahat: autuuden ja anteeksannon, kaikki taivaan tavarat. Salainen sielun kipu ja ikävä voi vaihtua iloon ja kiitokseen.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Jouluaamu 2003

Jouluevankeliumi lienee kaikkein tunnetuin enkelikertomus. Evankeliumin varsinainen huippukohta on juuri siinä kun enkeli ilmestyy paimenille yöllä kesken heidän työtehtäväänsä. Maria on synnyttänyt lapsen ja enkelit tuovat sanoman tapahtumasta paimenille. Herran kirkkaus ympäröi heidät ja enkelten sotajoukko lauloi Jumalalle ylistystä ja kunniaa.

Samoja enkelien ylistyksen sanoja monet joululaulumme toistavat. Näillä sanoilla messussa lauletaan kunniaa Jumalalle. Jokainen messu tuo joulun luoksemme. ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Jumala halusi vahvistaa pyhän yön tapahtuman enkelien viestillä. Jumalan näkökulmasta paimenet olivat kaikkein soveliaimpia tämän viestin vastaanottamiseen. Ei esimerkiksi Jerusalemin temppelin papisto tai valtakunnan arvohenkilöt.

Mutta vielä merkittävämpää mielestäni on se, että enkelit ilmestyivät vain paimenille, mutta eivät enää seimen luona. Kun Jeesus syntyy enkeleitä ei ole paikalla. Vaikka olemme jouluevankeliumin lukeneet ja kuulleet niin monesti, silti mielessämme ovat lukuisat maalaukset seimen luota, joissa enkelit ovat läsnä. Ainakin minulle oli yllätys huomata tämä ilmeinen asia evankeliumista vasta tänä jouluna. Tämän tajuaminen on minun jouluni suurin asia. Evankeliumin mukaan enkelit poistuivat paimenten luota takaisin taivaaseen. Siellä, missä Jeesus syntyy on vain talli, seimi, Maria, Joosef ja kylmä ja pimeä yö.

Miksi enkelit ilmestyivät paimenille, mutta eivät laulaneet Jumalalle kunniaa seimen luona, silloin kun Jeesus syntyi? Eikö juuri siellä olisi ollut aihetta pieneen kiitoslauluun? – Enkelien puuttuminen seimen luota ei ole sattumaa. Uskon, että sillä on syynsä. Uskon, että tämä järjestys kuuluu jouluevankeliumiin oleellisesti.

Mielestäni se merkitsee sitä, että syntymäluolassa ei ollut taivaallista ihmettä ei enkelien tuomaa helpotusta. Siellä oli vain luonnollinen ja tavallinen synnyttäminen. Jeesuksen tuloa maailmaan ei helpotettu. Kaikki tapahtui ilman jumalallista ja taivaallista apua. Jeesus sai kokea ihmisenä olemisen vaikeuden ja ihmisen osan sen ensihetkistä alkaen.

Tallissa ei kuultu enkelten laulua Jumalan kunniasta. Siellä kuultiin Joosefin hermostuneet askeleet, Marian synnyttämisen tuskanhuuto ja lopulta lapsen ensiparkaisu. Jeesus syntyi kuin kuka tahansa lapsi.

Herran kirkkaus ympäröi paimenet kedolla, mutta ei jouluseimeä. Tämä siksi, koska Jeesus astui kirkkaudestansa alas. Jeesus oli luopunut kirkkaudestaan, joka hänellä oli taivaallisen Isän luona. Jeesuksessa Jumala oli kätkeytynyt vastakohtaansa. Hän sai vuoteekseen heinät ja oljet seimessä. Jos enkelit olisivat vartioineet seimeä, yhtä hyvin Jeesus olisi voinut syntyä kuninkaan palatsissa kaiken komeuden ja yltäkylläisyyden keskelle. Mutta Jumala oli valinnut toisenlaisen tavan toimia maailmassa. Filippiläiskirjeessä (luku 2) se sanotaan näin:

Hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.

Tässä siis syy, miksi Herran kirkkaus ei ympäröinyt seimeä. Jeesus alensi itsensä, luopui kunniastaan ja kirkkaudestaan. Taivaassa enkelit palvelivat häntä. Nyt kaikki oli toisin.

Ja niin kuin Jeesuksen syntymässä enkeliä ei ollut mukana, samoin ristillä on hiljaista. Enkeleitä ei ole sielläkään.

Jeesuksella oli maanpäällisen elämänsä varrella kirkastumisen hetkiä, jolloin taivaasta kuului Jumalan ääni. Hänellä oli hetkiä, jolloin enkelit palvelivat häntä. Mutta elämänsä ääripäissä Jeesus sai selvitä vailla taivaallista apua. Niissä hän oli (kirjaimellisesti) paljas alaston ihminen – Minulle se merkitsee sitä, että hän oli silloin edustamassa kaikkia maailman ihmisiä. Hän eli elämänsä ihmisten joukossa ja ihmisiä varten.

Hän syntyi ihmiseksi ja eli ihmisen elämän, jotta hän voisi olla koko ihmiskunnan edustaja Jumalan edessä.

Toinen syy siihen, miksi seimen luona ei loista taivaallinen kirkkaus on siinä, että Kristus on ottanut ihmiskunnan pimeyden harteilleen. Edes sädekehä ei ympäröi Jeesusta niin kuin postikorteissa yleensä on kuvattu. Seimi ei hohda ylimaallista valoa, vaikka niin haluaisimme ajatella. Paimenet saivat merkin, mistä he tunnistavat lapsen. Lasta ympäröivä sädekehä ei ollut tuo merkki. Ainoa merkki, jonka he saivat oli se, että hän makaa kapaloituna seimessä.

Hän joka on maailman valo tuli pimeään maailmaan vailla kirkkauttaan. Hän syntyi pimeään yöhön. Jeesus syntyi nimenomaan yöllä. Se ei ollut sattuma. Yö on kuva ihmiskunnan pimeydestä, johon maailma on joutunut. Maailma kamppailee pimeydessä vailla valoa vailla toivoa, vailla todellista elämää. Tähän pimeyteen syntyi maailman Vapahtaja. Tämän pimeyden hän tuli kääntämään valoksi.

Kuolemansa hetkellä Golgatan ristillä kertautuu vielä syvemmin ihmiskunnan pimeys, joka on Kristuksen harteilla. Silloin keskellä päivää aurinko pimeni ja päivä muuttui yöksi kuin alleviivatakseen sitä pimeyttä, johon ihmiskunta oli joutunut. Ihmiskunnan yö Adamin lankeemuksesta kesti siihen asti.

Mutta Jeesuksen mukana pimeys väistyy sillä samat enkelit, jotka ilmestyivät yöllä paimenille, ne ilmestyivät myös pääsiäisenä naisille avoimella haudalla, mutta silloin oli aamu. Jeesus syntyi pimeään yöhön. Kun Jeesuksen elämäntyö on saatettu päätökseen ja hän nousee kuolleista, silloin on aamu. Ihmiskunnan yö on vaihtunut aamuksi. Uuden luomisen aamu oli koittanut koko ihmiskuntaan. – – –

Kun me tänään menemme sielumme näyttämöllä katsomaan vastasyntynyttä Vapahtajaa, enkelit ovat poissa. Seimen ääressä me emme näe valoa, emme ihmettä. Seimi itsessään on vailla kirkkautta niin kuin virsi 52 sanoo: ”seimi loistoton sai olla synnyinsija kun taivaan hallitsija maan päälle tullut on”. Seimen luona kohtaamme Jumalan vailla kirkkautta ja kunniaa. Kohtaamme Jumalan, joka on tullut meidän kaltaiseksemme. Hän on ottanut kannettavakseen ihmisen osan ja siihen liittyvän avuttomuuden, heikkouden ja epävarmuuden – mutta myös siihen liittyvän pimeyden.

Mutta vaikka seimi on loistoton, voi valo koittaa sieltä sydämeemme. Kristus itse, seimen lapsi, avaa silmämme näkemään taivaallisen valon. Siihen asti seimi on silmällemme pimeä. Vain uskon silmä näkee taivaallisen kirkkauden, joka sieltä hohtaa. Vaikka emme nyt sitä valoa näkisi, meillä on lupa mennä loistottoman seimen luokse – sillä ihme voi tapahtua, että meissä aukeaa uskon silmä ja valo virtaa sydämeen.

Silloin meidän joulumme alkaa, kun seimestä valo koittaa sieluumme asti ja me tunnistamme seimessä Vapahtajan, Kristuksen, meidän Herramme.

Yläasteen joulupalvelus 19.12.03

Hyvät koululaiset. Joulun läheisyydessä luetaan jouluevankeliumia uudestaan ja uudestaan. Kertomus on tuttu teille monelta vuodelta. Yhtä hyvin myös aiheesta tehdyt taideteokset, näytelmät ja kuvaelmat ovat kuvina mielessämme. Seimi, paimenet lampaineen, enkelien sotajoukko. Saatamme ajatella tuntevamme kertomuksen jo liiankin hyvin melkein ulkoa.

Mutta luulen, että muutaman kysymyksen tekemällä voit todeta, että kertomuksessa on paljon näkökohtia joita et ole huomannut, joita et ole tullut ajatelleeksi. Aloitan helpolla kysymyksillä: Montako henkilöä esiintyy evankeliumissa nimeltä. Augustus ja Quirinius tulee mieleen: mainittiinko Joosef, entä Maria, entä Jeesus. Mainittiinko enkelin nimi Gabriel. Entä puhuttiinko Daavidista? Vastaus kysymykseen on neljä henkilöä: keisari Augustus, käskynhaltija Qurinius, Joosef ja Maria. Nämä esiintyvät nimellään. Nimi Daavid mainittiin Daavidin kaupungin yhteydessä. Sillä viitattiin kauan sitten kuolleeseen kuninkaaseen. Enkeli ilmestyi paimenille, mutta ei sanonut nimeään. Ja lopuksi vielä Jeesuksen nimeä ei mainittu jouluevankeliumissa lainkaan. Puhuttiin kyllä lapsesta ja pojasta, jonka Maria synnytti. Enkelit ilmoittivat Vapahtajan, Kristuksen ja Herran syntymästä, mutta Jeesuksen nimeä he eivät maininneet.

Toinen kysymys. Joulu on suurten tunteiden aikaa. Mitkä tunteet evankeliumissa mainittiin? Yleensä evankeliumit ovat säästeliäitä tunteiden ilmaisemisessa, mutta jouluevankeliumissa tunteita riittää.

Ensimmäinen tunne on pelko. Evankeliumi mukaan paimenet eivät vain vähän pelästyneet, vaan kysymyksessä oli suuri pelko – kreikaksi fobon megan. Eli megaluokan pelko. Jos jollakin paimenista oli vähääkään pidätysongelmia niin nyt vatsa rujahti tyhjäksi.

Silloin kun ihminen kohtaa edes aavistuksen Jumalan kirkkaudesta ja hänen kunniastaan, hänelle käy varmaan samoin kuin paimenille. Jumalan valtasuuruus, hänen pyhyytensä, ehdottomuutensa pelottaa meitä, sillä samalla tajuamme oman heikkoutemme ja pienuutemme. Jumalallinen kirkkaus tunkee lävitsemme ja paljastaa kaiken. Omatuntomme tuomitsee meidät välittömästi. Se muistuttaa meitä kaikesta siitä, miten olemme rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan.

Enkeli ei kuitenkaan tullut pelottelemaan ihmisiä, vaan hänellä oli jotakin kerrottavanaan. Se johdattaa meidät toiseen tunteeseen, minkä varmasti jo tiedätte. Ilo. ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”

Megapelon rinnalle tuli vielä suurempi megailo (kharan megaleen). Sanoma Jeesuksen syntymästä oli suuri ilouutinen. ”Teille on syntynyt Vapahtaja”. Sanoma Vapahtajasta kerrottiin paimenille, mutta se on sanoma joka on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle.

Ihmisen suurin pelko on yleensä tuhoutumisen ja kuoleman pelko. Se on oikeastaan samaa pelkoa, jota paimenet tunsivat Jumalan suuruuden edessä. Jumala tulee juuri siksi pienenä lapsena maailmaan, luopuneena kaikesta kirkkaudestaan ja vallastaan, jotta ihminen kestäisi hänen läheisyyttään eikä pelkäisi tai kääntyisi pois.

Seuraavat tunteet ovat rauha ja rakkaus. Nämäkin ovat vielä enkelin välittämässä viestissä. Kun ihminen tunsi suurta pelkoa. Enkeli kertoi suuresta ilosta. Enkelit jatkoivat laulamalla Jumalalle kunniaa ja he lauloivat myös rauhasta maan päällä ihmisillä, joita Jumala rakastaa.

Rauha ei ole mikä tahansa rauha. Kysymys ei ole ihmisten solmimasta rauhasta Irakissa tai Palestiinassa. Vihollisuus, joka on ollut ihmisen ja Jumalan välillä kumoutuu. Jumala tekee aloitteen rauhasta. Me ihmiset olemme terrorisoineet Jumalan luomaa maailmaa. Jokainen valhe, petos, juonittelu ja muu vääryys ovat pommi-iskuja Jumalan valtakuntaa vastaan. Sen sijaan, että Jumala vastaisi tuleen tulella. Sen sijaan, että Jumala hävittäisi kaikki vääryyden tekijät maailmasta, hän haluaa voittaa ihmisen puolelleen rakkaudella. Rauha ja rakkaus on suunnattu ihmiseen. Jeesus on tämän Jumalan solmiman rauhan ja rakkauden välittäjä. Siksi Jeesuksen syntymä on niin suuri tapahtuma.

Ihmisen syvin ja suurin kaipaus on päästä rauhaan Jumalan kanssa ja kuulla, että hänellä on vielä oikeus palata taivaallisen Isän kotiin. Niin hän saa sielunrauhan. Kun tähän kaipaukseen kerrotaan ilosanoma, mielen valtaa varmastikin tunne, joka seuraavaksi esiintyy evankeliumissa: ihmetys, hämmästys.

Paimenet kertoivat enkelikokemuksestaan seimen luona. Kaikki, jotka sen kuulivat, hämmästyivät. Nyt olemme enkelien viestistä tulleet jälleen ihmisten kokemukseen. Pelosta on siirrytty hämmästykseen. Hämmästys on ihmettelyä ja ihastusta. Jumalan tapa toimia maailmassa on jatkuva hämmästelemisen aihe. Jumala yllättää meidät aina uudestaan.

Viimeisenä tunteena mainitaan kiitollisuus. Paimenet lähtivät takaisin kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Kun me tajuamme Jumalan rakkauden ja hyvyyden meitä kohtaan emme voi muuta kuin kiittää paimenten tavoin. Koko elämämme asettuu kohdalleen ja oikeisiin mittasuhteisiin.

Tänä jouluna me olemme kuulleet ilosanomasta. Meitä kutsutaan seimen luokse siellä pelkomme voi vaihtua hämmästykseen ja kiitokseen.

Olemme tarkastelleet jouluevankeliumia yhdestä näkökulmasta. Kun evankeliumin ääreen pysähtyy niin huomaa, että se on tyhjentymätön. Jouluevankeliumi on ydinkertomus. Sitä luetaan vuosi vuodelta. Toistetaan kerta toisensa jälkeen. Sitä on tulkittu ja selitetty. Sen äärelle pysähdytään ja koskaan se ei menetä kiinnostavuuttaan. Toivon, että joulu joulun jälkeen tekin pysähdytte joulun evankeliumin äärelle ja löydätte joulun todellisen ilon.

Jouluyön messu 2002

Hyvät ystävät. Meitä on kirkkoon tullut tänä jouluyönä monta ihmistä. Jokainen on tuonut tullessaan oman elämäntarinansa, omat vaiheensa, oman kaipauksensa, oman rukouksensa. Ja me kaikki olemme tulleet kirkkoon kuullaksemme jouluevankeliumin Jeesuksen syntymästä, kapaloitsemisesta, enkelin ilmoituksesta ja paimenten kumartamisesta. Evankeliumi ei kuitenkaan ole vain historian havinaa, vaan se on jotakin sellaista, mikä on totta myös nyt. Se ei ole menneiden tapahtumien muistelemista kahden tuhannen vuoden takaa, vaan se on sitä, että me olemme tänä jouluyönä tulleet paimenten tavoin, enkelten puhuttelemaksi ja siksi kiirehtineet Jeesuksen seimen luokse.

Mutta ennen kuin olemme tänne päässeet mekin olemme paimenten tavoin valvoneet yössä ja vartioineet laumaamme. Jokaisella on jotakin tärkeää vartioitavanaan. Vartioimme ja huolehdimme perheestämme, toimeentulostamme, tulevaisuudestamme. Lauman vartioiminen on siis sitä tuttua arjessa kamppailemista ja siinä selviytymistä. Lauman vartioiminen on sen suojelemista, mikä omassa elinpiirissä on tärkeää.

Laumaa vartioidaan yöllä. Yön pimeys ei ole vain auringon poissaoloa. Tuo yön pimeys kaiken yllä muistuttaa meitä synnin ja pahuuden vallasta. Siellä minne synti ja pahuus on levinnyt, siellä vallitsee pimeys. Se mitä, suurella vaivalla olemme rakentaneet ja suunnitelleet, se murenee ja turmeltuu. Olemme olleet hyväuskoisia ja luottamustamme käytetään väärin. Pimeyden turvin joku varastaa laumastamme. Pimeyden turvin onnea saalistetaan toisten kustannuksella, usein heikompien kustannuksella. Lapset jäävät vaille äidin rintaa, nuoret eivät löydä kotoa rajoja eikä rohkaisua, aikuiset ovat oppineet välinpitämättömiksi ja vanhukset jäävät vaille turvaa.

Pimeässä yössä vartioimme laumaamme ja oman sydämen pimentyessä saalistamme toisten laumasta. Pimeässä paljastumisen vaara on vähäinen. Pimeässä kaikenlaiset keinot tuntuvat sallituilta. Sellaista on pelin henki.

Nyt me olemme omin korvin kuulleet ensin profetian: kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Ja sitten enkelten viestin suuresta ilosta. ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle”. Meidän yksityinen elämäntarinamme leikkaa suurta tarinaa. Ne kohtaavat toisensa. Ne tarinat myös sopivat sisäkkäin. Meidän tarinallemme löytyy paikka suuren tarinan sisällä.

Tuo suuri tarina, joka tänään jälleen kuultiin, kertoo vastasyntyneestä lapsesta. Tapahtuma on mitä luonnollisin asia ihmiselämässä, ei mitenkään erikoinen. Ja kuitenkin se on ihmeellinen.

Kun jouluna puhutaan lapsesta vastasyntyneestä pienokaisesta, se tuo mieliimme niitä hellyyden tunteita, joita vauvoja kohtaan tunnemme. Pienessä elämänalussa on läsnä tulevaisuuden siemenet. Siinä on jotakin herkkää ja pilaantumatonta. Omaa sisintämme tutkimalla, omaa elämäntarinaa muistelemalla, tiedämme mitä sille herkälle ja pilaantumattomalle sielulle voi käydä.

Pienokaisen ilmaantuminen kertoo, että jossakin joku voi onnistua paremmin kuin me. Hänellä on kaikki mahdollisuudet vielä tallella. Hänen ei ehkä tarvitse valvoa öitään, ei murehtia ei pelätä eikä saalistaa.

Mutta joulun lapsessa on muutakin kuin herkkää lapsen viattomuus. Enkelit ilmoittivat sen meille: Tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Joulun lapsessa on valo tullut maailmaan.

Arjen monituiset huolet, se lauma jota vartioimme, ja se kenttä, jossa saalistamme, saa uuden taustan. Maisema, jossa elämme valaistaan niin kuin kirkkosali tänä yönä valaistiin.

Miten tuo pieni lapsi voi tuoda valon pimeään ja toivon elämään. Mitä hänessä on niin ihmeellistä? Hänessä on ihmeellistä se, että hän on Jumalan Poika eikä hänessä ole pimeyden häivää. Tänään me näemme lapsena hänet, joka kerran otti päälleen kaiken pimeyden ja synnin syyllisyyden. Kerran Betlehemin syntymäluola vaihtui pääsiäisen hautaluolaan. Kapalot käärinliinoihin.

Kun joulun lapsi valaisee kaiken, silloin paljastuu myös pimeydentekomme, mutta kun katsomme kaikkea Vapahtajamme ristin kirkkaudessa. Kun tunnemme kokonaisuudessaan tuon Suuren tarinan, silloin riemastumme. Jumala ei vain tullut luoksemme. Hän myös ottaa pois sen syyllisyyden ja ahdistuksen möykyn, joka puristaa rinnassamme. Pimeys väistyy. Meille annetaan anteeksi. Meidät on nähty syvintä sisimpäämme myöten ja silti meidät on otettu vastaan. Meille on annettu armo ja anteeksiantamus.

Tämä kaikki on saanut alkunsa ensimmäisessä joulussa.

Toivon että ainakin tämä asia jää kotiin vietäväksi. ”Tänään teille on syntynyt Vapahtaja” Enkelin viesti, ilosanoma on todellisuutta jo tänään. Sitä ei tarvitse enää odottaa. Sanoma koskee sinua ja se kertoo suuresta ilosta, vapahduksesta. Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon. Tänään sinulle on syntynyt vapahtaja. Meidän ei siksi tarvitse enää harhailla pimeässä, meidän pimeytemme valaistaan. Jumala on löytänyt meidät. me olemme pelastuneet.

Jouluaaton kirkko perheitä varten 2001

Hyvät seurakuntalaiset varsinkin kaikki lapset. Te kaikki varmaan kuumeisesti odotatte pääsyä kotiin joulupöytään ja lupaa ruokailun jälkeen, että joululahjat saa avata. On kivaa, että vuoden pimeimmälle jaksolle sijoittuu tällainen suuri juhla, valon ja ilon juhla. On kivaa antaa joululahjoja ja jokunen lahja on kiva myös itse saada.

Lahjoissa yllättävän tärkeää mielestäni on, että ne on paketoitu. Jotta joululahja olisi oikea lahja, sen täytyy olla paketoitu. Muutoin kaikki jännitys, odottaminen, yllätys ja mielikuvitus katoaa lahjasta. Lahjapaperit pitävät lahjan salattuna siihen hetkeen asti, jolloin ne saa avata.

Kun olin lapsi, niin meidänkin perheessä saatiin joululahjoja. Ei paljon eikä kalliita, mutta lahjoja kuitenkin.

  • Meillä lapsilla oli tapana etsiä joululahjakätköt komeron ylähyllyltä ja käydä tutkimassa lahjoja.
  • Pehmeät paketit jätettiin huomioimatta. Ne olivat toisarvoisia. Niissä paketeissa olisi halunnut nähdä mieluusti jonkun muun kuin oman nimensä.
  • Kovia ja kulmikkaita paketteja kääntelimme ja vääntelimme, raotimme lahjapaperin reunaa saadaksemme selville mitä siellä oli. Tiesimme että niin ei oikeastaan olisi saanut tehdä, mutta uteliaisuus kuitenkin voitti.
  • Joskus paperit vähän repesivät ja silloin pelästyimme. Se oli raja meidän mielestämme. Kaikki tutkiminen oli sallittua, kunhan vain paperi säilyy ehjänä.
  • Emme kovinkaan usein saaneet asiaan selkoa. Mutta olipahan elämässä enemmän jännitystä.

Joululahjat kuuluvat siis jouluun. Mutta joulun keskus on hieman toisenlainen lahja. Se on myös lahja, jota on odotettu pitkään ja kärsimättömästi. Se on Jumalan lahja.

Kauan ennen Jeesuksen syntymää Jumala oli luvannut sellaisen lahjan, joka ylittää parhaimmatkin toiveemme. Siksi paljon ennen Jeesuksen syntymää ihmiset tutkivat pyhiä kirjoituksia, raamattua Vanhaa testamenttia ja sen ennustuksia saadakseen selville, minkälainen Jumalan antama lahja oikein on. Se oli sitä lahjapaperien vääntelyä ja kääntelyä, mitä meilläkin on omien lahjojemme kanssa.

Kun Jumala antoi lahjansa, kun Jeesus syntyi, tapahtui se kaikki hyvin yksinkertaisissa ja vaatimattomissa oloissa. Pettymys Israelin kansalla oli suuri. Heidän mielestään kyseessä oli ikään kuin pehmeä paketti. Se työnnettiin syrjään, se paketti jäi avaamatta.

Kansa oli toivonut toisenlaista lahjaa. He halusivat sellaisen kuninkaan, joka syntyy kuninkaan linnaan – ei vähäiseen talliin. Heidän mielestään Jumala ei ollenkaan ymmärtänyt, mitä he halusivat.

Jumala oli ymmärtänyt täysin väärin. Kun he halusivat pelastajaa he tarkoittivat sotapäällikköä jolla on panssarivaunuja ja lentokoneita, eikä yhtä miestä joka kokoaa ympärilleen kaksitoista tyhmää oppilasta, joista yksi on petturi.

Tuo lahja jäi siis monelta avaamatta. Mutta tuo Jumalan lahja kuitenkin on muuttanut maailman. Ja se on enemmän kuin kukaan ihminen voi uneksia ja toivoa – sillä se on arvokkaampaa kuin mitään, mikä täällä maan päällä on. Se on iankaikkisen elämän lahja, yhteys Jumalaan.

Mutta sitä lahjaa ei voi tehdä yhtään sen houkuttelevammaksi kuin se on. Meidän sydämemme on liian kova paketti. Sen täytyy siksi pehmetä ennen kuin näemme tässä lahjassa parhaimman aarteemme. Mutta silloin kun näin tapahtuu, huomaamme että tässä meillä on lahja joka ei kulu eikä vähene, vaan rikastuttaa meitä kaiken aikaa. Siinä lahjassa täyttyy syvin kaipauksemme.

Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän lahjan. Hän toivoo myös että me antaisimme lahjoja toisillemme, varsinkin niille ihmisille, joilla ei itsellään ole varaa antaa meille mitään vastalahjaa. Hän toivoo että antaisimme lahjan niille, jotka elävät hädän ja puutteen keskellä. Sellainen lahja meidän on mahdollista tänään antaa.

Seuraavan virren ja yhteislaulujen aikana. Teidän on mahdollista tulla tänne eteen katsomaan jouluseimeä ja seimen lasta. Samalla voitte antaa idän tietäjien tavoin lahjan tänne seimen lähellä oleviin koreihin. Tuo avustus kerätään ______________________________________ Jeesus sanoo: kaikki minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni sen te olette tehneet minulle.

Hyvää joulua kaikille: iloista ja lämmintä aikaa.

Keneen sinä samaistut seimen väessä? 2000

Kotimaalehti teki kyselyn muutamilta julkisuuden henkilöiltä. He kysyivät näiltä yksinkertaisen, mutta oivallisen kysymyksen: Mihin seimen hahmoon sinä samaistut?

Kysymys on yllättävä ja haastaa meidät tutustumaan tuohon seimiasetelmaan aivan uudella tavalla. Me voimme myös nyt miettiä kuka seimen äärellä on sellainen, jonka elämä ja kokemukset puhuttelevat omaa elämää parhaiten. Kuka heistä on sellainen, jonka hahmossa itsekin uskallan kumartua Jeesus-lasta palvomaan?

Voisiko se olla Jeesuksen äiti Maria. Naisille, jotka ovat kokeneet synnyttämisen ilon ja vaivan, Maria voi olla kaikkein tutuin hahmo. Naiselle, joka itsekin tietää ja muistaa, minkälaista epävarmuutta ja arkuutta äitinä olemiseen mahdollisesti liittyi ensimmäisen lapsen synnyttämisen yhteydessä. Maria voi olla naiseutensa tähden naisille ylipäätään helpoin samaistumisen kohde, koska kaikki muut seimen ympärillä näyttää olevan miehistä porukkaa.

Mutta on varmaan miehiäkin, joita Maria puhuttelee eniten. Maria oli ajatteleva ihminen. Hän tutkisteli kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä itsekseen kaikessa hiljaisuudessa. Hän oli keskellä ihmeellisiä tapahtumia, joissa ei aina tiennyt, mitä tässä tulee käymään. Mutta hän luotti siihen Jumalaan, joka hänelle ilmestyi. Hän antoi elämänsä suuremman käyttöön ja palvelukseen. Siinä hän seimen äärellä katselee lastaan ja miettii, kuka hän oikein on.

Toisista Maria saattaa tuntua etäiseltä siksi, että hänet on kuvattu niin pyhänä ja viattomana. Häneen tavallisen syntisparan on vaikea samaistua.

Paimeniin on siksi ehkä helpompi samaistua. He edustavat tavallista konstailematonta ihmistä. He tekevät tämän päivän kieltä käyttääksemme vuorotyötä ja joutuvat siksi usein valvomaan öitänsä. He olivat kaukana kotoansa ja sen lieden lämpimästä. Jatkuva valvominen väsytti. Eikä heidän työtään oikein kukaan osannut tai halunnutkaan arvostaa. He kuitenkin saivat armon olla todistamassa tätä pyhää tapahtumaa. Se siksi ikään kuin alleviivasi sitä, että Jeesus on syntynyt Vapahtajaksi ihan tavallisille ihmisille arkisten ongelmien keskelle. Hän ei ole vain hurskaitten, oppineitten ja Raamattunsa hyvin lukeneitten Vapahtaja. Hän on myös tavallisen tallustelijan Vapahtaja. Hän on erityisesti niiden Vapahtaja, jotka tuntevat olevansa armoa ja Jumalaa vailla.

Seimen luota tapaamme myös enkeleitä. Enkeli ei varmaankaan ole sellainen, että häneen voisi helposti samaistua. Useimmat enkelit ovat kuitenkin näkymättömiä. Ehkäpä löytyy niitäkin meistä, jotka olisivat mieluusti paikalla, mutta näkymättömänä, niin että kukaan ulkopuolinen ei häiritsisi itseä, eikä itsekään olisi häiriöksi kenellekään. Saisi olla kahden Jeesus-lapsen kanssa.

Muitakin arvovieraita enkeleiden lisäksi oli paikalla. Heitä oli idän tietäjät tai kuninkaat. Tietäjät eivät ole läheisiä varmaankaan kuninkuutensa tai oppineisuutensa tähden. He tuntuvat monista läheisiltä siksi, koska he olivat etsijöitä ja epäilijöitä, tähtiin tuijottajia, jotka etsivät suuntaa elämässään. Heidät tähti toi Betlehemiin. Sieltä he löysivät rauhan ja vastauksen elämän kysymykseensä.

Entä tuntuuko tutulta majatalon isäntä, joka sanoi, täällä ei ole tilaa. Hän ei sanonut sitä ilkeyttään. Liikkeellä oli paljon muutakin väkeä, joka oli tullut kirjoittautumaan veroluetteloon. Majatalon isäntä ei jättänyt heitä kuitenkaan heitteille, vaan ohjasi heidät suojaan ja lämpimään, eläimille tarkoitettuun onkaloon.

Mutta entä Joosef. Kuka samaistuu häneen, joka jollakin tavalla on jäänyt kaiken ulkopuoliseksi. Lapsi ei ole hänen, mutta kun lapsi syntyy sitä tulee väkeä maailman ääristä enkeleitä myöten palvomaan. Miten Joosef voi yhtyä tähän iloon ja hässäkkään lapsen ympärillä?

Joosefista minulle tulee mieleen se suomalainen mies, joka tuntee itsensä vähän kiusaantuneeksi, kun virsiä aletaan veisata. Se mies joka lasten kastejuhlan saatettua asiallisesti päätökseen ei jää keskustelemaan muiden kanssa, vaan menee katsomaan TV:stä Formulaa tai vetäytyy ulos. Monesti on niin, että kun lapsi syntyy, isän on väistyttävä taka-alalle. Hänen läsnäolonsa perheessä on sen jälkeen toisarvoista. Kaikki pyörivät naisen ja lapsen ympärillä. Niin taisi olla tuona jouluyönäkin. Mutta Joosefillakin on paikkansa seimen läheisyydessä omine ajatuksineen ja omine kipuineen.

Sähköpostiviesteinä olen saanut useammankin kerran viestin, jossa esitetään kysymys, mitä jos kolme viisasta miestä olisivatkin olleet kolme viisasta naista. Vastaus annettiin siinä samalla: Toisin kuin nuo kolme miestä, he olisivat tulleet ajoissa, valmistaneet jouluruuat, siivonneet tallin, auttaneet synnytyksessä ja tuoneet käytännöllisiä lahjoja.

Voi olla, että tällainen vierailu seimen luona olisi ollut Marian kannalta paljon mieluisampi. Tietäjät olivat kuitenkin miehiä epäkäytännöllisine lahjoineen. Mutta kyllä siellä varmaan naisia oli auttamassa Mariaa. Heitä Raamattu vain mainitse, koska sellaista asiaa ei ole ollut tapana muistella. Se on ollut sitä huomaamatonta arkista työtä, mitä naiset ovat aina ennenkin tehneet. Ehkäpä siellä on ollut Martta, joka huolehti ja murehti kaikesta enemmänkin kuin oli tarpeen.

Haastatelluista moni koki helpoimpana samaistua tallin eläimiin, varsinkin aasiin. Paikalla olevat ihmiset tuntuivat liian etäisiltä. Mutta eläimissä, joiden ei tarvinnut ajatella hienoja teologisia ja hengellisiä asioita, niiden kavioissa oli helppo lähestyä seimeä. Aasina voisi hönkiä lämmintä ilmaa seimen ylle tarvitsematta yrittää puristaa itsestään esille mitään uskonnollista tunnetta tai käyttäytymistä. Voisi olla täydellisesti oma itsensä niin kuin eläimet aina ovat.

Seimen ympärillä on käynyt vilskettä. Sinne pyrkivät kaikki ihmiset myös tänä jouluna. Mutta miksi sinne kaikki menevät?

Jokaisella tulijalla on jokin haava sisimmässään. Jokaisella on armon ikävä. Seimen luona kohdataan Jumalan pyhyys, joka ei polta, joka ei muserra meitä, vaan hoitaa, parantaa ja lääkitsee. Siksi nuo enkelin sanat ovat niin kalliit ja rakkaat: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra.

Rukoilemme.

Pyhä Jumala. Anna joulun valon koskettaa sielumme ikävää. Kiitos siitä, että toivo on syttynyt maailman pimeälle taivaalle ja saamme Pojassasi sen mitä kaipaamme: armon ja vapahduksen. Tuo hänet sydämeemme joulun ilosanomassa, anna kaikkien kansojen yhtyä uuteen riemuun. Kaikukoon sinulle ylistys korkeuksissa.

Joulun aistit 1999

Joulu on kaikista juhlistamme varmasti se, jota odotamme eniten ja johon valmistaudumme huolellisimmin. Joulu on siksi harvinaisen iloinen juhla. On värejä, makuja ja hajuja, jotka liittyvät jouluun ja tuovat joulun mieleen. Nyt haluankin pysähtyä teidän kanssanne aistimaan kaikkea sitä, mistä joulun tuntee. Teemme matkan joulun aisteihin. Miten joulu kussakin aistielimessä vaikuttaa.

Ensimmäiseksi pyydän sinua miettimään, miltä joulu maistuu? … Se maistuu pipareilta / riisipuurolta / joulukinkulta / suklaalta / rusinoilta ja pähkinöiltä…

Miltä joulu tuoksuu? Onhan joululla oma tuoksunsakin? Se tuoksuu joulukuusen havuilta / ehkä kuusen pihkalta / kynttilältä / jouluruokien tuoksulta.

Miltä joulu kuulostaa? Mitenkä korvat aistivat joulun? Joulu kuulostaa tietysti Joululauluilta / jouluvirsiltä, varsinkin enkelitaivaan virreltä / se kuulostaa joulun kelloilta ja kulkusilta / hälinältä / ja myös hiljaisuudelta.

Mitä muita aisteja meillä on? Meillä on tuntoaisti. Mitä joulu saa aikaan tuntoaistissamme, miltä joulu tuntuu? Se tuntuu joulukatujen tungokselta ja kiireeltä / se tuntuu joulupakettien pehmeydeltä tai kulmikkuudelta / vatsan kihelmöinniltä / ja vatsan täyteydeltä jopa ähkyydeltä / se tuntuu lumen kylmyydeltä ja kynttilän liekin lämpimyydeltä ja rauhallisuudelta, kun kaikki on valmista.

Vielä on yksi aisti – se on näköaisti. Minkälaiselta joulu näyttää? Se näyttää illan pimeydeltä / kirkkaalta tähtitaivaalta / lumen valkoisuudelta / kuusen vihreydeltä / kynttilän valolta / tonttujen punaisuudelta / oljen keltaisuudelta / koristeiden välkehtivyydeltä / se näyttää myös kotikirkolta ja kynttilöiltä sen hautausmaalla.

Ehkä sinä tiedät vielä paljon enemmän erilaisia aistimuksia, joita liittyy jouluun. Mutta aavistat varmaan, että tässä ei ole kaikki. Sillä jouluun liittyy vielä jotakin sellaista, jota ei voi maistaa, ei haistaa, ei kuulla, ei nähdä eikä tuntea sormillaan. Sitä ei voi suoraan aistia, mutta sen voi silti jotenkin aavistaa. Se on joka tapauksessa niin tärkeää, että sitä ilman joulu ei ole joulu. Voisi sanoa, että se on joulutunnelma. Mutta se on enemmän kuin vain tunnelma. Se on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä, että hän rakastaa sinua ja jokaista ihmistä. Niin kuin enkelit lauloivat: Jumalan on kunnia korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Joulu viestii meille Jumalan rakkaudesta. Tuota rakkauden sanomaa me kaipaamme kuulla. Jumala tuntee meidät. Hän ei halua jättää meitä yksin, vaan hän tulee luoksemme syntyen pieneksi lapseksi Betlehemiin, ottaa meidät joukkoonsa ja sulkee meidät rakkautensa piiriin.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan synnyttä suurta iloa. Siksi enkelit puhuivat ilosanomasta, suuresta ilosta. Jouluun liittyy myös sellaista iloa, jota ei saa joululahjoista eikä jouluruuasta. Se jouluilo tulee siitä, että Jumala lahjoittaa meille oman Poikansa ja hänen kauttaan iankaikkisen elämän meille kaikille, niin pienille kuin suurille.

Me emme voi tätä viidellä aistillamme tavoittaa, emme siitä aistein vakuuttua. Mutta silti se on varmempaa kuin auringon nousu. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on luja ja muuttumaton. Tänään me voimme asettua hänen rakkautensa hoivaamaksi. Meille on syntynyt Vapahtaja. Tämä Jumalan rakkaus synnyttäköön teissä tänä jouluna iloa ja rauhaa.

1998

Rakkaat veljet ja sisäret. Kristus on syntynyt, riemuitkaamme siitä!

Tuttu jouluevankeliumi, joka ei alakaan enää ”ja tapahtui niinä päivinä”, vaan selkosuomella ”Siihen aikaan keisari Augustus antoi käskyn, että koko valtakunnassa oli suoritettava verollepano”.

Rooman valtiaiden ylellinen elämä vaati maksumiehensä ja ne rahat otettiin mistäpä muualta kuin tavallisten pulliaisten ja miettisten kukkaroista – ja hieman myös Joosefin ja Marian vähistä varoista. Siksihän he lähtivät Nasaretista Beetlehemiin.

Tämä kaikki sattui siis Jeesuksen syntymän aikoihin. Mikä voikaan olla kuvannollisempaa Vapahtajamme syntymälle kuin se, että hän syntyy köyhien rahahuolien keskelle verokarhun murinan kaikuessa. Aivan kuten tänäkin jouluna. Jokaiseen postiluukkuun on nuo monta murhetta aiheuttavat vihreät lomakkeet pudotettu. – Kristus syntyy keskelle maallisia murhei-tamme, keskelle arjen askareitamme, keskelle taloudellista hätää ja ahdinkoa, keskelle jokapäiväistä elämäämme.

Kristus syntyi ja enkelit ilmoittivat siitä paimenille: ”Teille on syntynyt Vapahtaja. Kristus on syntynyt.” Paimenet riensivät sinne ja löysivät tallin, seimen ja pyhän perheen.

OLETKO SINÄ JO RIENTÄNYT SINNE?

Kuninkaiden Kuningas, herrain Herra on syntynyt, Jumalan Poika. Mitenkä minä nyt sinne voisin mennä, saatat ajatella mielessäsi. Kutsuttiinko minut edes vähäisempien kuninkaiden ja mahtimiesten ja -naisten lasta katsomaan saatikka paapomaan pienokaista synnin turvottamilla käsilläni. – Tuskinpa vaan.

Tähän estelyyn on esitettävissä kaksi huomautusta. Ensiksikin Jeesus ei syntynyt mihinkään hienostoperheeseen, joka häpeäisi sinun vanhoja vaatteitasi tai muuta epämuodikkuutta. Hän syntyi köyhän perheen lapseksi. Tämä perhe ei sanut majatalosta tilaa edes siksi aikaa, että lapsi olisi syntynyt inhimillisissä oloissa, vaan heidän oli majoittauduttava eläimille tarkoitettuun talliin. Siellä Maria synnytti esikoisensa. – Jos suomalainen navetta on liian juhlallinen ja arvokas paikka, että sinne ei kehtaa mennä, niin älä hätäile. Tämä navetta on paljon yksinkertaisempaa mallia ja sinne uskaltaa mennä aremmallakin tunnolla.

Toiseksi laitoit varmaan ilolla merkille sen, kenelle enkelit tämän ilosanoman ilmoittivat. Sitä ei julistettu ensimmäiseksi paikkakunnan silmää tekeville. Heillekin kyllä aikanaan. Ensin enkelit ilmoittivat sen toisille köyhille, paimelille. He olivat yötyön rasittamia miehiä. Kedon köyhää väkeä, vähäteltyjä, hitaita ja hikisiä (kuten piispa Huovinen asian ilmaisi joulutervehdyksessään). He ymmärtämättömät, lukutaidottomat paime-net saivat ensimmäisenä kuulla enkelten viestin. Tämä viesti on alusta alkaen saatettu vähäväkisten, onnettomien ja vapautusta kaipaavien tietoon.

Sinä varmaan niin kuin minäkin odotat elämääsi jonkinlaista ihmettä ja uudistusta. Edes jonkinlaista Jumalan kosketusta, joka antaisi sinulle turvan ja luottamuksen, joka vakuuttaisi sinulle, että Jumala ei ole sinua hylännyt, ei kääntänyt selkäänsä eikä sulkenut sinulta syliään. – Tule siksi seimen äärelle. Siellä löytyy vastaus rukouksiimme. Siellä toivon ikävä saa vastauksen, odotus täyttymyksen.

Tämä lapsi todella on Jumalan vastaus siihen huutoon, jonka sinä taivasta vasten olet lähettänyt. Keskellämme on Vapahtaja. Hän ottaa kuorman pois harteiltamme.

Mutta eihän sinne enää voi mennä ja Beetlehem on niin kaukanakin? – Se ei ole liian myöhäistä eikä se ole liian kaukanakaan. Kristus syntyi kerran Beetlehemissä n. 2000 vuotta sitten. Nyt ei ole kysymys siitä, vaan Kristus tahtoo syntyä yhä uudelleen kristityn sielussa, kristityn sydämessä.

Sinne omaan sisimpääsi, oletko mennyt katsomaan joulun lasta, vasta-syntynyttä Vapahtajaa? Se ei aina ole helppoa tällaisen joulumetakan keskellä. Kuka nyt jouluna ehtisi hiljentyä!

Meillä on monenlaisia syitä. Toiset aitoja ja todellisia. Toiset taas tekaistuja. Sillä on tosiaan niin, että sinne seimelle ei välttämättä uskalla mennä, vaan sitä pelkää. Pelkää vaikka lapsi on niin pieni. Mutta kun tietää, kuka siinä on, niin ei uskalla katsoa. – Katsoessaan häneen tulee katsoneeksi samalla liian syvälle itseensä ja näkee todella kirkkaana sen, miksi minä Vapahtajaa tarvitsen.

Juuri siksi Jeesus syntyikin pieneksi lapseksi, avuttomaksi lapseksi, että voisit lähestyä häntä helpommin, ottaa syliin ja sanoa: Minun Vapah-tajani, minun pelastajani.

Näin Jeesus syntyy ihmisten sisimmässä, uskovan sydämessä yhä uudes-taan ja uudestaan. Aina hän syntyy Vapahtajana, Vapauttajana. Tämä juuri on joulujuhlan keskipiste, että meissä tapahtuu se, mikä kerran tapahtui Beet-lehemissä. – Kristuksen sisäinen syntymä ihmisen sielussa.

Hurskas munkki Angelus Silesius (eli 1600-luvulla) on sanonut joten-kin tähän tapaan: Vaikka Kristus syntyisi tuhat kertaa Beetlehemissä, mutta ei sinussa, olisi hän syntynyt sinun kannaltasi turhaan.

Jos nyt jotenkin olisi ajateltavissa, että sinne menisi, sinne seimelle – Vapahtajan luo, iloitsemaan ja kunnioittamaan vastasyntynyttä kuningasta, niin mitenkä hänen edessään tulee käyttäytyä, mitä hänelle pitää viedä lahjaksi? Idän viisaat kuninkaat veivät kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Nämä olivat kalliita lahjoja idän viisailta. Mutta me emme ole kuninkaita, vaan enemmänkin kuin nuo tomppelit paimenet.

Jos lukee enkelin paimelille antaman viestin tarkkaan, selviää kyllä sekin, mitä paimenia sinne pyydettiin viemään ja mitä me myös voimme viedä:

”Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilon. Suuren ilon koko kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Daavidin kaupungissa Vapahtaja, Kristus, kuningas… Tämä on teille merkkinä. Te löydätte lapsen kapaloituna seimessä makaamassa. Ja samassa enkeliä ympäröi suuri taivaallinen sotajoukko, joka sanoi: Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. (muistin varainen kömpelö lainaus)”

Niin mitä paimenia pyydettiin viemään Kristukselle ja mitä minä voin siisn viedä? Enkelit eivät pyytäneet paimenilta yhtään mitään. Mitään ei tarvita, kun vain itse tulee paikalle – seimessä makaa se, joka haluaa lahjoja antaa. Hän ei tarvitse meiltä mitään, mutta hän itse haluaa jakaa. Ja hän antaa sitä, mitä kaikkien eniten tarvitsemme: armoa, anteeksiantamusta ja Jumalan ehdotonta rakkautta syntistä kohtaan. Hän antaa pelastuksen ja vapahduksen.

Rakkaat veljet ja sisaret. Kristus on syntynyt riemuitkaamme siitä. Viettäkäämme iloista Vapahtajamme syntymäjuhlaa.

rukoilemme

Huomasin tätä saarnaa kirjoittaessani, että mystiikan teemat ovat yllättävän voimakkaana esillä normaali protestanttisessa joulujulistuksessa, kun puhutaan Kristuksen sisäisestä syntymisestä sielussa.

Saarnan idea tuntuu kokonaisuutena toimivalta, jopa khra Asko A. kiitti joulusaarnasta. Olen tätä saarnaa tehdessä ollut kipeä. Antibiottikuurilla tulehtuneen käteni vuoksi. Se tarkoitti osaltaan sitä, että en jaksanut kirjoittamalla työstää tätä saarnaa kovin paljon. Sama ongelma oli akuutimpana jouluaaton hartaudessa… ja edelleen 1. joulun jälkeisen sunnuntain jumalanpalveluksessa. Tulehduksen tähden en saisi rasittaa kättä paljon (olenkaan), mutta on kuitenkin kirjoitettava.

JOULUPÄIVÄN SARNA 1997 Merikarvian kirkossa

Jouluevankeliumi alkaa tutulla tavalla kertomalla keisari Augustinuksesta ja hänen mahtikäskystään, että koko valtakunnassa oli ihmisten kirjoit-tauduttava veroluetteloihin.

Augustus oli todellinen mahtikeisari. Nykyajan suurvaltojen johtajat, vaikka ovat merkittäviä vaikuttajia, niillä ei ole samanlaista yksinvaltaa, jopa jumalallista asemaa, kuin oli Rooman imperiumin keisarilla tuohon aikaan.

Tämän käskyn tähden Joosef ja Maria lähtivät matkaamaan kohti Beet-lehemiä. Siellä Joosef kirjoittautuisi veroluetteloon. Mahtavan keisarin käsky sai vähäisen Palestiinan köyhän puusepän ja tämän nuoren kihlatun lähtemään pitkälle ja vaivalloiselle matkalle.

Sitä keisari Augustus ei tiennyt, että Joosefin kihlattu, nuori neitsyt Maria oli viimeisillään raskaana ja kantoi kohdussaan toisenlaista hallitsijaa, Jumalan Poikaa.

Marialle oli enkeli ilmestynyt ja ilmoittanut, että hän tulee raskaaksi ja synnyttää Pojan, jota on kutsuttava Korkeimman Pojaksi. Tämän Jeesuksen valtakunta ei ollut Rooman imperiumin kaltainen maanpäällinen valtakunta. Jeesus oli Jumalan valtakunnan, taivaan valtakunnan hallitsija.

Jos nykyajan suurvaltojen hallitsijat eivät suuruudessaan pärjää keisari Augustukselle, niin on sanottava, että Jeesuksen rinnalla Augustus oli pikkutekijä. Jumalan Poikana Jeesuksella on kaikki valta nostaa kunin-kaita valtaan, syöstä mahtitekijöitä vallastaan.

Mutta jouluevankeliumiin piirtyy kovasti toisenlainen kuva tästä kuninkaiden kuninkaasta ja Herrain herrasta. Jumalan Poika syntyy köyhään perheeseen, tallin raskaaseen tuoksuun heinien ja olkien keskelle. Tämä ei kuulosta kovin kuninkaalliselta.

Jumala ei tullut ihmiseksi mahtiaan osoittaakseen. Jumalan on valta ilman, että hän osoittaisi valtansa mahtavuutta. Hän tuli pelastamaan ihmisiä ja solmimaan uudelleen liittoa ihmisten kanssa. – Jumalan salattua viisautta on, että hän toteuttaa suuret suunnitelmansa meidän näkökulmasta katsottuna hyvin vaatimattomissa puitteissa.

Mistä suunnitelmasta tässä on kysymys? – Kun Jumala loi ihmisen, hän loi meidät sellaisiksi, että me vapaasti voimme seurustella Jumalan kanssa. Meillä oli läheinen yhteys Jumalaan, luojaamme. Raamatusta luemme, miten ihmiset kääntyivät Jumalaansa vastaan ja tekivät kaikkensa tukkiakseen korvansa Jumalan puheelta.

Vieläkin on korvamme tukkeessa ja jo aivan luonnostaan Jumalan puhe tuntuu meistä pelottavalta, ahdistavalta ja vastenmieliseltä. Jumala ei tahtonut tilanteen jatkuvan näin, ihmiset eivät tunteneet häntä. Niinpä hän päätti syntyä pieneksi lapseksi maailmaan ja korjata ihmisten ja Jumalan tulehtuneet välit. Hän halusi että ihmiset jälleen oppisivat tuntemaan hänet rakastavana Jumalana.

Martti Luther on sanonut, että Jumalaa ei pidä lähestyä hänen näkymättömien ominaisuuksiensa kautta, majesteetin, viisauden ja kaikkivaltiuden kautta. Näiden edessä syntinen ihminen musertuu. Mooses näki Jumalan selkäpuolen kirkkauden eikä kestänyt (Jesaja näki Jumalan kirkkauden ja tunsi hukku-vansa syntisyytensä tähden). – Jumalaa voi lähestyä turvallisin mielin Beetlehemin seimestä käsin. Siinä Jumala on tullut todellisuuteen näkyvällä ja konkreettisella tavalla.

Jouluseimessä makaa pieni avuton lapsi. Siinä Jumala Jeesuksen kautta on helposti lähestyttävissä.

Jumala ei vaikuta siinä pelottavalta tuomarilta, joka uhkaa ja rankaisee. Siinä Jumalan viha nähdään taittuneena. Kaikki uhkaukset ovat poissa. Läsnä on vain Jumalan halu tuntea sinut paremmin.

Kaikkein korkeimman poika tulee alhaisuuteen. Taivaan rikkauksien haltija tulee köyhäksi ja iankaikkisen valtakunnan hallitsija pukeutuu katoavaisuuteen. Tämän kaiken hän tekee rakkaudesta sinuun ja minuun. Hän tekee mitä vain voittaakseen hihmisten rakkauden takaisin.

Meillä on tänä jouluna mahdollisuus tarkistaa käsityksiämme Juma-lasta. Onko hän julma rankaisija, joka tulisin kivin heittää jokaista väärintekijää? Vai onko hän, kuten enkelit sanoivat paimenille: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra.” Hän on Vapahtaja, joka vapauttaa meidät synnin ja omantunnon taakoista, pelon ja ahdistuksen taakasta.

Jumala on ensimmäisenä jouluna lähestynyt ihmisiä rakastavin ajatuksin. Näihin rakkauden ajatuksiin hän on sulkenut sinutkin ja sinä saat siksi todella iloita Jeesus-lapsesta, joka syntyi keskelle pimeää. Hän toi meille pääsyn Jumalan läheisyyteen. Hän tuo meille iankaikkisen elämän.

Rukoilemme

Laupias taivaallinen Isä. Sinä osoitit ensimmäisenä jouluna meille ääretöntä isänrakkauttasi, kun annoit Poikasi Jeesuksen syntyä veljeksemme. Jeesus Kristus, sinä halusit tulla tuntemaan meidåät niin läheisesti, että jätit taivaan ihanuuden ja tulit luoksemme ihmisenä. – Koit ihmisen elämän kivun, nälän ja hylätyksitulemisen.

Tämän kaiken sinä teit meidän tähtemme. Synnyit ihmislapseksi, että meistä tulisi Jumalan lapsia. Tulit köyhäksi, että meistä tulisi rikkaita. Otit pääesi koko syntiemme taakan, jotta me siitä vapautettuina voisimme astua Isäsi eteen puhdistettuina kaikesta siitä, mikä meitä painaa.

Pyydämme sinulta siksi edelleen, tee jouluilomme todelliseksi ja pysy luonamme siunaten ja vahvistaen meitä. Aamen.

Saarna oli vähän pliisu. En tiedä pitääkö joulusaarnat oikeastaan ollakin pliisuja. Hunajaa ja maitoa joulukirkkolaisille.

Jouluaatto 1996

Kun paimenet olivat kuulleet enkelten välittämän ilosanoman, he sanoivat, lähtekäämme nyt Beetlehemiin – siellä näemme sen, minkä Herra meille ilmoitti.

Syrjäinen pieni Beetlehem oli ennustusten mukaan se paikka, jossa Messias-kuninkaan piti syntyä. Profeetta Miikan kirjassa oli ennustettu: ”Sinä Beetlehem, Sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa, mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija.

Beetlehem, tuo pieni kaupunki, on ilon ja murheen kaupunki. Se on ilon kaupunki, koska Vapahtajamme Jeesus syntyi siellä ja poisti Jumalan vihan, joka synkkänä pilvenä varjosti elämäämme. Se on ilon kaupunki, koska Jumalan pelastussunnitelma toteutui sieltä käsin.

Mutta Beetlehem on myös murheen kaupunki. Kun katselen joulun seimiasetelmaa niin, en voi välttyä siltä, että samalla kun mieleni tulee iloioseksi niin myös tietty alakuloisuus värittää tunnelmaa. Jouluseimessä on aina jotakin surullista ja haikeaa.

Beetlehemissä ei ollut kunnon majapaikkaa Joosefille ja hänen kihlatulleen Marialle. Vain vähäisessä tallissa oli heille tilaa ja siellä epämukavissa oloissa nuoren Marian oli synnytettävä ensimmäinen lapsensa. On surullista, kun maailman tärkein henkilö, Jeesus, Jumalan Poika, syntyy tallissa, syrjässä lähes huomaamatta. Hän ei syntynyt kuninkaan saleissa, ei sen ajan parhaiden lääkärien auttamana.

Haikeaa on myös lukea, kuinka Jumalan sanansaattajat, enkelit kertoivat tästä ilosanomasta oppimattomille paimenille. Sitä eivät enkelit kertoneet Rooman keisarille tai muillekaan kuninkaallisille. Miksi sitä ei enkelien voimin samalla kuulutettu koko maailmalle? Seimellä tätä suurta tapahtumaa ovat todistamassa vain vähä-älyinen aasi, hiljainen härkä ja paimenet. Jumalan Poika syntyy kaikessa hiljaisuudessa. Tämän päivän kielenkäyttöä mukaille voisi sanoa, että jos Jeesus syntyisi tänään, siitä ei luettaisi seuraavien iltalehtien lööpeistä. Myöskään paparazit eivät Jumalan Poikaa ahdistaisi. Hän olisi tuntemattomana keskuudessamme.

Suurinta iloa on kuitenkin huomata, että Jumalan rakkaus ja huolenpito ulottuu aivan pieniin ja vähäpätöisiin asioihin asti. Jumalan rakkaus ja sen mukanaan tuoma ilo tulee keskelle pimeää. Se ulottuu huolien ja kiireiden täyttämään arkeen. Joulukertomuksessa paljastuu siten merkittävällä tavalla Jumalan toimintatapa meitä ihmisiä kohtaan.

Jumalan kirkkaus ilmestyy siinä, mikä on vähäistä ja halveksittavaa. Jumala katsoo alhaisuuteen ja ottaa huomaansa heikot ja haavoitetut. Pienessä Beetlehemissä, sysättynä ihmisten luota eläinten talliin Maria synnyttä Jeesus-lapsensa. Jumala tulee näin meidän näköiseksi ja meidän kokoiseksi.

Jumalan tuoma ilo tämän lapsen kautta ei aina ole kuitenkaan remakkaa ja riehakasta iloa. Toisinaan se on helpotusta kiireen ja ahdistuksen keskellä, se on läpi koko olemuksen käyvää rauhaa siitä, että Jumala on olemassa ja siitä, että hän pitää meistä huolta. Siitä vakuudeksi hän on antanut Poikansa.

Joulu on juhlistamme varmasti se, jota kaikkein eniten odotamme. Joulua valmistellaan pitkään ja hartaasti. Kun joulun onnistumisen eteen on tehty paljon työtä, varmasti myös paljon toiveita liitetään odotusten täyttymiseen. Jotakin joulun hyvyydestä, rauhasta ja läheisyydestä toivoisi tulevn myös omalle kohdalleen. Mutta suuret odotukset ja pitkä valmistautuminen tekee joulun kokemuksestamme myös herkästi haavaittuvan. Jos jotkin odotukset eivät pääsekään toteutumaan, valtaa mielemme helposti masennus.

Olisi siksi annettava itsellee lupa nauttia joulusta – levätä joulun merkityksen äärellä. Kun valmistelut on tehty, siivousvälineet saa laittaa nurkkaan, eikä niitä oteta esiin juhlaa enää pilaamaan. Saa levätä ja nauttia joulusta.

Sanotaan, että joulu on lasten juhla. Joulua valmistellaan varsinkin lapsille, jotka odottavat malttamattomasti lahjojaan. Kun joulu saa olla myös aikuisten juhla, levon, rauhan, ilon ja onnen juhla, pystyvät isät ja äidit anatmaan lapsilleen kuin myös toisilleen sen tärkeimmän lahjan, rakkauden – lahjan jota lapsi ja puoliso tarvitsee kaikkein eniten.

Rukoilemme

Rakas taivaallinen Isä. Sinä annoit Poikasi Jeesuksen syntyä meille Vapahtajaksi. Sinä olet tullut hänessä meitä lähelle. Tee läsnäolollasi meidän joulumme todelliseksi ja lahoita meille kestävä ilo siitä pelastuksesta, jonka olet meille Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa tuonut. Aamen.

 

5 vastausta artikkeliin “2.4) Joulusaarnoja

  1. Joulun puhetta valmistellessa – paljon ja monella tavalla evankeliumista on puhuttu!

  2. Kiitos hienoista joulusivuista! Näissä on ollut ajattelemisen aihetta ja syvää hengellistärakennusainetta ainakin tämän papin omaankin jouluun! Uskomatonta miten voit kirjoittaa niin, että ihmisen sisin tulee todella puhutelluksi ja hoidetuksi. Lämmin kiitos,
    Emriikka S.

  3. Hei Hannu ja Emriikka! Kiitos palautteesta. Evankeliumit ovat pohjattomia rikkaudessaan. Mutta joskus itse on vain väsynyt kaivamaan. Tänä vuonna kaivamiseni oli vajaata. Joulun sanoman jakamisen iloa teille.

  4. Kiitos, Tuomo, kaikesta jakamisesta. Ihmeen rikkaat ajatuksesi ovat varmasti tuoneet iloa ja valoa monen papin saarnapuurtamiseen. Olisit ansainnut kyllä jonkun hienon palkinnon tästä! Hyvää ja iloista joulunaikaa Sinulle ja perheellesi.
    – Tuija

  5. Hei! Kiitos Tuija kannustuksesta. Sitä ihminen yrittää tehdä, mitä jotenkin osaa ja on oppinut. Sitten toivoo, että jollakin tavalla sanat löytäisivät maaperää, jossa voisi tuoda uskoa, toivoa, lohtua, ymmärrystä. Hyvää joulua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s